Koska olen ihminen, jolla ehkä on maailman huonoi onni, eikä mikään koskaan onnistu, ei iloisia uutisia ole kerrottavana nytkään... pahemmaksi vaan menee.
Toukokuussa kirjoitin Clean lasten terveystuloksista, no nyt seuraa jatkoa.
Olisin toki voinut leikkiä jänistä ja painaa pääni puskaan, ei minun koirilla ole mitään oireita, joten ei niitä kannata tutkia. Mutta koska en ole jänis ja olen tottuut kohtaamaan vaikeudet asenteella, parempi heti kuin myöhemmin, tulossa se on kuitenkin, lähdettiin 20.7. Lahteen sydänultraan Clean, Hillerin, Möttösen ja Anna-Marin Hilman kanssa.
Lahdessa tapasimme mukavan koirien sydänsairauksiin erittäin hyvin perehtyneen eläinlääkäri Seppo Lambergin. Ensimmmäisenä tutkittiin Clea. Vaikka Clealla on jo ikää 8 vuotta ja paljon kilometrejä takana, Clean sydän todettiin terveeksi, ei sivuääniä, ei merkkejä vajaatoiminnasta. Eli päivä alkoi oikein mukavasti, mutta jatkuikin sitten vähemmän mukavana.
Seuraavaksi oli vuorosssa Hilleri. Ei sivuääniä, vaikka ultra minimaalisen pienen läppävuodon näyttikin. Sydämessä ei vielä näkynyt mitään vajaatoiminnan aiheuttamia muutoksia, ainoastaan sydänlihaksen supistuvuus oli laskenut 19,8 prosenttiin ja diagnoosiksi prekliininen dilatoiva kardiomyopatia. Eli siis oireeton dilatoiva kardiomyopatia. Ei rajatapaus kuten Pinja ja Toffo, vaan toistaiseksi oireeton sairastaja. Mitään oireilua ei Hillerillä toistaiseksi ole ollut kovillakaan helteillä, eikä oireiden ilmaantumisesta voi antaa ennustetta. Ne voivat tulla piankin, tai voivat antaa odottaa itseään vuosiakin. Hillerille suositeltiin uusintatarkastusta vuoden kuluttua, jolloin ehkä jo vähän näkee mihin suuntaan ja millä vauhdilla sairaus kehittyy.
Hilleri saa jatkaa liikuntaa ihan normaalisti, ainoastaan pidemmät matkat vieheen perässä eivät ole ehkä järkeviä, mutta lyhyitä voi vielä juosta. Mutta koska Hilleri ei mikään kisakoira koskaan ole ollutkaan, ei se enää juokse missään kisoissa, korkeintaan joissakin leikkimielisissä tapahtumissa lyhyitä matkoja.
Suosikkityttöni Läskisika Möttönen tutkittiin viimeisenä meidän tiimistä. Olo oli varsin toiveikas, koska en uskonut että todennäköisyys molempien sairaudesta olisi kovinkaan mahdollinen. No, en koulussa ollut kovin hyvä todennäköisyyslaskuissa matematiikan tunneilla, jote pieleen meni tämä veikkaus.
Möttöselläkään ei sivuääntä kuulunut, mutta ultra näyttikin sitten jo huomattavasti ikävämpiä uutisia. Havaittiin jo varsin selkeää laajentumista sydämessä, selkeä läppävuoto sekä selkeä sydämen supistuvuuden aleneminen. Tutkimuksen aikana supistuvuus kävi jopa vain 10 prosentissa, mutta keskiarvoksi saatiin 15 %. Outoa asiassa on se, että sivuääntä ei kuultu. Elänlääkäri kuunteli Möttösen kahteen kertaan ja kahdella eri stetoskoopilla, mutta sivuääntä ei ollut, vaikka läppävuoto oli selvä ja kohtalaisen suuri. Tämä on hyvä esimerkki sydänkuuntelun valheellisuudesta. Ainakaan jalostuskoirien kohdalla ei pitäisi tuudittautua siihen uskoon, että koiran sydän on kunnossa, jos sivuääntä ei kuulu. Möttösellä ei sivuääntä ole, vaikka sydän on jo aika romuna.
Möttönen sai diagnoosikseen myöskin prekliinisen dilatoivan kardiomyopatian, mutta diagnoosi vaihtui jo seuraavana päivänä dilatoivaan kardiomyopatiaan, kun yön yli nukuttuani tuumasin, ettei Möttönen enää ole oireeton. Jo reilun viikon oli Möttönen ollut varsin vaisu, väsynyt, haluton liikkumaan ja masentunut. Joten soitto eläinlääkärille ja apteekista sydänlääkkeet hakemaan. Pienimmällä annoksella Möttönen palautui ennalleen jo parissa päivässä.
Tässä vaiheessa masennut oli jo aika syvä, ei oikein uskaltanut toivoa mitään kovin hyvää tulosta Hilmalle. Mutta iloinen yllätys tulikin ja Hilma todettiin terveeksi. Ei sivuääniä eikä merkkejä vajaatoiminnasta. Kaikki arvot olivat erittäin hyvät.
Mutta valitettavasti huonot uutiset eivät loppuneet tähän. Seuraavana päivänä tuli lisää kylmää vettä niskaan. Clean poika Hugo kävi tutkimuksissa Turussa. Mitään vakavaa ei vielä löytynyt, mutta sen verran kuitenkin, että sekin sai diagnoosin rajatapaus dilatoiva kardiomyopatia.
Ja ikävänä uutisena voisi mainita myös sen, että Toffokin joutui aloittamaan sydänlääkityksen viikkoa sitten. Toffolla on ollut omituista uneliaisuutta, väsymystä ja apaattisuutta. Kun verikokein ja tutkimuksin lähes kaikki muut vaihtoehdot suljettiin pois, päätettiin kokeilla sydänlääkitystä, vaikka Toffon sydämen arvoilla ei vielä oireita pitäisi olla. Tällä hetkellä näyttää siltä, että lääkitys toimii ja Toffo on taas palaamassa hereillä olevien joukkoon.
Eli Clean pennuista kuusi on nyt tutkittu ja vain yksi on terve. Oli toki tiedossa, että Bravon suvussa on ollut sydänongelmia, mutta tätä ei kyllä järjellä enää pysty tajuamaan, että niitä sairaita tulee yhteen pentueeseen näin monta, ei mitenkään.
Surullista. Pentueellinen iloisia, energisiä ja vauhdikkaita whippettejä on sairastunnut sairauteen, joka ei parane. Jos hyvin käy, jotkut voivat elää vielä pitkäänkin, mutta jos huonosti käy, voi sairain Möttönen siirtyä paremmille pupustusmaille vaikka huomenna, Möttösen tilassa on äkkikuoleman mahdollisuus jo kohtalainen.
Olen todella pahoillani siitä surusta, mitä tämä asia aiheuttaa Clean pentujen omistajille.
Olen viettänyt tunteja netissä etsien erilaisia ravintoaineita, vitamiineja yms. joilla mahdollisesti voidaan vaikuttaa sydämen kuntoon. Nyt on sitten hankittu purkkia ja pulloja eri aineita ja aloitan yksityiset koirakokeeni vaikutusten selvittämiseksi. Liekö noista mitään apua, mutta jotakin on pakko tehdä. On niin vaikea hyväksyä nuorien koirien vakava sairastuminen.
Laitanpa tähän vielä yhden linkin dilatoivasta kardiomyopatiasta:
http://www.lahdenelainlaakariasema.fi/page/dilatiivinen-kardiomyopatia-300309
tiistai 26. heinäkuuta 2011
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Terveydestä ja sen puutteesta.
Clean lapset ovat tulleet siihen ikään, jossa alkaa vaiva jos toinenkin ilmetä, jos on ilmetäkseen. Ja koska tiedossa on ollut suvussa vaaniva sydänvikapeikko, päätettiin Clean lapsia ruveta tutkimaan.
Pinja (W. Amor's Bestfriend) kävi Lahdessa sydänultrassa 29.4. Lausunto oli varsin ikävä:
"Pinja koiralla todetaan lievä vasemman eteisen laajentuma. Vasemmassa eteiskammioläpässä havaitaan pieni vuoto, joka aiheuttaa hennon sivuäänen (2/6). Sydänlihaksen supistuvuus on laskenyt ns. latentille alueelle ja alkava sydänlihaksen vajaatoiminta on mahdollinen. Lausunto on nyt rajatapaus. Kontrollitutkimusta suositellaan vuoden kuluttua.
Eli Pinja sai diagnoosikseen rajatapaus dilatoiva kardiomyopatia.
Toffon (W. Alias Snail) vuoro oli seuraavana päivänä Tampereella. Toffolla ei sivuääntä kuulunut, vaikka pieni läppävuoto havaittiinkin. Toffo kuitenkin sai saman diagnoosin kuin Pinjakin, rajatapaus DCM ja uusintatarkastukseen 6-12 kuukauden kuluttua.
Eli varsin räväkästi alkoi ipanoiden tutkimukset. Toki tiedossa oli, että ikäviä yllätyksiä voi tulla, mutta kyllä se silti ikävältä tuntui vastaanottaa tiedot noinkin ikävistä sairauksista.
Hilleri, Möttönen ja Clea ovat menossa kesällä myös tutkimuksiin ja ilmeisesti Hilma myös. Toivottavasti uutiset eivät jatku näin ikävinä.
Sydäntutkimuksia odotellessa käytin tänään Hillerin ja Möttösen silmätarkastuksessa Helsingissä. Ja huonot uutiset vaan jatkuvat. Möttösen silmät olivat kunnossa, mutta Hillerillä todettiin oikeassa silmässä lievä lasiaisen rappeuma ja lasiaisvuoto. Vuoden päästä uusiin tutkimuksiin ja sitten nähdään mihin suuntaan tila on lähtenyt kehittymään. Lievänä lasiaisen rappeuma ei ole koiraa mitenkään haittaava sairaus, mutta pahimmillaan se voi johtaa sokeutumiseen. Aika näyttää miten Hillerin käy. Monessa rodussa lieviä tapauksia käytetään jalostukseen, mutta whippettejä pitäisi vielä tutkia paljon lisää, jotta voitaisiin päättää onko lieviäkään tapauksia tarpeen käyttää. Ei niin, että Hillerin suhteen mitään jalostussuunnitelmia olisi. Clean lasten jalostussuunnitelmista luovuttiin heti kun selvisi minkä verran suvussa noita sydänongelmia on ja Pinjan ja Toffon tulokset sinetöivät päätöksen.
Pinja (W. Amor's Bestfriend) kävi Lahdessa sydänultrassa 29.4. Lausunto oli varsin ikävä:
"Pinja koiralla todetaan lievä vasemman eteisen laajentuma. Vasemmassa eteiskammioläpässä havaitaan pieni vuoto, joka aiheuttaa hennon sivuäänen (2/6). Sydänlihaksen supistuvuus on laskenyt ns. latentille alueelle ja alkava sydänlihaksen vajaatoiminta on mahdollinen. Lausunto on nyt rajatapaus. Kontrollitutkimusta suositellaan vuoden kuluttua.
Eli Pinja sai diagnoosikseen rajatapaus dilatoiva kardiomyopatia.
Toffon (W. Alias Snail) vuoro oli seuraavana päivänä Tampereella. Toffolla ei sivuääntä kuulunut, vaikka pieni läppävuoto havaittiinkin. Toffo kuitenkin sai saman diagnoosin kuin Pinjakin, rajatapaus DCM ja uusintatarkastukseen 6-12 kuukauden kuluttua.
Eli varsin räväkästi alkoi ipanoiden tutkimukset. Toki tiedossa oli, että ikäviä yllätyksiä voi tulla, mutta kyllä se silti ikävältä tuntui vastaanottaa tiedot noinkin ikävistä sairauksista.
Hilleri, Möttönen ja Clea ovat menossa kesällä myös tutkimuksiin ja ilmeisesti Hilma myös. Toivottavasti uutiset eivät jatku näin ikävinä.
Sydäntutkimuksia odotellessa käytin tänään Hillerin ja Möttösen silmätarkastuksessa Helsingissä. Ja huonot uutiset vaan jatkuvat. Möttösen silmät olivat kunnossa, mutta Hillerillä todettiin oikeassa silmässä lievä lasiaisen rappeuma ja lasiaisvuoto. Vuoden päästä uusiin tutkimuksiin ja sitten nähdään mihin suuntaan tila on lähtenyt kehittymään. Lievänä lasiaisen rappeuma ei ole koiraa mitenkään haittaava sairaus, mutta pahimmillaan se voi johtaa sokeutumiseen. Aika näyttää miten Hillerin käy. Monessa rodussa lieviä tapauksia käytetään jalostukseen, mutta whippettejä pitäisi vielä tutkia paljon lisää, jotta voitaisiin päättää onko lieviäkään tapauksia tarpeen käyttää. Ei niin, että Hillerin suhteen mitään jalostussuunnitelmia olisi. Clean lasten jalostussuunnitelmista luovuttiin heti kun selvisi minkä verran suvussa noita sydänongelmia on ja Pinjan ja Toffon tulokset sinetöivät päätöksen.
lauantai 2. huhtikuuta 2011
Onpa aika kulunut.
Siis onko todellakin totta, en ole kirjoittanut tänne vuoteen. Yli vuosi tosiaan mennyt edellisestä kirjoituksesta.
No, eipä kauheasti ole ollut mitään kirjoitettavaakaan. Samaa hieman tylsää eloa vietetään edelleen saman porukan kesken.
Parissa näyttelyssä käytiin viime vuonna, ihan mukavati meni ja miksei menisi, nättien koirien kanssa. Parit maastokisatkin käytiin ja etanakisoissa radalla. Juoksupuolella ei mennyt mitenkään mainittavasti, sunnuntaiseikkailia taisivat etsiä vieheen sijasta oikean pupun jälkiä.
Buffyn kunto on pysynyt hyvänä, niin hyvänä, ettei Buffy ole elokuun jälkeen syönyt kortisonia. Kovista pakkasista huolimatta talvi meni hyvin ja Buffy pysyi kunnossa, kunhan vaan jätettiin kovimmilla pakkasilla lenkkeily väliin ja lumihangessa tarpominen. Tossuista oli myös todella iso apu. Tämän vuoden helmikuusta lähtien koirahierojaharjoittelija Noora Tanska on käynyt hieromassa buffyn 2-4 kertaa kuukaudessa ja siitä on ollut todella paljon apua. Buffy on käyttänyt takapäätään paremmin kuin vuosiin. Buffy täyttää kesällä 8 vuotta... se tuntuu todella suurelta asialta, Buffyn kohdalla kun nuo ongelmat alkoivat jo heti pentuna, joten jokainen vuosi on ollut vähän niin kuin bonusta. Tällä hetkellä tuntuisi siltä, että Buffy saattaa ihan oikeasti saavuttaa mummokoiraiän <3
Yksi iso menetys tapahtumaköyhään vuoteen kuitenkin mahtuu, Mara. Koska taloudellisista syistä ja aikapulan vuoksi en Maralle pystynyt pihankoristetta aktiivisempaa elämää tarjoamaan, annoin Maran pois keväällä 2008, loppuelämän kotiin. Tuon parin vuoden aikana vastaan tuli ongelmia ja sopimusrikkomuksia. Joulukuussa 2009 sain tuntemattomalta ihmiseltä vinkin käydä tarkistamassa Maran tilaa ja kävinkin. Olisin tuolloin halunnut Maran hakea pois, sen verran huonoissa oloissa poika asusti. Vuoraaja ei kuitenkaan halunnut luopua Marasta ja päätin hänen antaa pitää Maran kunhan talli vaihtuu parempaan ja näin kävikin. Yllättäen kuitenkin toukokuussa vuokraaja ilmoitti haluavansa palauttaa Maran ja heti, vaikka meillä oli sopimus 1 kk irtisanoutumisajasta, jotta ehdin hankkia uuden tallipaikan. Nyt piti sitten Mara majoittaa ensimmäiseen talliin jossa oli vapaa paikka. Paikka ylitti budjettini reilusti ja sinne oli matkaa aika lailla. Maran kunto osoittautui huonoksi, sen selkä oli saatu täysin jumiin ja liikkuminen oli vaikeaa ja tästä johtuen Mara vastusti ratsastusta todella paljon. Siinä lienee syy äkilliseen palauttamiseen.
Kesä meni hieromalla ja ratsain jumppaamalla ja halvempaa tallipaikkaa etsiessä. Syksy tuli liian pian. Halvempaa tallipaikkaa ei löytynyt, tuossa kunnossa olleelle Maralle ei voinut vuokraajaa ajatellakaan, ei kukaan olisi maksanut tuollaisella köpötteystä mitään ja enkä siis saanut ketään jakamaan kuluja. Lisäksi Mara olisi tarvinut osaavaa hierojaa hoitamaan lihaksiaan ja sekin olisi maksanut liikaa. Olin aika pahasti umpikujassa.
Olin Maran jo kerran aiemmin myynyt ja ostin takaisin kaksinkertaiseen hintaan vajaan 6 kk kuluttua kun se oli neljännellä omistajalla myynnissä minulta lähdön jälkeen. Maran selkä oli tuolloinkin järkyttävässä kunnossa, se oli laiha ja lihakseton, en meinannut sitä tunnistaa kun se kuljetuskopista ulos käveli. Pitkällä kuntoutuksella sain sen kuntoon ja omaksi itsekseen. Koska myyminen ei enää koskaan tulisi kysymykseen, päätin antaa sen vuokralle tai itseasiassa annoin sen ilmaiseksi pois niin, että "vuokraaja" sai täyden hallintaoikeuden Maran loppuelämäksi, minulla oli vain omistusoikeus, joka esti Maran eteenpäin myynnin. No, tässä sitä taas oltiin, samassa pisteessä kuin myynninkin jälkeen. Kipeä poni, jota minulla ei ollut aikaa, eikä etenkään rahaa laittaa kuntoon.
Olin siis täydellisessä umpikujassa asian kanssa, rahat eivät riittäneet sen pitämiseen, eikä vuokraajaa tai halvempaa tallipaikkaa ollut tiedossa. Niinpä ehkä raskaimman päätöksen mitä olen tähän mennessä eläinten suhteen tehnyt ja päätin, että Mara lopetetaan. Aikaisena syyskuun aamuna kävin Maran laittamassa autoon viimeisella matkalleen. Se oli Maran huonon elämän loppu ja se oli minun 30-vuotisen hevosharrastuksen loppu. Näen edelleen välilllä öisin painajaisia siitä päivästä enkä todennäköisesti pysty koskaan antamaan anteeksi itselleni enkä kohtalolle sitä mitä Maralle tapahtui. Kaikki vain ja ainoastaan rahan tähden ... raha, inhoan vain yhtä asiaa enemmän kuin rahaa, rahan puutetta. Vielä aamulla ennen Maran lähtöä toivoin, että elämä olisi kuin ponikirjat... ilmaantuisi joku ihme joka pelastaisi Maran, mutta sitä ihmettä ei ilmaantunut.
Olen pahoillani Mara, kaikesta.
No, eipä kauheasti ole ollut mitään kirjoitettavaakaan. Samaa hieman tylsää eloa vietetään edelleen saman porukan kesken.
Parissa näyttelyssä käytiin viime vuonna, ihan mukavati meni ja miksei menisi, nättien koirien kanssa. Parit maastokisatkin käytiin ja etanakisoissa radalla. Juoksupuolella ei mennyt mitenkään mainittavasti, sunnuntaiseikkailia taisivat etsiä vieheen sijasta oikean pupun jälkiä.
Buffyn kunto on pysynyt hyvänä, niin hyvänä, ettei Buffy ole elokuun jälkeen syönyt kortisonia. Kovista pakkasista huolimatta talvi meni hyvin ja Buffy pysyi kunnossa, kunhan vaan jätettiin kovimmilla pakkasilla lenkkeily väliin ja lumihangessa tarpominen. Tossuista oli myös todella iso apu. Tämän vuoden helmikuusta lähtien koirahierojaharjoittelija Noora Tanska on käynyt hieromassa buffyn 2-4 kertaa kuukaudessa ja siitä on ollut todella paljon apua. Buffy on käyttänyt takapäätään paremmin kuin vuosiin. Buffy täyttää kesällä 8 vuotta... se tuntuu todella suurelta asialta, Buffyn kohdalla kun nuo ongelmat alkoivat jo heti pentuna, joten jokainen vuosi on ollut vähän niin kuin bonusta. Tällä hetkellä tuntuisi siltä, että Buffy saattaa ihan oikeasti saavuttaa mummokoiraiän <3
Yksi iso menetys tapahtumaköyhään vuoteen kuitenkin mahtuu, Mara. Koska taloudellisista syistä ja aikapulan vuoksi en Maralle pystynyt pihankoristetta aktiivisempaa elämää tarjoamaan, annoin Maran pois keväällä 2008, loppuelämän kotiin. Tuon parin vuoden aikana vastaan tuli ongelmia ja sopimusrikkomuksia. Joulukuussa 2009 sain tuntemattomalta ihmiseltä vinkin käydä tarkistamassa Maran tilaa ja kävinkin. Olisin tuolloin halunnut Maran hakea pois, sen verran huonoissa oloissa poika asusti. Vuoraaja ei kuitenkaan halunnut luopua Marasta ja päätin hänen antaa pitää Maran kunhan talli vaihtuu parempaan ja näin kävikin. Yllättäen kuitenkin toukokuussa vuokraaja ilmoitti haluavansa palauttaa Maran ja heti, vaikka meillä oli sopimus 1 kk irtisanoutumisajasta, jotta ehdin hankkia uuden tallipaikan. Nyt piti sitten Mara majoittaa ensimmäiseen talliin jossa oli vapaa paikka. Paikka ylitti budjettini reilusti ja sinne oli matkaa aika lailla. Maran kunto osoittautui huonoksi, sen selkä oli saatu täysin jumiin ja liikkuminen oli vaikeaa ja tästä johtuen Mara vastusti ratsastusta todella paljon. Siinä lienee syy äkilliseen palauttamiseen.
Kesä meni hieromalla ja ratsain jumppaamalla ja halvempaa tallipaikkaa etsiessä. Syksy tuli liian pian. Halvempaa tallipaikkaa ei löytynyt, tuossa kunnossa olleelle Maralle ei voinut vuokraajaa ajatellakaan, ei kukaan olisi maksanut tuollaisella köpötteystä mitään ja enkä siis saanut ketään jakamaan kuluja. Lisäksi Mara olisi tarvinut osaavaa hierojaa hoitamaan lihaksiaan ja sekin olisi maksanut liikaa. Olin aika pahasti umpikujassa.
Olin Maran jo kerran aiemmin myynyt ja ostin takaisin kaksinkertaiseen hintaan vajaan 6 kk kuluttua kun se oli neljännellä omistajalla myynnissä minulta lähdön jälkeen. Maran selkä oli tuolloinkin järkyttävässä kunnossa, se oli laiha ja lihakseton, en meinannut sitä tunnistaa kun se kuljetuskopista ulos käveli. Pitkällä kuntoutuksella sain sen kuntoon ja omaksi itsekseen. Koska myyminen ei enää koskaan tulisi kysymykseen, päätin antaa sen vuokralle tai itseasiassa annoin sen ilmaiseksi pois niin, että "vuokraaja" sai täyden hallintaoikeuden Maran loppuelämäksi, minulla oli vain omistusoikeus, joka esti Maran eteenpäin myynnin. No, tässä sitä taas oltiin, samassa pisteessä kuin myynninkin jälkeen. Kipeä poni, jota minulla ei ollut aikaa, eikä etenkään rahaa laittaa kuntoon.
Olin siis täydellisessä umpikujassa asian kanssa, rahat eivät riittäneet sen pitämiseen, eikä vuokraajaa tai halvempaa tallipaikkaa ollut tiedossa. Niinpä ehkä raskaimman päätöksen mitä olen tähän mennessä eläinten suhteen tehnyt ja päätin, että Mara lopetetaan. Aikaisena syyskuun aamuna kävin Maran laittamassa autoon viimeisella matkalleen. Se oli Maran huonon elämän loppu ja se oli minun 30-vuotisen hevosharrastuksen loppu. Näen edelleen välilllä öisin painajaisia siitä päivästä enkä todennäköisesti pysty koskaan antamaan anteeksi itselleni enkä kohtalolle sitä mitä Maralle tapahtui. Kaikki vain ja ainoastaan rahan tähden ... raha, inhoan vain yhtä asiaa enemmän kuin rahaa, rahan puutetta. Vielä aamulla ennen Maran lähtöä toivoin, että elämä olisi kuin ponikirjat... ilmaantuisi joku ihme joka pelastaisi Maran, mutta sitä ihmettä ei ilmaantunut.
Olen pahoillani Mara, kaikesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
