keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Hyvää joulua!


Joulu on jo ovella... toivotamme oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille.
Ps. Möttösen voi sitten soittaa apuun, jos ruokia uhkaa jäädä syömättä. Pientä korvausta vastaan Möttönen hävittää tehokkaasti ylimääräiset ruoat.

torstai 10. joulukuuta 2009

Kiikurin Ännät 8 v. 10.12


Onnittelut Prinsessa Nipsulle ja sisaruksilleen, tänään tuli 8 vuotta täyteen ja veteraani-ikä.

Synttäreitä juhlittiin Nipsun suurimman herkun, maksalaatikon, voimin. Kävi vaan sitten niin, että eräälle nuorelle juhlijalle tuli mörökölli kylään ja itse juhlakalu taisi jäädä varsin vähälle herkkujaossa, Hilleri kun päätti, että kaikki kolme kuppia ovat hänen. Erittäin harvinaista jollei jopa täysin ainutkertaista käytöstä nirsolta Hilleriltä... ilmeisesti laumassa on toinenkin joka pitää maksalaatikosta.


perjantai 20. marraskuuta 2009

Tilastotietoa Tihulaisista

Näin vuoden lopuksi on kai yleensä tapana julkaista erilaisia tilastoja vuoden suorituksista, saavutuksista ja sun muista. Tässä pieni tietopläjäys Tihulaisista erilaisissa tilastoissa.

Aloitetaan vuoden näyttelykoira kilpailuista:

Yhtään Tihulaista ei ole tänä vuonna päässyt millekään listalle, ei kennelliiton, ei whippetharrastajien eikä kai minkään muunkaan tahon listalle. En jaksa laskea kuinka monta näyttelyä käytiin tänä vuonna, ei kauhean montaa kuitenkaan. Ehkä Clea kävi pari kertaa, muistaakseni ilman menestystä, joten ei siitä sen enempää. Möttönen kävi vähän useammin, tuloksena enimmäkseen erinomaisia laatupalkintoja ja luokkasijoituksia, ja taisipa Lappeenrannan hyytävän kylmyyden kestämisestä tulla palkinnoksi PN3 sijoituskin. Muutama mielenkiintoinen näyttely jouduttiin jättämään väliin juhannuksena tulleen haavan paranteluun ja lääkkeiden dopingvaroaikojen noudattamiseen. Hilleri kävi kahdesti näyttäytymässä kehässä, Tervekoskelta tuli ERI, Whippettien Open Showsta kesäkuussa BIS-käyttöluokan koira ja epävirallinen PN 5 sijoitus ... kai sitä Hilleriä pitäisi vähän ahkerammin näyttää kehässä... kai.

Maastokisoissa Hilleri pääsi varsin korkealle Suomi Cup -listalla, joka taitaa olla se arvostetuin listaus kauden onnistummisista. Hilleri oli vain kahdella kisallaan ylikorkeiden narttujen 5. Ja tämähän siis tietää kutsua Suomi Cup kisaan ensi vuonna. Ei ole tämä omena kauas puusta pudonnut, Cleahan on parhaana kautenaan ollut ko. listalla 8. Tosin aikana, jolloin kaikki whippetit kokoon ja sukupuoleen katsomatta listattiin samalle listalle, että ehkä vähän kuitenkin paremmin kuin tyttärensä. No, ensi kaudella on sitten tiedossa useampikin arvokisa, tai olisi, ellei oletettavasti kiima-ajat sotke kisasuunnitelmia. Ensi kesäksi odotellaan tyttöjen juoksuja juuri parhaaseen kisa-aikaan... voi tätä narttujen kanssa harrastamisen ihanuutta ;) Hillerille olisi tiedossa Suomi Cup ja derby, Clealle veteraanimestaruudet... vaan katsotaan nyt päästäänkö mihinkään.

Sitten viimeinen ja viimeisin, vaan ei vähäisin. Posti toi pari päivää sitten mielenkiintoisen kirjeen, kirjeessä kerrottiin Clean olevan whip2 ja whip2. Niin sitä vaan tuli paljon tietoa noiden hassujen sanaomituisuuksien muodossa.

Kirjeessä kerrottiin, että Cleaa on suosinut arpaonni. Clea oli valittu whippetharrastajien kustantamaan monimuotoisuustestiin. Testissä tutkittiin sadan whippetin geenitaustat Hannes Lohen tutkimuksiin annetuista näytteistä (eli siis mitään erillistä näytteenottotilaisuutta ei tähän testiin ollut).

Tutkittiin siis sata(?) whippettiä, joilta löydettiin 13 erilaista haplotyyppiä (haplotyyppi on kolmen geenin yhdistelmä) , jotka nimettiin whip1 - whip13. Sadasta whippetistä löytyi peräti 39,5 % yksilöitä, joilla oli halpotyyppi 1, sen sijaan haplotyyppi 13 oli vain yhdellä koiralla, muut sijoittuivat sitten tuohon väliin. Koira perii yhden haplotyypin / vanhempi ja Clean tapauksessa tilanne on se, että Clea on homotsygootti, eli se on perinyt molemmilta vanhemmiltaan saman haplotyypin. Siitä huolimatta, että Clea on paperilla varsin puhdan sukusiitoksesta, tulos oli tuo. Clean geenistön monimuotoisuus on varsin heikkoa. Toinen seikka minkä paperi kertoi oli se, että Clea on geeneiltään varsin yleistä kamaa, 17 % tutkituista koirista omasi saman haplotyypin... ja Clea siis tämän kaksinkertaisena. Eli ei mikään jalostuksen helmi tässä mielessä. Mutta toki monessa muussa mielessä kyllä.

Hillerin ja Mexin Bravo -isä osallistui myös tutkimukseen. Bravon halotyypit olivat whip7 (3 %) ja whip1 (39,5%) , joten ainakin Hillerissä ja Mexissä pitäisi geneettistä monimuotoisuutta olla yksilöinä sitten vähän enemmän kuin äidissään, rodun kannalta en sitten tiedä, se selviää vain testaamalla tyttäretkin. Testit ovat melko kalliita, reilut 100 e / koira, joten ihan huomenna en typyjä lähde testauttamaan, mutta tarkoituksena olisi kyllä jossakin vaiheessa testauttaa myös Hilleri ja Mexi, sen verran aihe kiinnostaa.

Asiasta on tulossa selkokielistä tietoa seuraavaan whippet-lehteen, joten en nyt asiaa tämän enempää ala setvimään tässä, ettei pahasti mene vikaan. Palataan asiaan kun löydän helppolukuisen nettilinkin tai sitten kun tuon artikkelin lehdestä luen. Ja olisihan se tietysti myös mielenkiintoista tietää Nipsun ja Buffynkin tila.

Lappusessa oli muutakin mielenkiintoista tietoa, mutta palaan siihen asiaan myöhemmin kun olen aiheeseen perehtynyt lisää. Tihula vaikenee perjantai-illan viettoon...

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Hyvää syntymäpäivää Scheiksilän Ceet


Clea täytti eilen 17.10 6 vuotta. Eihän tuo ole ikä eikä mikään, paitsi, että ensi kaudella Clea kilpailee jo veteraanikisoissa... hassua, sanat veteraani ja Clea kun eivät minusta mitenkään sovi samaan lauseeseen. Niin se aika kuitenkin rientää.

Hyvää syntymäpäivää Clealle, Caralle, Katrille, Virille, Carusolle ja Luumulle... olette hienoa vuosikertaa.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Mokkulat on per**estä

Hyvä konsti hankkiutua eroon nettiriippuvuudesta on hankkia mokkula. Ei toimi, ei... jumitusta, sekoilua... hyvänä esimerkkinä tuo edellisen postauksen päivämäärä, sitä ei suinkaan kirjoitettu heinäkuussa vaan pari päivää sitten... ja tätäkin tekstiä olen tänne yrittänyt saada jo pariin otteeseen... ja aina jumittaa väärällä hetkellä.

Hermot menee...

torstai 16. heinäkuuta 2009

Long time, no see...



Siinä se meni sitten, kesä. Kesällä, kuten nyt yleensä kesällä on, oli paljon tekemistä. Piti leikata nurmikkoa, ja leikata vähän lisää ja välissä korjata ja huoltaa leikkuria. Piti kaivella kukkia esiin rikkaruohojen seasta ja sen sellaista... kyllä te tiedätte, sitä kaikkea mitä ihmiset nyt yleensä tekevä, normaalit ihmiset. No, minulla jäi 90 % suunnitelluista jutuista tekemättä..., tosin ketä se kiinnostaa... paitsi kenties julkisivulautakuntaa ja noita kymmeniä siistejä naapureita tässä ympärillä. Mutta täytyyhän jokaisella kadulla asua se musta lammas... mistä muut muuten tietäisivät, että he ovat hoitaneet asiansa kunnolla.

Mistähän saisi ostettua vuorokauteen lisätunteja? Jos joku tietää, laittakaa postia tulemaan ja kertokaa minullekin. Palkkiota ei tosin makseta. Tai, ehkä, parhaan idean lähettäneelle voisin tarjota viikon työleirin täällä, ja ihan ilmaiseksi. Kaljat sisältyvät ylläpitoon kohtuuden rajoissa.

Inhoan syksyä... sadetta, pimeyttä, kuraa, ja mikä pahinta, syksyä seuraa jotakin vielä kamalampaa, talvi.

No se siitä, asia lienee tuli kaikille selväksi, **tuttaa ja rankasti, masentaa, ahdistaa... mutta ehkä nuo hommat voivat odottaa ensi kesään, näkyypä sitten työn jälki paremmin, kun on tönö entistä räjäisempi. Vastahan nuo tekemiset ovat olleet pari vuotta "täyttyy tehdä" -listalla. Minnepä tässä kiire on, valmiissa maailmassa.

Sitten kuulumisiin. Vaikka, eipä täällä mitään erityistä ole tapahtunut.

Vähänlaisesti tuli kesän aikana harrastettua... no money, no funny... kuten joskus alakouluikäisenä hoimme, kun emme muutakaan enklantia osanneet. Kiva, etten ihan turhaan ole viettänyt aikaa vuosi kausia erilaisissa oppilaitoksissa, jotakin sentään jäi mieleen. Jep, jos en ollut töissä ja siksi estynyt harrastamasta, niin sitten oli rahat loppu, tai vaihtoehtoisesti maastokisoissa tai näyttelyissä sellaiset tuomarit, joiden ymmärrys whippeteistä ei ole kehittynyt niin korkealle tasoille kuin minulla. Ja jotakin vaikutusta taisi rakkailla Skodillanikin olla harrastamisen vähyyteen, yhteistyösopimukset olleet vähän katkolla. Siinäpä se kesä vierähti, töitä tehden, ruohoa leikaten ja Skodia kiroten. Mutta luulen, että ei se näitä päätähtiä ollenkaan haitannut. Tihulaiset viettivät mukavan kesän lenkkeillen metsissä ja aurinkoa pihalla ottaen, Hilleri Skodan katolla. Sadepäivät vietimme sisällä, kuka missäkin ja kuivina. Katto pitää ainakin vielä toistaiseksi sadetta.

Jaa-a mitähän sitä sitten kesästä kertoisi? Aloitetaan nyt vaikka iloisilla uutisilla.

Elokuussa Hilleri käväisi kolmansissa maastokisoissaan, Tampereella (tai no, virallisesti taisimme olla Tottijärvellä, joka sijaitsee Nokialla, kai?) Hilleri viiletti sujuvasti taas voittoon, ja sai toisen sertinsä. "Kannustimena" taisi toimia uhkaus, että ilman menestystä saa juosta kotiin. Tämä "kannustin" taas johtuu siitä, että olen saanut sitä mitä ole tilannut. Joskus aikoinaan nimittäin toivoin, että saisinpa whippetin, jolla on Buffyn vietti ja Clean fysiikka. Näin jälkeen päin ajatellen, olisinpa sittenkin toivonut ahkerammin sitä isoa lottovoittoa. Koira, joka elää vain metsästykselle ja omaa sellaisen fysiikan, että kunto ei lopu koskaan, ei välttämättä ole niitä mukavimpia, tai ei ainakaan helpoimpia vapaana pidettäviä. Ja vapaanahan kilpailevaa whippettiä on pidettävä jos sille edes jonkinlaisen kunnon, motoriikan ja nopeuden aikoo saada. Hillerin kanssa metsälenkin tahtoo sujua siihen malliin, että autolla sanotaan heippa, ja sitten seuraavan kerran tavataan autolla parin tunnin päästä, ellei Hillerin tielle osu pupua, jonka se paimentaa kavereille listittäväksi... silloin Hilleriä saattaa nähdä vähän useammin lenkin aikana. Jossakin vaiheessa kesää tilanne meni jo niin villiksi, että Hilleri-Killeri vietti muutaman viikon hihna-arestissa, jotta vähän viilenisi. Viilenihän se, vähän. Jos neiti päättää, ettei vieheen perässä juokseminen kiinnosta, saatan saada jonkin asteisen raivarin... loppuu nimittäin sitten myös metsäilyt Hillerin kohdalta.

Radallakin Hilduri kävi. Käytiin kolmen koejuoksun verran ja ollaanpa ehditty yksi kisakin jo käydä, toinenkin piti jo olla, mutta Hilleri kolhaisi tassunsa, enkä sitä arvannut radalle laittaa viime viikonloppuna. Hilleri juoksu debyyttijuoksunsa erittäin nätisti, aikaa 280 m matkalla kului 19,70 sekuntia... eihän tuolla ajalla voittoja irtoa, mutta näyttelylinjaiseksi varsin kelvollista vauhtia. Ja onpa tuo jonkinlainen jalostuksellinen voittokin... tytär on 0,09 sekuntia äitiään nopeampi. Eiköhän tuo aika tuosta vielä vähän tipu kun Hilleri oppii lähtemään kopista reippaammin ja juoksemaan lähempänä kiskoa. Suunnitelmissa olisi vielä kahdet ratakisat käydä kokeilemassa, jos terveenä pysytään eikä juoksuaika ala. Osaistuipa Hilleri pari viikkoa sitten näyttelyynkin Tervakoskella. Avoimesta luokasta tuli ERI ihan hyvällä arvostelulla, mutta ei sijoitusta. Hillerillä vaan on kovasti ongelmia ymmärtää tuota näyttelypönötystä, Hilleri haluaa juosta ja riehua, eikä patsastella paikallaan.
Hilleri Tuomarinkartanolla ensimmäisissä kisoissaan. Antille iso kiitos debyytin ikuistamisesta.



Möttönen on käynyt muutaman näyttelyn. Ei ole juurikaan kunnian kukko laulanut... olkavarsia on ruvettu haukkumaan liian suoriksi, ongelma josta ei ennen tätä kesää ole mainittu kertaakaan. Mutta kai se sitten on tullut esiin vasta nyt kun Möttönen on saavuttanut aikuismittansa. Ja sitten tuo koko... täytyy varmaan viedä Möttönen uusintamittaukseen, ja katsoa onko niitä senttejä tullut paljonkin lisää. Isohan tuo on ollut aina, mutta vasta nyt tänä kesänä siitä on tullut ongelma... Samaten lihavuudesta. Onhan Möttönen roteva ja tukevakin, mutta kuitenkin liikuntaa saaneen näköinen, terve ja lihaksikas. Tuntuu jotenkin karulta, että Möttöstä moititaan lihavaksi, ja annetaan siitä syystä huonompia laatupalkintoja, kun samaan aikaan kehässä palkitaan koiria, joista näkee jo kauas, että korttelin kiertoa enempää ei liikuntaa ole tarjolla... mutta niillä näkyy vaadittavat selkänikamat, Möttösellä ei. Kenties ei ole kenellekään tullut mieleen, että ne nikamat näkyvät myös, jos selässä ei ole lihaksen lihasta niitä peittämässä. Jos rotumääritelmässä lukee, että vahva ja leveä selkä, on vähän hassua rankaista sitten koiraa, jolla sellainen on. Mutta joo... se siitä. Näyttelyt on nyt tältä vuodelta käyty, ensi vuonna katsotaan sitten uudestaan mennäänkö vai jätetäänkö väliin. Ei viitsisi käydä kovin montaa 40 euroa maksavaa punaista nauhanpätkää hakemassa satojen kilometrien päästä vain siksi, että koira on liian iso... sen seikan toteamiseksi en tarvitse "asiantuntijoiden" lausuntoa, voin havaita sen itsekin, ja ilmaiseksi.


Mutta eipä hätää, onhan meillä Nipsu ensi vuotta varten. Nipsu täytää joulukuussa veteraani-ikään vaadittavat 8 vuotta. Ensi vuodeksi onkin suunnittelilla Nipsun come-back, Nipa-Piippanokka valloittaa kehät ja tiedä vaikka vielä veteraani-iällä sertejäkin keräisi, ainakin korkeuden pitäisi olla kelvollinen. Nipsulla on nyt menossa viimeinen kisakausi, tämän kunniaksi olisi tarkoitus, että käydään vielä Tuomarin kartanon maastokisoissa syyskuun lopulla.

Kesän mukavimmasta näyttelyuutisesta vastaa Hilma Cleantytär, ollen Kouvolassa VSP ja saaden toisen sertinsä. Minulla oli vähän sellainen kutina heti ensimmäisistä seisomisyrityksistä alkaen, että tästä tulee hyvä, sen verran oli tasapainoisen oloinen typykkä. Ja hyvä tuli, ja löysi vielä arvoisensa kodinkin.

Buffyn kesä on mennyt vaihtelevasti. Välillä on parempia päiviä, välillä huonompia. Kovasti jumittaa punkeron lihakset koko ajan, mutta hieronnalla asiaa voidaan vähän helpottaa ja pahimpina päivinä tarjotaan kipulääkettä.

Clean kesä on mennyt myös vähän lomailun merkeissä. Cleakin käväisi Tampereella maastoilemassa, tai lähinnä jo tutuksi tulleeseen tyyliinsä laittamalla mutkat suoriksi. Clea kun on ymmärtänyt tuon maastojuoksun tarkoituksen vähän väärin. Clea luulee, että tarkoituksena on saada viehe kiinni, eikä vain juosta sen perässä. Mutta ei tuosta järkeilystä koiraa voi moittiakaan. Radalla Clea toimi Hillerin juoksukaverina, mutta kisoihin ei Clea ole ehtinyt, eikä enää tällä kaudella ehdikään, nimittäin, Clea 6 vuotta, on elämänsä ensimmäisellä sairaslomalla. Clealla on vähän turhan hitaasti paraneva vamma välikämmenessä (?), ilmeisesti jonkinlainen nyrjädys tms. Ei se ole sitä jalkaa ontunut, mutta turvotusta tulee aina vähä pidemmän lenkin jälkeen. Joten nyt laitettiin loppukausi jäihin ja lenkit vähemmälle (on muuten hankalaa saada tuon ikäsitä ensikertalaista suostumaan sairaslomalle). Ensi kaudella sitten uudelleen, ja veteraanina. Jotenkin vaikea kuvitella, että Cleasta tulee veteraani, ei tuo sana ja Clea sovi ollenkaan yhteen. Näyttelyissä Clea ei ole käynyt, kun ei niissä mitään realistista haettavaa Clealle enää ole. Veteraanikehiin sitten parin vuoden päästä ja ehkä joitakin ulkomaan reissuja tehdään jo ennen sitäkin. Toki jos joku mielenkiintoinen tuomari tulee, käydään Clealle hakemassa arvostelu, mutta taitaa ne mielenkiintoisetkin kaikki jo tältä erää olla kokeiltu ja arviot saatu.

Sellainen kesä meillä. Taidan lähteä jatkamaan vapaapäivää nurmikon leikkuun merkeissä, jos leikkuri suostuu yhteistyöhön.

Syksyn myötä voisi myös yrittää aktivoitua tälläkin taholla, ja kirjoitella vähän useammin meidän kuulumisia.


Lisään tähän vielä kaksi viikkoa sitten otetun kuvan lihavasta? Möttösestä (kuvannut Tervakoskella Kirsi Aalto):














tiistai 30. kesäkuuta 2009

Ei mitään uutta auringon alla

Kesäkuu vetelee viimeisiään ja kesäkin on tänne jo ehtinyt, tai ainakin jotakin etäisesti kesää muistuttavaa. Kiitos runsaiden sateiden ja kohtuullisen lämpimän ilman, nurmikko kasvaa kohisten ja kohta on taas viikatteelle töitä. Mitähän tuon kokoisen pihan asfaltointi maksaisi? Sen voisi sitten vaikka maalata vihreäksi. Hillerin viimeinen koejuoksu on edelleen juoksematta, mutta lauantaina olisi tarkoitus lähteä Kartanolle kisoja katsomaan ja samalla juosta se juoksu. Jos sitten vaikka parin viikon päästä jo kisoihinkin päästäisiin. Uudet manttelitkin pitäisi tilata, ratamanttelisarjasta katosi viime syksynä kaksi manttelia, kun niitä jollekin lainasin, enkä muistanut takaisin pyytää, harmillista, olivat aivan uusia. Uudet kopatkin pitäisi hankkia Clealle ja Hillerille, kun nuo muovihökötykset eivät kauhean hyvin noille istu päähän. Mutta se onkin sitten jo vähän hankalampi juttu se, noita whippettien aussikoppia kun taitaa olla lähes mahdoton saada Suomesta, tai mistään. Katsellaan.

Möttösen haava on parantunut varsin hyvin. Tikit saa ottaa pois torstaina. Haavan alin tikki on revennyt irti toissapäivänä, se olikin pahassa paikassa, siinä iho liikkuu voimakkaasti koko ajan. Alhaalla on n. 1 cm kohta, jossa haava repsottaa vielä auki, ja se täytyy sitten hoitaa kuntoon avoimena haavana. Yläosa on menyt nätisti ja siististi kiinni. Millään lailla haava ei ole Möttöstä haitannut, ja se vähän onkin tuottanut ongelmia, Möttönen kun ei millään tahtoisi taipua toipilaaksi, rallia pitäisi päästä vetämään ja täysillä, eikä hihna juuri tätä hillitse.

Ei täällä tämän kummempaa, pihassa seisoo taas uusi autonromu, Skoda tietenkin.... katsotaan mitä se kestää, vai kestääkö mitään.

lauantai 20. kesäkuuta 2009

Möttösen juhannusjuhlat

Eilinen päivä vietettiin siis Hyvinkäällä. Tänään oli tarkoitus viettää vähän juhannusta... no vietettiinhän me, mutta ei ihan niinkuin oli suunnitteltu.

Aamupäivällä lähdettiin tyttöjen kanssa metsälenkille. Valitsin reitin, jolla ei mitään metsästettävää ole näkynyt kertaakaan, jotta juhannuksen kunniaksi voisin minäkin vähän ottaa rennommin.

Koska päivä oli tarkoitettu epäonnistumaan, tuli jotakin mielenkiintoista vastaan jo heti alkulenkistä. Reilun puolen tunnin puskaryskäämisen jälkeen alkoi takaisin tupsahdella toinen toistaan väsyneempiä ja vammautuneempia koiria. Muut selvisivät pienillä haavoilla ja pintanaarmuilla, paitsi Möttönen, josta näki heti, että nyt lähdetään lääkäriin. Lavasta puuttui 4 x 4 cm pala nahkaa. Möttönen oli juossut itsensä siihen kuntoon, että se ei meinannut kestää jaloillaan. En ollut varma johtuiko tila rasituksesta vai jostakin vammasta, joten jotakin piti keksiä ja nopeasti. Tilannehan olisi ollut kohtuullisen yksinkertainen, kannan Möttösen autolle (reilun 1 km päässä) ja sitten muut koirat kotiin ja Möttönen lääkäriin. Mutta kun tilanne ei ollut yksinkertainen... Buffy oli edelleen kateissa, ja oli jo ollut 15-20 min kauemmin kuin muut. Koska Buffyn tila on mikä on, ensimmäisenä ajatuksena mielessä oli, että nyt on Punkero jäänyt metsään toisen kerran, jalat ovat taas halvaantuneet. Mietin asiaa... autolla ei paikalle päässyt... vienkö koirat autoon, ja tulen etsimään Punkeroa... mutta miten pärjäävät muut sen aikaa keskellä korpea autossa. Ajanko muut koirat kotiin, ja tulen etsimään Punkeroa... ei, mikään ei tuntunut järkevältä ratkaisulta. Lopulta päätin soittaa Simpun ja Vallun omistajalle Hannalle... pääsisikö Hanna hakemaan Möttösen ja kenties viemään lääkäriin. Hanna lupautui. Siinä puhelimessa asiaa miettiessämme Punkero saapuikin paikalle ja varsin hyväkuntoisena, helpotus oli niin suuri, että minulta meinasi jalat pettää alta. Kiitos Johannalle vielä kerran tarjotusta avusta, jota sitten ei onneksi tarvittukaan.

Niinpä sitten aloitimme hoippuvan matkan kohti autoa. Jouduin välillä kantamaan hoippuvaa Möttöstä, Hillitsemään uuteen ajoon pyrkivää Hilleriä ja kannustamaan väsynyttä Buffya. Päästyäme autolle, jossa koirat saivat vettä, Möttönenkin piristyi. Yllättäen saimme päivystävän eläinlääkärin heti kiinni ja Möttönen pääsi tikkaukseen lähes heti.

Aluksi näytti pahalta, ihoa puuttui varsin iso pala, minne lie kadonnut. Kiitos onnistuneen laihdutuskuurin, tai minkä lie... Möttösen löydä nahka osoittautui varsin joustavaksi ja haava saatiinkin melko sujuvasti ommeltua kiinni. Tarvittiin kuitenkin kahdeksan tikkiä.

Siinä jäi sitten väliin mökkeily, saunominen ja grillaaminen, mutta pääasia on toki se, että mitään tuon vakamapaa ei tapahtunut. Möttönen alkoi heräilemään alkuillasta. Alkuun tuo oli varsin surkea ja kipeän oloinen, mutta saatuaan ruokaa (jep, todellakin, ruokaa Möttönen halusi aivan ensimmäiseksi) elämä alkoi hiljalleen voittamaan. Jalka ei vaikuta kipeältä, mitä nyt tikit tietysti kiristävät. Hilleri meni aivan paniikkiin Möttösen tilasta. Hilleri vapisi ja tutisi, eikä tullut lähellekään nukkuvaa Möttöstä. Varmasti osasyynä oli lääkkeet, joille Möttönen haisee, sen sijaan Clea ja Buffy näyttivät siltä, että aikovat päästä heräilevän Möttösen tuskistaan. Nyt tilanne on kuitenkin taas ihan normaali, ja Möttönen nukkuu Puuha Pete paita päällään rauhallisena sängyssä. Eiköhän tämä tästä, tosin heinäkuun näyttelyt jäävät nyt väliin, mikä harmittaa. Täytyy sitten ehkä katselle tilalle Hillerille jotakin juoksukisoja.

Hilleri jatkaa juoksuharjoituksia

Toisten kanssa asiat vaan ovat helppoja, toisten sitten vähemmän helppoja. Kun juoksemisesta on kyse, kuuluu Hilleri tuohon ensiksi mainittuun joukkoon.

Hilleri kävi ensimmäisen kerran tutustumassa ratapupuun viime syksynä Hyvinkään makkarajuoksuissa. Siellähän tuo äitinsä perässä pinkoi vähän ihmetellen, mutta varsin hyvää vauhtia. Lähtö tapahtui toki koppien edestä, ei kopista. Kaksi viikkoa sitten menimme sitten taas moikkaamaan ratapupua, tällä kertaa Tuomarinkartanolle. Hilleri juoksi ensin koppien läpi etusuoran, ja kun se sujui varsin hyvin, otettiin vielä 280 m avoimesta kopista niin, että veräjä oli kiinni, ja kohtuullisen mukavasti sujui sekin. Koska loppukesästä mahdollisuuten päästä Kartanolle ovat rajalliset, päätin hieman oikea opettelussa. Viime tiistaina sitten ilmoitin reippaasti Hillerin suoraan soolokokeeseen. Täytyy myöntää, että jännitti, ja kovasti... nolaammeko itsemme täysin. Hillerille mantteli selkään ja koppa päähän ja koppiin. Kopista kuului hurja ryske ja kolina. Kun veräjä aukesi, eoli Hillerillä pylly menosuuntaan päin. Sieltä Hilleri sitten sutjakasti selvitti itsensä ulos kolmella voltilla kerien ja eikun vieheen perään. Koska juoksu sujui hienosti, ei koppirytinöitä huomioitu, ja Hilleri läpäisi soolokokeen. Ja kun sitten vauhtiin päästiin, piti jatkaa.
Perjantaina Hyvinkäällä kisattiin ratajuoksun Pohjoismaiden mestaruudesta. Sinne sitten vaan Hilleri joukkoon, ryhmäkoetta suorittamaan. Saimme yhden ulkopuolisen kaverin ja toisena kaverina juoksi sitten Clea (Marjolle kiitos koiran lainasta). Ja taas jännitti. Olihan Hilleri toki juossut maastoissa kaverin kanssa, mutta rata on vähän eri asia, ja olihan Hyvinkään viehekin vähän eri juttu kuin Kartanon... jospa me nyt sitten tällä kertaa nolaamme itsemme... Hilleri koppiin varsin siististi ja sitten Clea kahden ihmisen voimin (Jarkolle kiitos avusta)... ja menoksi. Jännitin, miten päin Hilleri tällä kertaa tulee kopista, vai tuleeko ollenkaan. Tulihan Hilleri, ja ihan oikein päin ilman mitään viivytyksiä. Hienosti pinkoivat tytöt ja poika, Hilleri pinkaisi kärkeen heti alku metreillä ja säilytti helposti johtonsa. Viehettäkin pöllytettiin eikä tuo 350 m matka tuntunut Hilleriä juurikaan rasittaneen. Joten, yhtä koejuoksua vaille on nyt sitten Hillerin ratakirja. Toivottavasti pääsemme ensi tiistaina Kartanolle sen suorittamaan ja sitten heinäkuussa kisoihin.

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Hillerin maastokisat

Niin, jotenkin unohtui tänne kirjoittaa Tihulan maastokauden avajaisista, josta aikaakin on vierähtänyt jo runsaat kaksi viikkoa.

Clea ja Hilleri pakattiin autoon ja suuntasimme Hyvinkäälle. Ohjelmassa oli EMM-karsintakilpailut, jotka tosin näille ponikokoisille ovat ihan tavalliset maastokisat, ne kun eivät mihinkään mestaruuskisoihin pääse juoksemaan, eivät enää edes Suomen Mestaruuksiin.

Cleasta mainittakoot heti, että Clea näemmä jatkaa taattuun Clea tyyliin tämänkin kauden.... hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä... maastokisoissa tämä tarkoittaa tietysti mutkien reipasta oikaisua. Tästä Clea onkin kehittänyt lähes taiteen, jota tuomarit tosin eivät tunnu arvostavan. Tällä kertaa tuli sitten ihan viimeinen sija Clean vapailla kuvioilla, joten ei niistä sen enempää.
Hillerillä oli vähän toisenlainen meno päällä. Hilleri seurasi viehettä millin tarkasti ja kun vielä arpaonni suosi sopivan nopeiden juoksuparien muodossa, mikäs siinä oli juostessa. Hilleri voitti sekä alkuerät, että finaalin näpsäköillä juoksuillaan, ja sai ensimmäisen maastokisa sertinsä. Pisteitä kertyi sen verran hyvin, että niillä olisi irronnut voitto myös oikeankokoisten narttujen kisassa. Mielenkiinnolla jään odottamaan jatkoa... kuinka kauan kestää, että Hillerikin keksii helpomman tien maaliin... sen verran äitinsä tytär on, että todennäköisesti ei kauan. Tulokset kisoista löytyvät täältä: Sattuman kennel

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Erkkariviikonloppu vietetty

No niin... sitä on sitten taas selvitty vuoden näyttelykohokohdasta, whippettien erikoisnäyttelystä. Ja jälleen kerran se pidettiin Tammelassa, Mustialan missä lie maatalouskoulussa. Matkaan lähdettiin koko teamin voimin varhain lauantaiaamuna, auto täynnä tavaraa... miten sitä tarviikin noin paljon rojua yhden viikonlopun viettämiseen?

Lauantaina 6.6. (Mara the Ponyn synttäripäivä muuten...) oli varsinainen virallinen erikoisnäyttely. Tuomarina nartuilla oli Olaf Knauber, joka kasvattaa Happy Hunter´s greyhoundeja Saksassa. Whippettejä oli ilmoitettu mukaan yli 160, joista kaksi, Clea ja Mexi, tulivat siis Tihulasta. Mustialassa vallitsi varsin perinteinen suomalainen kesäsää... + 6 astetta lämmintä, vesisadetta ja kylmää tuulta. Näyttelypäivä kesti aamusta klo 10.00 iltaan klo 18.00 asti, siinä kerkesi useampaan otteeseen tulla saunaa ja omaa lämmintä sänkyä ikävä. Koirat viettivät päivän häkeissään teltassa. Häkit oli kääritty peittoihin ja koiratkin vielä haalareihin ja takkeihin. Sattunnaisesti pilkahtanut aurinko lämmitti sen verran, että loppupäivästä siirsin koirat autoon, jossa niillä olikin varsin lämmintä nukkua. Cleaa ei kylmyys juurikaan haittaa, mutta kylmänarka Möttönen kieltäytyi täysin esiintymästä kehässä. Möttönen iski pyllynsä tukevasti maahan ja vetäytyi mahdollisimman pieneen kasaan ja kieltäytyi seisomasta tai liikkumasta. Edes namit eivät enää auttaneet tässä tilanteessa. Meitä ei siis todellakaan hemmoteltu whippetsäällä.
Möttönen otti osaa avoimeen luokkaan, johon oli ilmoitettu 36 narttua (tosin muutama oli jäänyt pois). Möttönen sai hienon arvostelun ja laatupalkinnon erinomainen, mutta ei sijoittunut tässä valtavan kokoisessa luokassa. Tuomari tuumasi Möttösestä näin:
" 2 years old white and red female of exellent type. Good combination of substance and elegance . Lovely head and expression with strong jaws, correct bite. Strong neck of exellent *jotakin mistä ei saa selvää*. Very elegant arch. Good forechest and depht of brisket. Exellent lenght of body. Well balanced angulation. Covering lots of ground while standing. Exellent side movement that could be some what more stable in rear action. Good temperament. Perfectly handled. Quality bitch with lots of livingpresence."

Clea otti osaa valioluokkaan, johon oli ilmoitettu 12 narttua. Möttösen ollessa "vain" quality bitch, Clea arvioitiin olevan laadultaan high quality bitch. Cleakaan ei luokassa sijoittunut, mutta sai toki laatupalkinnon erinomainen ja varsin mielyttävän arvostelun:
"6 years old blue fawn bitch of lovely quality and lots on ring presence. Very well balanced and sound. Typical head with femine expression. Strong jaws, correct bite. Strong neck. Exellent lenght. Going perfectly to the shoulder. Exellent frontfill and backs(?). Fluent outlines. Exellent bone substance. Well balanced angulations both front and rear. Good temperament. Very easy handled. High quality bitch."

Clean lapsista mukana olivat myös Hilma, Pinja ja Toffo. Pinja ja Hilma ottivat osaa narttujen avoimeen luokkaan. Nekin palkittiin Möttösen ohelle laatupalkinnolla erinomainen, mutta nekään eivät sijoittuneet. Molemmat saivat hyvät arvostelut. Toffo otti osaa urosten avoimeen luokkaan, jossa tuomarina oli Kerrie Kuper Amerikasta. Toffo oli liian kookas tuomarin makuun ja sai tyytyä laatupalkintoon erittäin hyvä.

Lauantain tulokset kokonaisuudessaan löytävät täältä.

Yövyimme Mustialassa ja toki Ison Piipun juomatarjontaankin piti tutustua... oli muuten hyvää kuivaa päärynäsiideriä tarjolla, suosittelen.

Sunnuntaiaamu valkeni huomattavasti lupaavampana kuin edellinen päivä. Aurinko jaksoi paistaa jo varsin pitkiäkin jaksoja, eikä sadettakaan saatu. Ajoittain lämpötila kohosi jopa lähelle sellaista, jota voisi jo kutsua kuumaksi. Monet onnistuivat polttamaan nahkansa, mutta eipä se tainnut ketään haitata... tunnelma oli lauantaihin verrattuna selvästi leppoisampi ja hilpeämpi, kiitos auringon. Aurinko teki päivästä todella viihtyisän ja nautittavan... ja toki viihtyvyyteen vaikutti myös ne hyvät järjestelyt, joista iso kiitos taas jälleen kerran järjestäjille (ihan yhtä sujuvat olivat toki järjestelyt lauantainakin, mutta ne jäivät vähän kylmän sään varjoon).

Sunnuntaina vuorossa oli whippettien Open Show, eli epävirallinen erikoisnäyttely. Tuomarin nartuilla oli Kerrie Kuper, from USA, joka kasvattaa whippettejä Karasar nimellä. Whippettejä oli ilmoitettu muistaakseni jotakin 130, ja Tihulasta mukana olivat Möttönen, Clea ja nyt myös Hilleri.

Möttönen otti jälleen osaa avoimeen luokkaan, johon tällä kertaa narttuja oli ilmoitettu "vain" 22. Auringossa viihtyvä Möttönen oli ihan oma hilpeä itsensä taas ja suoritti kaikki vaaditut kuviot asiallisesti. Möttönen oli luokan 4. ja sai kunniapalkinnon. Möttönen myös kutsuttiin osallistumaan paras pää ja ilme -kilpailuun. Tuomarin mielestä Möttönen oli ihan jees, mutta olisi voinut olla pienempi ja lyhyempi.
"Larger type whippet girl, a shade longer than ideal. Very attractive colour and pretty head. Moves well going around. Difficult to evaluate movement comming towards. Pretty type."

Clea otti osaa valioluokkaan, ja tuntui mielyttävän tuomari tällä kertaa tytärtään enemmän. Valioluokaan oli ilmoitettu 11 narttua, joista muutama oli jäänyt pois.
"Larger, longer, broodbitch type whippet girl. Very attractive and moves freely. Correct bone for size and pleasing personality."

Päivän yllätyksestä vastasi Hilleri. Clean sijasta ilmoitin tällä kertaa Hillerin käyttöluokkaan. Osallistumisoikeuden Hilleri ansaitsi viimevuotisella juuri ja juuri hyväksytyllä suorituksellaan maastokisoita. Vähän nolotti ilmoittaa Hilleriä käyttökoiraksi tuolla tuloksella, mutta onneksi Hilleri pari viikkoa sitten osoitti olevansa kelpo ainesta käyttökoiraksi voittamalla Hyvinkäällä maastokisat ja saaden näin paremman oikeutuksen tulla kutsutuksi käyttöwhippetiksi. Jos Hillerin maastokisavoitto ei tullut yllätyksenä minulle, niin käyttöluokan voitto tuli. Voiton ja kunniapalkinnon lisäksi Hilleri vielä kutsuttiin kilpailemaan sekä paraasta päästä ja ilmeestä, että parhaista liikkeistä. Kummassakaan kisassa ei tosin voittoa tullut, mutta parasnarttu kisassa Hilleri valittiin jatkoon kerta toisensa jälkeen, ja lopulta Hilleri poistettiin kehästä kun enää kuusi narttua oli jäljellä... huikea suoritus Tihulan nälkäkurjelta olla 6. tuossa valtavassa laatunarttumäärässä. Tuomari tuntui tykkäävän laiheliinista varsin paljon...
"Curvy whippet girl with exellent side gait and correct topline. Beautiful head and eye with strong underjaw. Could use a shade more bone for size, but overall quality exellent."

Sunnuntaina Clean lapsista mukana oli Hillerin ja Möttösen lisäksi vain Pinja. Pinja sai hyvän arvostelun avoimessa luokassa, mutta ei sijoittunut.

Kaikki tulokset löytyvät täältä.

Kamerallisia ihmisiä näkyi paikalla useampiakin, täytyy toivoa, että jonkun kamerasta löytyy myös kuvia Tihulaisista, laittelen niitä sitten tänne tai kotisivuille.

Onnittelut kaikille menestyneille ja järjestäjille taas iso kiitos hienosta työstä.

Päätän erkkariraportin Tihulasta tähän...

perjantai 8. toukokuuta 2009

UUDET NAAPURIT ESITTÄYTYIVÄT

KAS, VIEREISEN TALON SEINIEN ALLA, ON PESÄ PIENOINEN ORAVALLA. SEN POIKASET SIELLÄ NE LEIKKIÄ LÖI, VAAN NAAPURIN HURTAT YHDEN SÖI.

Sen ajan, jonka olemme tässä punaisessa tuvassamme asuneet, ei ole juurikaan tarvinut naapureista valittaa. Huomasin tänään jo vuoden verran tyhjillään olleen naapuritalon saaneen uudet asukkaat ... oravaperheen. Tänään sitten olivat perheen pienokaiset tulleet tutustumaan uuteen pihamaahansa ja vähän naapurinkin.
Kun tulin iltapäivällä töistä kotiin, huomasin pienen oravan yrittävän pois pihaltamme. Pikkuinen ei vaan ymmärtänyt, miten tiheää verkkoa kiivetään. Menin hätistelemään oravaa pois, mutta sepä ei hätistelyistäni välittänyt. Tämä pikkukurre oli erittäin utelias ja halusi ehdottomasti tulla tekemään lähempää tuttavuutta kanssani. Se yritti kiivetä jalkaani pitkin ylös ja lähti seuraavaam minua. No, eihän siinä muu auttanut kuin hakea hanskat, ja nostaa kurre oikealle puollelle aitaa. Pörröhäntä vilistikin iloisesti omalle puolelleen ja kipitti kotinsa seinää pitkin katonrajassa sijaitsevaan kotiinsa. Rauha maassa, ja päästin koirat pihalle.
Pihalta alkoin jonkin ajan kuluttua kuulua raivokas kuorokiljunta. Ryntäsin katsomaan metelin syytä... kaikki kolme kurrelasta oli tullut ulos ihmettelemään outoja kiljuvia naapureita. Koska koirieni mielestä oravat ovat parasta mitä koira voi suuhunsa saada, päätin kerätä koko katraan sisälle.
Ei ollut kukaan kurrelapsille kertonut elämän ikävistä puolista. Uteliaalle ja rohkealle uudelle pikkuystävälleni ei ollut kukaan kertonut, että jos aidan takaa kuuluu kiljuntaa, silloin kannattaa juosta ja kovaa... ja pois päin äänestä. Uteliaisuus on vienyt monelta hengen ja se koitui myös pienen ystävämme kohtaloksi. Oravainen kiipesi aidalle katsomaan ihmeellisiä kiljuvia otuksia, eikä Hilleri odotellut hetkeäkään toteuttaakseen suuren haaveensa, oravapaistin. Niin tuli pienestä kurresta aivan liian varhain välipala Hillerille ja Buffylle.
Pienen kurren sisarukset jatkoivat iloisesti leikkejään ymmärtämättä ollenkaan mikä surullinen asia heitä oli juuri kohdannut. Täytyy sanoa, että tuosta ei enää huonompia naapureita olisi voinut saada.

tiistai 28. huhtikuuta 2009

Pahkasika Paskiainen taas maailmalla

Tai no, ihan vaan Lahdessa. Kun täällä rannalla oli niin kylmä, lähdettiin lämmittelemään sisämaahan, ja lämmitä Lahdessa olikin.

Emme toki lähteneet sinne pelkästään aurinkolomailemaan, vaan käväistiin siinä ohessa Lahden kansainvälisessä koiranäytelmässäkin. Varhain aamulla pakkasimme taas Möttösen tavaroineen Hannan Skodaan Vallun ja Simpun seuraksi, tällä kertaa Mexi hyväksyi mukisematta jalkatilamatkustamonsa. Jo heti matkan alussa Hanna totesi Mexin lihoneen viime näkemältä, eikä siitä näkemästä kovin montaa päivää ollut kulunut. Tarkemman tarkastelun jälkeen totesin minäkin Möttösen näyttävät omituisen pullukalta, olihan se jo ollut pitkään hieman hoikistunut. Syykin tähän sitten selvisi ennen pitkää, Lahteen päästyämme Mexillä oli kova hätä, ja ulos tulikin varsin hyvät määrät suolapähkinöitä... kokonaisia, puolikkaita, vähän purtuja, enemmän purtuja, ihan kaikenlaisia. Selvisi siinä sitten samalla edellisenä iltana mystisesti kadonneen puolikkaan suolapähkinäpussin arvoitus. Kyllä se siitä sitten päivän aikana hiljalleen helpotti kun ahkerasti käveltiin. Kehään mennessä Mexi oli jo lähes omissa (runsaissa) mitoissaan.

Koska salukit olivat kehässä jo heti aamusta ja whippetit vasta iltapäivällä, jäi meille Mexin kanssa hyvää aikaa tutkia harvinaisen runsasta ja hyvää shoppailutarjontaa, ja tokihan sieltä yhtä ja toistaa mukaankin lähti. Nautimme auringosta näyttelyalueen mukavissa maisemissa ja katseltiin vääränrotuisia koiria kehissään. Hallissa oli mukavan tilavaa, joten pääsimme kerrankin ihan sujuvasti liikkumaan ja katselemaan muidenkin kehien tapahtumia.

Whippettejä taisi olla paikalla ehkä hieman alle 50. Parhaaksi urokseksi valittiin Möttösen ja Hillerin nuori ja komea amerikan setä Bueno ( Fanfares Too Cool To Care)... taas. Amerikan setä on aloittanut aika komeasti uransa näyttelyissä, olemme kovin ylpeitä tästä(kin) hienosta sukulaisesta. Möttönen otti osaa avoimeen luokkaan, johon oli ilmoitettu 10 narttua. Tuomari oli koko päivän jaellut varsin avokätisesti laatupalkintoja koko skaalalla, joten odotukset eivät hurjan korkealla olleet, etenkään sen jälkeen kun tuomaritäti kaivoi mittakepin esiin. Mittauksesta tai ennemminkin tuloksesta huolimatta Möttöselle kuitenkin ojennettiin vaaleanpunainen nauha... tokihan Möttönen on erinomainen rotunsa edustaja, mutta aina kun tuo mitta kaivetaan esiin, ei asia enää ole niin selvä. Tuomarimme kuitenkin oli kai sitä mieltä, että mitäs tuosta, kun ei muita vikoja sitten juurikaan Möttösessä ole. Koska unohdin hakea arvostelun, jää arvailuksi, mitä mieltä se tuomari Möttösestä ja Möttösen koosta oli, tai kiloista. Möttönen sitten vielä sijoittui luokassa neljänneksi, eikä tosiaankaan hävitty huonoille. Tuntuu aina mukavalta kun pärjää sellaisten koirien joukossa, joita itse pitää kauniina.

Ennen kotiin lähtöä sitten vielä Anita ystävällisesti otti muutaman kuvan Möttösestä ja kun saatiin vielä Elomaan Tuija Mexin narun toiseen päähän tulos oli varsin esittelykelpoista... kiitos paljon Anitalle ja Tuijalle.

Olkaapa hyvät, Möttösen virallinen kaksivuotiskuva:


Kuva: Anita Sandqvist

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Suosi suomalaista, osta ulkomaista.

Lapsesta asti minulle on tolkutettu, että osta suomalaista, se kannattaa, korkeammasta hinnasta huolimatta... saat laatua ja tuotteilla on takuu, unohtamatta sitä, että suomalaisen kanssa on huomattavasti helpompi sopia järjestelyistä, jos tuote ei olekaan sitä mitä haluat.

No, onpa taas jälleen kerran käytäntö osoittanut, että tämä ei pidä paikkaansa. Tällä kertaa on kyse koiran kaulapannoista.

Tilasin pari vuotta sitten kaksi suomalaisvalmisteista laadukkaiksi kehuttua kangaspantaa eräästä liikkeestä. Pannat tulivat ja nätit olivat, kuten nettikuvissa näyttikin. Nipsulla oli vaaleanpunainen panta, jossa oli kullanvärisiä sydänniittejä, Buffylle tuli musta panta valkoisilla lumihiutale niiteillä. (Toki Cleakin sai pannan, mutta ei suomalaista, joten ei siitä tässä yhteydessä enempää, kuin, että hyvä on edelleen) Kiva oli lähteä joulumetsäilyyn uusissa pannoissa tyttöjen kanssa. Mutta mitä ihmettä... ensimmäisen reissun jälkeen Buffyn pannasta alkoi törröttää niittin taustapiikit. Niiteissä oli erittäin pitkät ja terävät piikit takana ja valmistusaine oli ohut ja taipuisa metalli, joka ei tosiaankaan kestänyt edes tätä yhtä lenkkiä.

Ei muuta kuin joulun jälkeen yhteyttä myyjään, joka heti lupasikin lähettää uudet tilalle. En kuitenkaan tähän enää suostunut, koska uusilla samanlaisilla rojuilla en tehnyt mitään. Pienen väänön jälkeen palautin pannat ja he palauttivat rahani. Samasta kaupasta Clealle tilattu lähes samanlainen, mutta ulkomaalaisvalmisteinen panta oli täysin eri laatua ja koiraturvallisilla niiteillä varustettu. Kyseinen panta olisi käytössä edelleen, ellei Hilleri olisi syöyt siitä muovista lukkoa rikki.

Olin hyvin hämmästynyt, että tuollaista rojua myydään, ja vielä suomalaisvalmisteisena. Oli kuulema ihan kokeneen koiraihmisen tuotantoa. Tätä on hyvin vaikea uskoa, koska kukaan koiratuntija ei käyttäisi noin vaarallisia koristeita koiran tarvikkeissa.

No eipä mitään, seuraavat vuodet ollaan menty ulkomaalaisilla pannoilla... Pantoja on osteltu näyttelyreissuilla tai tilattu netistä Virosta, Venäjältä ja Englannista, ja kaikki kestäneet niille tarkoitetun käytön hienosti. Jopa ne neljä Pietarista ostamaani 5 euroa maksanutta pantaa, vaikka ulkonäkö hieman muuta lupasikin.

Nykyään netti alkaa olla pullollaan erilaisia pantakauppiaita. Toinen toistaan hienompia pantoja tarjolla siellä ja täällä. Vaikka olin suunnitellut, että en enää osta muuta kuin sellaista, jonka laadun voin omin käsin ja silmin todeta, päädyin kuitenkin joulun alla hankkimaan Möttöselle hienon timanttipannan suomalaiselta valmistajalta pelkkien kuvien perusteella... ja kuten varmasti arvaatte... metsään meni. Pannalle tuli hintaa lähes 50 euroa (joo, kyllä, olen hullu kun tuollaisia summia tuhlaan koiran kaulapantaan). Kauan odotettu panta saapui, ja yllätys oli melkoinen, kun paketista tuli vinoon ommeltu ja viimeistelemätön panta... vähän samaan tyyliin kuin nuo Venäläiset vitosen pannat. Hieman harmitti, että tuon hintainen panta näytti halpispannalta, mutta koska pikku virheet eivät käyttöä haittaa, annoin asian olla.

Panta hankittiin juhlapanaksi, sitä käytettäisiin vain näyttelyissä ja muissa sellaisissa tilanteissa, joissa valjaat ovat liian epävarmat (koirillani on loistava kyky sukeltaa valjaista ja liian löysistä pannoista ulos). Paluumatkalla Virosta, jolloin panta oli viidettä kertaa Möttösen kaulassa, panta yllättäen petti. Onneksi tämä tapahtui vasta kotimatkalla ja lähes kotiportilla, eikä erimerkiksi laivasatamassa Helsingissä, jossa koiria ulkoilutimme. Pantaa kasassa pitävä niitti oli irronnut ja kun pantaa sitten ihmeissäni tutkin, irtosi toinenkin niitti, helposti ja vaivattomasti, ilman mitään voiman käyttöä. Lienee sanomattakin selvää, että olin aika ällistynyt.

Otin yhteyttä pannan myyjään ja ilmoitin halukkuuteni purkaa kauppa. Mutta sepä ei käynytkään niin yksinkertaisesti kuin luulin. Myyjä kieltäytyi palauttamasta rahoja. Lupautui kyllä korjaamaan pannan, mutta kun kieltäydyin, lupasi sitten ehkä lähettää uuden, mutta kauppaa ei suostunut purkamaan. Ei ole kuulema hänen vikansa, jos niittitoimittaja toimittaa hänelle välillä viallisia niittejä. Tässä kohdin täytyy kyllä sanoa, että minun mielestäni niittejä ei edes oltu kiinnitetty kunnolla. Mitään jälkiä ei niiteissä tai nahassa ollut pihdeillä kiristämisestä tai vasaralla lyömisestä, ja tämän totesi tuttu suutarikin, jolle pantaa näytin. (Minulla on samalta valmistajalta toinenkin panta, jonka niiteissä ja nahassa selvästi näkyy käsittelyn jäljet).

Että se siitä suomalaisen suosimisesta. Saa nähdä miten tämän asian kanssa käy. Missään nimessä en ota uutta riskiä, eli en kelpuuta korjattua, enkä uusittua tuotetta, koska en enää uskalla luottaa noiden kestävyyteen. Käytän pantoja koirilla juuri niissä tilanteissa, joissa koira ei missää nimessä saa päästä irti, eikä nuo pannat enää täytä sitä tarkoitusta. Buffylle tilatussa pannassa niittejä sentään on kaksi paria, joten jos yksi pettää, ei välitöntä vaaraa pannan hajoamiseen ole. Sitä ehkä uskallan käyttää, mutta en tuollaista yhdellä niitillä varustettua, etenkin jos on suurin piirtein normaalia, että aina välillä pantoihin eksyy viallisia niittejä. Saa nähdä jääkö minulle seinälle roikkumaan 50 euron koriste, vai saanko rahat takaisin. Kuluttajaneuvojaan olen jo ottanyt yhteyttä, sen verran ottaa päähän tuo rahan hukkaan heittäminen, katsellaan miten asia etenee.

Jaa, että miksikö tämän tänne kirjoitin... purkaakseni kiukkuani ja kertoakseni mielipiteeni suomalaisesta laadusta.

Möttöselle on nyt hankittu virolaisvalmisteinen nahkapanta, hintaa oli 12 euroa. Muovi"timantit" siitä toki puuttuvat, mutta muuten on tyylikäs ja siisti. Hillerin samanlainen on jo vuoden kestänyt siistinä ja ehjänä. Joten, suosi suomalaista, mutta osta ulkolaista.

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Pahkasika joutui Siperiaan, eikun Lappeenrantaan

Möhköfantti Möttösen pikakäväisy Lappeenrannassa osoittautui luultua pidemmäksi ja kamalammaksi kokemukseksi.

Möttönen otti osaa Lappeenrannan koiranäyttelyyn maanantaina 13.4.

Hypättiin Hannan ja Vallun punaisen Skodan kyytiin ja ajateltiin, että pikaisesti käväistään kääntymässä Lappeenrannassa. Pääsiäisen kunniaksi handleri-emäntä päätti myös pukeutua hieman juhlavammin, hameeseen ja laittoi ihan nylonitkin jalkaan. Ja koko asun kruunasi kesäiset sievät pikkukengät. Myöhemmin molemmat ajatukset, siis se pikakäväisy ja hame, osoittautuivat huonoiksi ideoksi, kun kuvaan astui mukaan se Siperia.

Koska Salukit esiintyivät jo varsin varhaisessa vaiheessa aamulla, lähdimme matkaan hyvissä ajoin, kohti Lappeenrannan jäähallia, jossa näyttely pidettiin. Joku järkevämpi olisi jo tuosta jäähalli -sanasta tajunnut, että siellä on kylmä, vaikka ei paikassa ikinä olisi käynytkään. Tämä kirjoittaja on käynyt useammankin kerran, eikä silti tajunnut, että siellä saattaisi olla kylmä, vaikka sitä jopa varoiteltiin foorumilla jos toisellakin.

Saavuimme siis Lappeenrantaan hyvissä ajoin. Salukit käväisivät kehässä tuossa yhdentoista korvilla, ja sitten odoteltiin, ja odoteltiin, kun joku oli katsonut vähän väärin whippettien arvostelun alkamisajan. Varpaat taisivat paleltua jo jossakin siinä salukiurosten nuorten luokan paikkeilla, syväjäätyminen uhkasi jo ennen parasuros kehää. Eipä ollut kivaa Möttöselläkään häkissään kahdesta takista ja paksusta peitosta huolimatta. Eipä siinä sitten muu auttanut, kuin napata Pahkasika kainaloon ja kiivetä ylös katsomoon, jossa oli hieman lämpimämpi. Siellä sitten nökötettiin kuin kanat orrella Möttösen kanssa, Möttösen juuri leikattujen kynsien repiessä uudet nylonit muodikkaaksi verkkomalliksi. Onneksi ei tarvinut yksin olla, samalla orrella seuraa meille piti Hilma-sisko omistajansa kanssa. Siinä se parituntinen menikin hampaat kalisten kulumisia vaihdellessa.

Kun sitten tuli aika siirtyä kehän puolelle, tuntui kuin olisi sukeltanut hyiseen avantoon, kun taas lattiatasolle jouduttiin. Whippettien kehä kun oli vielä vähemmän viisaasti sijoitettu suoraan ulko-ovien viereen, jossa kävi kylmä viima koko ajan. Ei ollut mukavaa riisua takkia, ei itseltäni, eikä Möttöseltä. Eipä auttanut, takit pois, ja kehään tutisemaan. Avoimen luokkaan oli ilmoittautunut 11 whippet-tyttöä, joista kai joku oli ymmärtänyt jäädä kotiin lämpimään, mutta aika monta whippettiä kehässä kuitenkin oli. Sitä saattaisi luulla, että Möttönen rasvakerroksineen ei palelisi, mutta kylläpä tuo paleli. Mexi parka tutisi ja tärisi, ja hampaat kalisivat (niin, että jos joku kehän laidalla ihmetteli sitä outoa ääntä, se tuli Möttösen kalisevista hampaista). Siinä sitten yritettiin vääntää kylmästä kangistuneita whippettejä jonkinlaiseen edustavaan asentoon, vaikka lähinnä kai muistuttivat sahapukkeja. Hilma-siskon tuli niin kylmä, että tuomari oli huomaavinaan neidin ontuvan. Liekö sitten kylmä jäykistänyt, vai mikä, mutta Hilmalle tarjottiin punainen nauha ja kiitettiin osallistumisesta. Arvostelu kyllä oli erittäin hyvä, ja viime syksynä ongelmia aiheuttanut pöydällä seisominenkin sujui nyt mallikkaasti, joten ihan mukavastihan tuo meni Hilmalla. Möttönen ei ontunut, vaikka ei se kai kaukana ollut sekään, niin jäykkää oli kohmeisen whippet-paran meno. Möttönen palkittiin erinomaisella, ja kakkossijalla avoimessa luokassa, varsin mukavan arvostelun kera. Loppujen lopuksi Möttönen sijoittui parasnarttukisassa kolmanneksi. Paras narttu oli Pipsqueak Metsämansikka. Voiton vei Amerikan setä Bueno ( Fanfare's Too Cool To Care), Bravo-iskän ollessa urosten kakkonen.

Jostakin kummasta syystä emme tällä kertaa jääneet shoppailemaan, vaan pakkasimme tavaramme pikavauhdilla ja suuntasimme kohti Kotkaa. Möttönen oli tulomatkalla kovasti protestoinut etupenkin jalkatilassa matkustamista, mutta kotimatkalla tyytyi osaansa erittäin tyytyväisenä, puhalsihan lämmityslaite lämmintä suoraan Möttösen paikalle. Kohmeinen ja väsynyt Möttönen nukkuikin tyytyväisenä koko kotimatkan lämpimässä autossa.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Tihulaiset Eestinmaalla

Pakkasimme Hannan kanssa lainaSkodan täyteen tavaraa ja koiria perjantai-iltana. Autoon ängettiin käsittämättömän tavaramaarän lisäksi Möttönen ja Clea, sekä salukipojat Vallu ja kisaturisti Simpu. Ryhmäämme liittyi vielä Helsingistä Virpi äitinsä ja Saga-salukin kera. Sitten vaan Skoda laivaan ja Tallinnaan. Tallinnassa yövyimme Eevan luona. Eevalla on saluki, Vallun tytär Ramira. Lauantaiaamuna jatkoimme matkaa Rakvereen, n. 100 km päähän Tallinnasta.

Tuomarina sekä salukeilla, että whippeteillä oli Markku Mähönen Suomesta. Ensin pyörähtivat kehässä salukit, joita oli ilmoitettu neljä. Onnistuneesti alkoi reissumme, sillä voiton vei Vallu ja paras narttu oli Saga, josta tuli myös Eestin muotovalio. Whippettejä oli ilmoitettu mukaan 13, joista yksi suomalaiswhippet oli jäänyt kotiin. Clea sai patsastella valioluokan kehässä ylhäisessä yksinäisyydessään, Mexillä sentään oli avoimessa luokassa seuranaan toinen whippet. Molemmat Tihulaiset todettiin erinomaisiksi rotunsa edustajiksi, ja Clea päätyikin parasnarttukisassa kakkoseksi, ja sai Eestin sertin, joka tarkoittaa tietty sitä, että Cleasta tuli myös Eestin muotovalio (sen lisäksi, että on jo Suomen ja Venäjän muotovalio). Paras wippet oli ihastuttava junioriluokan narttu Satangin Apsolute Carrot, joka on Clealle läheistä sukua sekä isänsä, että äitinsä kautta. Eestissä junioreilla on omat sertinsä, ja siksi serti sitten siirtyi Clealle siis. Parasta urosta ei valittu, koska ainoa uros sai EH:n. Möttönen ei lainahandlerin kanssa oikein jaksanut keskittyä, ja käteltiin parasnarttukehästä pihalle ilman sijoitusta, tiedä sitten oliko syynä käytös vai ne kuuluisat ylimääräiset kilot.

Päivästä tuli pitkä, sillä Vallu osallistui rymäkilpailuihin, ja Mexi meni juniorhandler koiraksi Eevan tyttärelle Lilianelle. Möttönen ja Lilian viihtyivät hyvin keskenään, mutta eivät valitettavasti hienosta yhteistyöstään huolimatta sijoittuneet. Mexi jaksoi hienosti patsastella kehässä pitkät ajat, siitä täydet pisteet Möttöselle.

Vallu sijoittui ryhmäkilpailussa 3. ja ryhmän voitti ROP Whippet Apsolute Carrot, joka oli sitten vielä BIS-2... että ei Clea huonolle hävinnyt.

Tässä tämä lyhykäisyydessään, laajempi matkaraportti tulossa pian kuvien kera.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Wiles A-pentue 2 vuotta!


Voiko siitä olla jo kaksi vuotta? Vastahan ne pienet hamsterit syntyivät... ja nyt he ovat jo täysikasvuisia whippettejä.


Kai se vaan on uskottava, että näin on päässyt käymään.


Aivan mahtavan isot onnittelut koko porukalle; Toffolle, Hugolle, Hilmalle, Pinjalle, Iitulle, Laralle, Riccille Tsekkeihin sekä tietysti omille kauhukakaroileni Hillerille ja Möttöselle. Olette nyt kai sitten virallisesti aikuisia... kai.


Ja iso kiitos kaikkien omistajille hyvästä kodista, jonka olette Clean lapsille tarjonneet, parempia koteja ei olisi voinut kukaan kasvateilleen toivoa.


maanantai 2. maaliskuuta 2009

Näyttelykausi avattu

Vuoden ensimmäinen näyttely on sitten käyty. Ajettiin tuulessa ja tuiskussa Kaarinaan vinttikoirien ryhmänäyttelyyn. Vähän turhan pitkä matka näyttelymatkaksi, mutta kun oli mielenkiintoinen tuomari ja paikkakin on tilava ja mukana, niin pitihän sitä mennä. Näyttelyyn oli ilmoitettu 71 whippettiä, mutta aika runsaasti oli poisjääntejä, joten tarkkaa määrää en tiedä.

Näyttelyhallissa oli mukavan väljää suuresta koiramäärästä huolimatta, ja mielyttävän hiljaista, kuten aina vinttikoiranäyttelyissä, räksytyksestä huolehti lähinnä Hilleri. Koko Tihutiimi lähti matkaan, vaikka kehään raahattiin vain Mexi ja Clea. Möttönen osallistui viimeistä kertaa nuorten luokkaan ja Clea tietysti valioluokkaan. Tuomarina oli kauniita ja maailmanlaajuisesti menestyneitä Airescot whippettejä kasvattava Nenne Runsten Ruotsista.

Clea ei oikein tuomariamme mielyttänyt, kokoa oli liikaa joka suuntaan. EH tuli ja arvostelu kuului:
Ganska stor och kraftig som kunde vara mera feminin. Röi sig med bra steg men kunde ha en bättre överlinje och vara alltigenom elegant.

Eli siis iso ja vahva narttu, joka ei ole tarpeeksi narttu ( no, ei voi vaatia tuomarilta, että hän noin lyhyellä tuttavuudella kykenee paljastamaan koiran todellisen luonteen). Liikkuu hyvällä askeleella, mutta ylälinja pitäisi pysyä vähän parempana ( koittakaa itse, juosta nätisti selkä kaarella (siis neljällä jalalla) ja näyttää samalla keskisormea... hankalaa). Ja tuota eleganssia tuomari pyytelee lisää... Clea on samaa mieltä, lisää eleganssia näyttelykehiin... kukkia, persialaisia mattoja, elegantteja rokokoo pöytiä tylsien trimmauspöytien sijasta.

Möttönen mielytti tuomariamme huomattavasti enemmän, ja ERI tuli oikein kivalla arvostelulla. Mexi sijoittui luokassa neljänneksi. Möttösestä tuomari sanoi:
Ganska stor och kraftig men ändå feminin. Mycket tilltalande helhet. Vackert uttryck. Stora men välburne örön. Harmoniskt vinklad och mycket välgående.

Eli Möttönenkin on suuri ja vahva, mutta riittävän bitch... no, Möttsestä täytyy sanoa, että hän on kyllä enempi hyväjätkä-tyyppiä kuin narttu... mutta ei tosiaan voi tuomarilta vaatia tuolla lyhyellä tuttavuudella kovin osuvaa kuvausta. Möttönen on ilmeisesti hyvin puhutteleva tapaus... kyllä, Möttösestä puhutaan ja paljon, eikä vähiten ylimääräisistä kiloista ja huonoista käytöstavoista. Korvat ovat isot mutta hyvin asettuneet... kyllä, iso on lievä ilmaisu kun puhutaan Möttösen korvista. Möttönen on myös tasapainoisesti kulmautunut, kyllä allekirjoitan tämän, täydellinen ja puhdas 180 asteen kulma kaulassa ja päässä kun Möttönen tuijotteli handlerin kättä herkkujen toivossa. Ja hyvin kulkee.... ruokakupille ja takaisin.

Että sellainen näytelmäpäivä. Mainittakoot vielä, että Bravo-iskä oli VSP ja Bueno the amerikan setä oli PU2 sertin kera... hyvin tehty pojat.

perjantai 20. helmikuuta 2009

Clean käytöskoulu koirille, osa 1

Elämä on paljon mukavampaa kun tietää miten käyttäytyä eri tilanteissa. Alan ammattilainen, Clea, opastaa teitä parantamaan elämänne laatua ja antaa vinkkejä pieniin tekoihin, joilla voi elämästä tehdä paljon mukavampaa. Tässä ensimmäisessä osassa käsittelemme huomiota ja sen saamista.





Masentaako olla aina seinäkukkanen, jota kukaan ei erota tapetista? Onko palvelijasi kiinnostuneempi tietokoneen ruudusta kuin sinun katselusta? Rapsutteleeko palvelijasi jotakin ihmisrotuista enemmän kuin sinua? Varmasti tuttuja asioita monelle, mutta ei kannata masentua. Clean pienillä vinkeillä sinustakin voi tulla maailman napa.



1. Jos palvelijasi käyttää liikaa aikaansa lehtien tai kirjojen lukuun pöydän ääressä, tai ruokailee liian keskittyneesti, erinomainen konsti palauttaa tilanne hallintaasi on hypätä pöydälle ja keskeyttää tarpeeton tekeminen. Tämä toki vaatii jonkin verran hyppykykyä ja ketteryyttä onnistuakseen täydellisesti. Mikäli sinulta ei edellä mainittuja kykyjä löydy, suosittelen jotakin muuta tapaa. Pöydälle on hypättävä niin, että mitään ei kaadu, tai hajoa. Ei ole tarkoitus aiheuttaa mitään anarkistista täystuhoa, vaan tyylikkäästi kääntää palvelijasi huomio tärkeämpään asiaan, eli sinuun. Harjoitus tekee mestarin ja tämän harjoittelu kannattaa aloittaa jo ihan pienestä pitäen. Kaikille äideille suosittelen tämän opettamista myös jälkikasvulle. Pöydälle hyppäämistaitoa voi sitten joskus hyödyntää myös muissa tarkoituksissa, kuten ylimääräisen ruoan hankinnassa tai kätkettyjen herkkujen etsinnässä.

2. Näyttävä sisääntulo kuuluu jokaisen itseään arvossa pitävän koiran tapoihin. Huomion voi saada kahdella tapaa; tulla sisään ryminällä, karmit kaulassa riehuen, tai tulla sisään äänekkäästi. Itse hallitsen molemmat tavat, mutta minusta on sivistyneempää käyttää ääntä. Pari korkeaa kirkaisua ( iiiiiiik, henkeäni ollaan viemässä) sisään astuttaessa toimii aina. Saat taatusti kaikki katseet kääntymään puoleesi. Kannattaa kotioloissa harjoitella ja etsiä se toimivin äänenkorkeus, huomaat sen kyllä ympäristön reaktioista kun se on löytynyt.

3. Huomatuksi tuleminen maastossa. Tällainen kohtalaisenkin kokoinen whippet katoaa helposti maisemaan ryteikköisessä metsässä. Hyviä konsteja tulla huomatuksi ulkona on monia. Äänen käyttö on myös ulkona toimiva konsti, erityisen hyvin huomiota saa kirkumalla, mutta myös vikinällä ja mölinällä tulee huomatuksi. Erityisesti jos koet itsesi loukatuksi, suosittelen paria teatraalista kirkaisua, jotta varmasti kaikki lähistöllä olevat eläinsuojeluhenkiset ihmiset huomioivat kärsimyksesi. Muita hyviä konsteja on kiipeäminen jonnekin korkealla, josta kaikki näkevät sinut. Näitä paikkoja ovat mm. suuret kivet, aidat, rappuset, palveluskunnan olkapäät ja auton kattokin käy, jos ei muuta ole saatavilla. Näyttelyissä hyviä paikkoja korkealla pääsemiseksi on häkit (omat ja vieraat) sekä penkit, omat ja vieraat. Pääasia on, että näyt, ja kauas!

4. Ihmiset touhuavat usein keskenään jotakin joka vie sinusta huomion. Ihmisillä ei ole mitään järkevää keskusteltavaa kuitenkaan, joten huomattavasti hyödyllisempää olisi rapsutella sinua. Kannattaa vaan röyhkeästi mennä ja keskeyttää ihmisten touhut. Tunge heidän väliinsä tai joukon keskelle. Voit rohkeasti töniä heitä syrjään takalistollasi ja hangata itseäsi ihmisten jalkoihin, jotta he luulevat, että sinua kutittaa jostakin ja alkavat rapsuttaa sinua.

Kiltteys, hiljaisuus ja näkymättömyys ovat so last season. Näillä kannattaa aloittaa, harjoittele ahkerasti ja pian maailma on sinun. Seuraavassa osassa paneudumme tuiki tärkeään taitoon; small talkiin.

Siihen asti... pysytään näkyvillä!

Clea

maanantai 2. helmikuuta 2009

Dietin orjat sorron yöstä nouskaa...

Ootko kyllästynyt näkemään nälkää? Onko ruoka-annoksesi aina liian pieni, haukutaanko sinua läskiksi? Jos vastaat johonkin näitä kyllä, jatka lukemista eteenpäin. Jos ei kuulosta sinun jutulta, voit häipyä... Hilleri voi häipyä myös, oot liian laiha, älä yritä tulla meidän juttuun.

Me ollaan Buffyn kanssa nyt aivan kyllästyttyjä liian pieniin ruoka-annoksiin ja aiotaan saada muutos, liity meihin. Me perustettiin sellainen yhdistys mihin voi liittyä kaikki, jotka haluaa lisää ruokaa. Me kutsutaan teidät kaikki rääkätyt ja nälkää nähneet meidän yhdistyksen perustamiskokoukseen, yhdessä me voidaan saada muutos aikaan. Me vaadimme laihdutuskuurien lopettamista, isompia ruoka-annoksia ja enemmän rasvaa ruokaan. Mutta muistakaa, että tämä on salaseura, ei saa kertoa kenellekään, tai joku tulee ja estää toimintamme. Alla kutsu yhdistyksemme ensimmäiseen kokoukseen, ja jotta salaisuus pysyy, paikka ilmoitetaan myöhemmin ilmoittautuneille... ja edelleen, Hilleri, älä vaivaudu.

KOKOUKSEN OHJELMA:

1. Tervetuloa, puheenjohtaja Möttönen
2. Aloitusateria, tuhti ateria kokousta vauhdittamaan.
3. Yhdistyksen nimen päättäminen ja säännöistä sopiminen
4. Pieni välipala
5. Onko järkee vai ei, eli ei ... keskustelua laihduttamisen järkevyydestä. Alustajana puheenjohtaja Möttönen.
6. Puruluutauko
7. Luento aiheesta; liian vähäinen ravinto ja sen vaikutukset luonteeseen. Puhujana diplomilaihdutuksen vastustaja ja yhdistyksen sihteeri Buffy.
8. Keksitauko
9. Osallistujan oma tarina: Miten minusta tuli sopivasti pullukka. Nipsu kertoo tarinansa; laiheliinista laatudaamiksi.
10. Välipalaa, Mopenmurkinat Oy maistattaa uusia tuotteitaan.
11. Laihuuden ihannointi -tie tuhoon? Luennoijana nuori, mutta kokenut laihduttaja Möttönen.
12. Pieni välipala
13. Keskustelua päivän annista, alustajana puheenjohtaja Möttönen.
14. Juhlapäivällinen

Kaikki sorretut ja nälkää nähneet lämpimästi tervetuloa, yhdessä voimme vaikuttaa!