Team Wiles

Ja lisää lunta tupaan.

2011-07-26T11:55:00.000-07:00

Koska olen ihminen, jolla ehkä on maailman huonoi onni, eikä mikään koskaan onnistu, ei iloisia uutisia ole kerrottavana nytkään... pahemmaksi vaan menee.

Toukokuussa kirjoitin Clean lasten terveystuloksista, no nyt seuraa jatkoa.

Olisin toki voinut leikkiä jänistä ja painaa pääni puskaan, ei minun koirilla ole mitään oireita, joten ei niitä kannata tutkia. Mutta koska en ole jänis ja olen tottuut kohtaamaan vaikeudet asenteella, parempi heti kuin myöhemmin, tulossa se on kuitenkin, lähdettiin 20.7. Lahteen sydänultraan Clean, Hillerin, Möttösen ja Anna-Marin Hilman kanssa.

Lahdessa tapasimme mukavan koirien sydänsairauksiin erittäin hyvin perehtyneen eläinlääkäri Seppo Lambergin. Ensimmmäisenä tutkittiin Clea. Vaikka Clealla on jo ikää 8 vuotta ja paljon kilometrejä takana, Clean sydän todettiin terveeksi, ei sivuääniä, ei merkkejä vajaatoiminnasta. Eli päivä alkoi oikein mukavasti, mutta jatkuikin sitten vähemmän mukavana.

Seuraavaksi oli vuorosssa Hilleri. Ei sivuääniä, vaikka ultra minimaalisen pienen läppävuodon näyttikin. Sydämessä ei vielä näkynyt mitään vajaatoiminnan aiheuttamia muutoksia, ainoastaan sydänlihaksen supistuvuus oli laskenut 19,8 prosenttiin ja diagnoosiksi prekliininen dilatoiva kardiomyopatia. Eli siis oireeton dilatoiva kardiomyopatia. Ei rajatapaus kuten Pinja ja Toffo, vaan toistaiseksi oireeton sairastaja. Mitään oireilua ei Hillerillä toistaiseksi ole ollut kovillakaan helteillä, eikä oireiden ilmaantumisesta voi antaa ennustetta. Ne voivat tulla piankin, tai voivat antaa odottaa itseään vuosiakin. Hillerille suositeltiin uusintatarkastusta vuoden kuluttua, jolloin ehkä jo vähän näkee mihin suuntaan ja millä vauhdilla sairaus kehittyy.

Hilleri saa jatkaa liikuntaa ihan normaalisti, ainoastaan pidemmät matkat vieheen perässä eivät ole ehkä järkeviä, mutta lyhyitä voi vielä juosta. Mutta koska Hilleri ei mikään kisakoira koskaan ole ollutkaan, ei se enää juokse missään kisoissa, korkeintaan joissakin leikkimielisissä tapahtumissa lyhyitä matkoja.

Suosikkityttöni Läskisika Möttönen tutkittiin viimeisenä meidän tiimistä. Olo oli varsin toiveikas, koska en uskonut että todennäköisyys molempien sairaudesta olisi kovinkaan mahdollinen. No, en koulussa ollut kovin hyvä todennäköisyyslaskuissa matematiikan tunneilla, jote pieleen meni tämä veikkaus.

Möttöselläkään ei sivuääntä kuulunut, mutta ultra näyttikin sitten jo huomattavasti ikävämpiä uutisia. Havaittiin jo varsin selkeää laajentumista sydämessä, selkeä läppävuoto sekä selkeä sydämen supistuvuuden aleneminen. Tutkimuksen aikana supistuvuus kävi jopa vain 10 prosentissa, mutta keskiarvoksi saatiin 15 %. Outoa asiassa on se, että sivuääntä ei kuultu. Elänlääkäri kuunteli Möttösen kahteen kertaan ja kahdella eri stetoskoopilla, mutta sivuääntä ei ollut, vaikka läppävuoto oli selvä ja kohtalaisen suuri. Tämä on hyvä esimerkki sydänkuuntelun valheellisuudesta. Ainakaan jalostuskoirien kohdalla ei pitäisi tuudittautua siihen uskoon, että koiran sydän on kunnossa, jos sivuääntä ei kuulu. Möttösellä ei sivuääntä ole, vaikka sydän on jo aika romuna.

Möttönen sai diagnoosikseen myöskin prekliinisen dilatoivan kardiomyopatian, mutta diagnoosi vaihtui jo seuraavana päivänä dilatoivaan kardiomyopatiaan, kun yön yli nukuttuani tuumasin, ettei Möttönen enää ole oireeton. Jo reilun viikon oli Möttönen ollut varsin vaisu, väsynyt, haluton liikkumaan ja masentunut. Joten soitto eläinlääkärille ja apteekista sydänlääkkeet hakemaan. Pienimmällä annoksella Möttönen palautui ennalleen jo parissa päivässä.

Tässä vaiheessa masennut oli jo aika syvä, ei oikein uskaltanut toivoa mitään kovin hyvää tulosta Hilmalle. Mutta iloinen yllätys tulikin ja Hilma todettiin terveeksi. Ei sivuääniä eikä merkkejä vajaatoiminnasta. Kaikki arvot olivat erittäin hyvät.

Mutta valitettavasti huonot uutiset eivät loppuneet tähän. Seuraavana päivänä tuli lisää kylmää vettä niskaan. Clean poika Hugo kävi tutkimuksissa Turussa. Mitään vakavaa ei vielä löytynyt, mutta sen verran kuitenkin, että sekin sai diagnoosin rajatapaus dilatoiva kardiomyopatia.

Ja ikävänä uutisena voisi mainita myös sen, että Toffokin joutui aloittamaan sydänlääkityksen viikkoa sitten. Toffolla on ollut omituista uneliaisuutta, väsymystä ja apaattisuutta. Kun verikokein ja tutkimuksin lähes kaikki muut vaihtoehdot suljettiin pois, päätettiin kokeilla sydänlääkitystä, vaikka Toffon sydämen arvoilla ei vielä oireita pitäisi olla. Tällä hetkellä näyttää siltä, että lääkitys toimii ja Toffo on taas palaamassa hereillä olevien joukkoon.

Eli Clean pennuista kuusi on nyt tutkittu ja vain yksi on terve. Oli toki tiedossa, että Bravon suvussa on ollut sydänongelmia, mutta tätä ei kyllä järjellä enää pysty tajuamaan, että niitä sairaita tulee yhteen pentueeseen näin monta, ei mitenkään.

Surullista. Pentueellinen iloisia, energisiä ja vauhdikkaita whippettejä on sairastunnut sairauteen, joka ei parane. Jos hyvin käy, jotkut voivat elää vielä pitkäänkin, mutta jos huonosti käy, voi sairain Möttönen siirtyä paremmille pupustusmaille vaikka huomenna, Möttösen tilassa on äkkikuoleman mahdollisuus jo kohtalainen.

Olen todella pahoillani siitä surusta, mitä tämä asia aiheuttaa Clean pentujen omistajille.

Olen viettänyt tunteja netissä etsien erilaisia ravintoaineita, vitamiineja yms. joilla mahdollisesti voidaan vaikuttaa sydämen kuntoon. Nyt on sitten hankittu purkkia ja pulloja eri aineita ja aloitan yksityiset koirakokeeni vaikutusten selvittämiseksi. Liekö noista mitään apua, mutta jotakin on pakko tehdä. On niin vaikea hyväksyä nuorien koirien vakava sairastuminen.

Laitanpa tähän vielä yhden linkin dilatoivasta kardiomyopatiasta:

http://www.lahdenelainlaakariasema.fi/page/dilatiivinen-kardiomyopatia-300309

Terveydestä ja sen puutteesta.

2011-05-08T09:45:00.000-07:00

Clean lapset ovat tulleet siihen ikään, jossa alkaa vaiva jos toinenkin ilmetä, jos on ilmetäkseen. Ja koska tiedossa on ollut suvussa vaaniva sydänvikapeikko, päätettiin Clean lapsia ruveta tutkimaan.

Pinja (W. Amor's Bestfriend) kävi Lahdessa sydänultrassa 29.4. Lausunto oli varsin ikävä:

"Pinja koiralla todetaan lievä vasemman eteisen laajentuma. Vasemmassa eteiskammioläpässä havaitaan pieni vuoto, joka aiheuttaa hennon sivuäänen (2/6). Sydänlihaksen supistuvuus on laskenyt ns. latentille alueelle ja alkava sydänlihaksen vajaatoiminta on mahdollinen. Lausunto on nyt rajatapaus. Kontrollitutkimusta suositellaan vuoden kuluttua.

Eli Pinja sai diagnoosikseen rajatapaus dilatoiva kardiomyopatia.

Toffon (W. Alias Snail) vuoro oli seuraavana päivänä Tampereella. Toffolla ei sivuääntä kuulunut, vaikka pieni läppävuoto havaittiinkin. Toffo kuitenkin sai saman diagnoosin kuin Pinjakin, rajatapaus DCM ja uusintatarkastukseen 6-12 kuukauden kuluttua.

Eli varsin räväkästi alkoi ipanoiden tutkimukset. Toki tiedossa oli, että ikäviä yllätyksiä voi tulla, mutta kyllä se silti ikävältä tuntui vastaanottaa tiedot noinkin ikävistä sairauksista.

Hilleri, Möttönen ja Clea ovat menossa kesällä myös tutkimuksiin ja ilmeisesti Hilma myös. Toivottavasti uutiset eivät jatku näin ikävinä.

Sydäntutkimuksia odotellessa käytin tänään Hillerin ja Möttösen silmätarkastuksessa Helsingissä. Ja huonot uutiset vaan jatkuvat. Möttösen silmät olivat kunnossa, mutta Hillerillä todettiin oikeassa silmässä lievä lasiaisen rappeuma ja lasiaisvuoto. Vuoden päästä uusiin tutkimuksiin ja sitten nähdään mihin suuntaan tila on lähtenyt kehittymään. Lievänä lasiaisen rappeuma ei ole koiraa mitenkään haittaava sairaus, mutta pahimmillaan se voi johtaa sokeutumiseen. Aika näyttää miten Hillerin käy. Monessa rodussa lieviä tapauksia käytetään jalostukseen, mutta whippettejä pitäisi vielä tutkia paljon lisää, jotta voitaisiin päättää onko lieviäkään tapauksia tarpeen käyttää. Ei niin, että Hillerin suhteen mitään jalostussuunnitelmia olisi. Clean lasten jalostussuunnitelmista luovuttiin heti kun selvisi minkä verran suvussa noita sydänongelmia on ja Pinjan ja Toffon tulokset sinetöivät päätöksen.

Onpa aika kulunut.

2011-04-02T12:11:00.001-07:00

Siis onko todellakin totta, en ole kirjoittanut tänne vuoteen. Yli vuosi tosiaan mennyt edellisestä kirjoituksesta.

No, eipä kauheasti ole ollut mitään kirjoitettavaakaan. Samaa hieman tylsää eloa vietetään edelleen saman porukan kesken.

Parissa näyttelyssä käytiin viime vuonna, ihan mukavati meni ja miksei menisi, nättien koirien kanssa. Parit maastokisatkin käytiin ja etanakisoissa radalla. Juoksupuolella ei mennyt mitenkään mainittavasti, sunnuntaiseikkailia taisivat etsiä vieheen sijasta oikean pupun jälkiä.

Buffyn kunto on pysynyt hyvänä, niin hyvänä, ettei Buffy ole elokuun jälkeen syönyt kortisonia. Kovista pakkasista huolimatta talvi meni hyvin ja Buffy pysyi kunnossa, kunhan vaan jätettiin kovimmilla pakkasilla lenkkeily väliin ja lumihangessa tarpominen. Tossuista oli myös todella iso apu. Tämän vuoden helmikuusta lähtien koirahierojaharjoittelija Noora Tanska on käynyt hieromassa buffyn 2-4 kertaa kuukaudessa ja siitä on ollut todella paljon apua. Buffy on käyttänyt takapäätään paremmin kuin vuosiin. Buffy täyttää kesällä 8 vuotta... se tuntuu todella suurelta asialta, Buffyn kohdalla kun nuo ongelmat alkoivat jo heti pentuna, joten jokainen vuosi on ollut vähän niin kuin bonusta. Tällä hetkellä tuntuisi siltä, että Buffy saattaa ihan oikeasti saavuttaa mummokoiraiän <3

Yksi iso menetys tapahtumaköyhään vuoteen kuitenkin mahtuu, Mara. Koska taloudellisista syistä ja aikapulan vuoksi en Maralle pystynyt pihankoristetta aktiivisempaa elämää tarjoamaan, annoin Maran pois keväällä 2008, loppuelämän kotiin. Tuon parin vuoden aikana vastaan tuli ongelmia ja sopimusrikkomuksia. Joulukuussa 2009 sain tuntemattomalta ihmiseltä vinkin käydä tarkistamassa Maran tilaa ja kävinkin. Olisin tuolloin halunnut Maran hakea pois, sen verran huonoissa oloissa poika asusti. Vuoraaja ei kuitenkaan halunnut luopua Marasta ja päätin hänen antaa pitää Maran kunhan talli vaihtuu parempaan ja näin kävikin. Yllättäen kuitenkin toukokuussa vuokraaja ilmoitti haluavansa palauttaa Maran ja heti, vaikka meillä oli sopimus 1 kk irtisanoutumisajasta, jotta ehdin hankkia uuden tallipaikan. Nyt piti sitten Mara majoittaa ensimmäiseen talliin jossa oli vapaa paikka. Paikka ylitti budjettini reilusti ja sinne oli matkaa aika lailla. Maran kunto osoittautui huonoksi, sen selkä oli saatu täysin jumiin ja liikkuminen oli vaikeaa ja tästä johtuen Mara vastusti ratsastusta todella paljon. Siinä lienee syy äkilliseen palauttamiseen.

Kesä meni hieromalla ja ratsain jumppaamalla ja halvempaa tallipaikkaa etsiessä. Syksy tuli liian pian. Halvempaa tallipaikkaa ei löytynyt, tuossa kunnossa olleelle Maralle ei voinut vuokraajaa ajatellakaan, ei kukaan olisi maksanut tuollaisella köpötteystä mitään ja enkä siis saanut ketään jakamaan kuluja. Lisäksi Mara olisi tarvinut osaavaa hierojaa hoitamaan lihaksiaan ja sekin olisi maksanut liikaa. Olin aika pahasti umpikujassa.

Olin Maran jo kerran aiemmin myynyt ja ostin takaisin kaksinkertaiseen hintaan vajaan 6 kk kuluttua kun se oli neljännellä omistajalla myynnissä minulta lähdön jälkeen. Maran selkä oli tuolloinkin järkyttävässä kunnossa, se oli laiha ja lihakseton, en meinannut sitä tunnistaa kun se kuljetuskopista ulos käveli. Pitkällä kuntoutuksella sain sen kuntoon ja omaksi itsekseen. Koska myyminen ei enää koskaan tulisi kysymykseen, päätin antaa sen vuokralle tai itseasiassa annoin sen ilmaiseksi pois niin, että "vuokraaja" sai täyden hallintaoikeuden Maran loppuelämäksi, minulla oli vain omistusoikeus, joka esti Maran eteenpäin myynnin. No, tässä sitä taas oltiin, samassa pisteessä kuin myynninkin jälkeen. Kipeä poni, jota minulla ei ollut aikaa, eikä etenkään rahaa laittaa kuntoon.

Olin siis täydellisessä umpikujassa asian kanssa, rahat eivät riittäneet sen pitämiseen, eikä vuokraajaa tai halvempaa tallipaikkaa ollut tiedossa. Niinpä ehkä raskaimman päätöksen mitä olen tähän mennessä eläinten suhteen tehnyt ja päätin, että Mara lopetetaan. Aikaisena syyskuun aamuna kävin Maran laittamassa autoon viimeisella matkalleen. Se oli Maran huonon elämän loppu ja se oli minun 30-vuotisen hevosharrastuksen loppu. Näen edelleen välilllä öisin painajaisia siitä päivästä enkä todennäköisesti pysty koskaan antamaan anteeksi itselleni enkä kohtalolle sitä mitä Maralle tapahtui. Kaikki vain ja ainoastaan rahan tähden ... raha, inhoan vain yhtä asiaa enemmän kuin rahaa, rahan puutetta. Vielä aamulla ennen Maran lähtöä toivoin, että elämä olisi kuin ponikirjat... ilmaantuisi joku ihme joka pelastaisi Maran, mutta sitä ihmettä ei ilmaantunut.

Olen pahoillani Mara, kaikesta.

Buffyn kuulumiset

2010-02-28T11:44:00.000-08:00

Buffy on nyt viikon syönyt 1,5 tablettia kortisonia, eli 7,5 mg päivässä. Edelleen vointi on hyvä ja lämmennyt ilmakin selvästi on parantanut vointia. Buffy vaikuttaa kivuttomalta, vaikka liikkuminen vähän kökköä vielä onkin. Tähän lienee vaikuttaa kahden kuukauden täyslepo ja sen myötä kadonneet lihakset. Liikkuminen kuitenkin paranee koko ajan lisääntyneen kuntoilun myötä. Tänään Buffy kesti jo ihan hyvin puolen tunnin reippaan hihnakävelyn muiden mukana. Kortisonin myötä ruokahalu on kasvanut aika huikeaksi, mutta muita sivuvaikutuksia ei enää tällä pienemmällä annoksella ole ollut. Isommalla annoksella oli runsasta juomista, pissimistä ja väsymystä. Huomisesta alkaen kokeillaan sitten vain yhdellä tabletilla.

Tiistaina menemme tapaamaan lääkäriämme. Buffysta otetaan uusi verikoe. Pitkään odoteltiin tumavasta-ainetestin tulosta, jota vaan ei kuulunut. Kun alkoivat sitten tuloksen viipymistä selvittämään lääkärissä, paljastui, että oli käynyt moka; pyyntö testin tekemiseksi ei ollut koskaan mennyt laboratoriolle asti. Joten nyt sitten uusi verikoe, koska tuon testin tulos on aika ratkaiseva jatkon kannalta. Sitä en nyt sitten älynnyt kysyä, että miten tuo kortisoni vaikuttaa tulokseen, mutta se lienee selvinnee tiistaina.

Huomenna täytyy myös soittaa Nipsun eläinlääkärille ja varata aika kasvaimen leikkaukseen. Kasvain ei ole kasvanut lisää ja Nipsukin on voinut ihan hyvin. Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta.

Loppukevennykseksi voisin kertoa Buffysta ja pinkeistä tossuista... Buffyllehan hankittiin sievät pinkit fleecetossut pakkasille. Alkuun kaikki meni ihan hyvin, Buffy oli kovasti kipeä ja tossuista oli selvästi apua. No, nyt Buffy voi hyvin, mutta kun pakkaset taas viime viikolla kiristyivät, ajattelin ottaa tossun taas käyttöön. Ei hyvä idea, Buffy kaatui suorilta jaloiltaan eteisen lattialle kun olin saanut kaikki neljä tossua jalkaan, kas kun yritti yhtä aikaa ravistaa joka jalasta pois tossua. Lopulta kulkeminen kuitenkin alkoi sujua joten kuten, kunnes Buffy keksi, kun laittaa takatassut ristiin ja jättää tossun toiden jalan alle, saa tossun kiskaistua pois. Niinpä tossut päätettiin unohtaa tältä talvelta.

Niin ja toinenkin loppukevennyt Buffyn viikon tempauksista... torstaina Vauhti-raksun auto toi koirille ruokaa ja kissoille raksuja. Koska en itse ollut kotona, neuvoin Wiljamia nostamaan pussit pihalla seisovaan autonromuuni, siellä ne säilyisivät hyvinä pakkasessa. No, lihat olivatkin sinne päätyneet, mutta kissanraksupussi oli laitettu keittiön pöydälle, "turvaan". Niinpä sain sitten illalla töihi soiton, että kissanraksupussi on löytynyt Buffyn sängystä, lähes tyhjänä. Vähän oli neiti pulleana illalla, mutta mitään kummempia seurauksia ei tuosta ollut. Hienosti oli muuten osannut avata pussin aivan oikein; kyljessä on "vetoketju", eli sellainen minigrippussisysteemi. Pussin saa auki siististi kunhan ensin vetää "vetoketjun" päältä pois suikaleen pussin foliota. Siististi oli Buffy avannut pussin oikeasta paikasta, ilman, että missään muualla oli mitään jälkiä. Näppärä koira.

Uusi koira

2010-02-17T12:26:00.000-08:00

Olen saanut uuden koiran, tai oikeastaan ehkä voisi sanoa että vanhan takaisin.

Buffy on nyt syönyt kortisonia sunnuntaista lähtien ( 15 mg / pv) ja täytyy sanoa, että en sitä kohta enää tunnista. Ulkonäkö on kamala, ei lihaksen lihasta missään eikä ihraakaan montaa nanogrammaa löydy. Mutta käytös, en muista milloin viimeksi Buffy olisi ollut noin hyväntuulinen kuin nyt. Muistelisin, että joskus reilu kaksi vuotta sitten täällä oli hilpeä hännänheiluttaja, jota kutsuttiin Buffyksi. Nyt tämä heiluhäntä on palannut. Liikkuminen toki on vielä varsin huteraa lihasten puuttumisen vuoksi, mutta selvästikään ei enää kivuliasta. Olemme aloittaneet varovaiset hihnalenkit ja viikonloppuna voisi ehkä jo vähän mennä jäälle kirmailemaan, ellei tuo pakkanen taas kiristy aivan järjettömäksi. Buffy kiipeää rappuset yhtä sujuvasti kuin muutkin, eikä sänkyynkään hyppääminen tuota mitään ongelmaa.

Nyt kun asiaa olen pohtinut, olen tullut siihen tulokseen, että Buffy on ollut kipeä jo pari vuotta, jopa jo ennen tuota halvaantumista. Olisi pitänyt tutkituttaa ongelmat jo kauan sitten. Buffy-parka joutunut turhaan kärsimään kivuista. Nyt vaan sitten toivotaan että kortisoniannosta voidaan pienentää turvalliseksi. Sunnuntaina olisi tarkoitus puolittaa annos ja sitten vaan toivoa, että pienempikin annos tehoaa. Huomenna meillä on soittoaika eläinlääkärille ja sitten tulosten perusteella pohditaan jatkoa. Näen jo hieman valoa tunnelin päässä...

Mutta, koska ilmeisesti surkeuden määrän tulee olla vakio, olen tänään joutunut käyttämään Nipsun eläinlääkärissä. Huomasin perjantai-iltana Nipsun vatsassa pahkuran, joka sitten tänään todettiin maitorauhaskasvaimeksi, jonka laadusta ei vielä ole tietoa. Nipsulla on myös ollut runsaasti muutakin muhkuraa ja turvotusta, joka tulkittiin valeraskausoireiksi. Saimme Galastop-kuurin ja vajaan parin viikon päästä pahkura olisi tarkoitus leikata ja ottaa röntgenkuvat mahdollisten etäpesäkkeiden vuoksi.

Täytyy sanoa, että en ole koskaan vielä ollut noin paniikissa kuin tänään. Menetin Lilli-kissan vähän samaan tapaan, kuin Nipsun pahkura ilmaantui. Toivotaan, ettei Nipsulle käy yhtä ikävästi.

Hyvää ystävänpäivää!

2010-02-13T12:18:00.000-08:00

Toivotamme hyvää ystävänpäivää kaikille ystävillemme

Buffysta taas, vaikka ei juurikaan uutta.

2010-02-12T09:25:00.001-08:00

Käytiin torstaina taas lääkärissä. Tällä kertta ihan näytillä vaan, ei onneki tilanteen pahenemisen vuoksi. Buffyn kunto on hitaasti parantunut. Buffy ottaa taas osaa normaaliin elämään, eikä pakene yläkerran yksinäisyyteen. Ruoka maistuu ja painoakin oli tullut parissa viikossa puoli kiloa lisää, nyt painoa on 14,5 kg, joka itse asiassa olisikin erittäin hyvä paino Buffylle... ainakin parempi kuin 17 kg. Edelleen lihakset ovat jumissa, erityisesti lanneselässä, lapojen takana ja niskassa. Aamuisin takajalat ovat aika jäykät, mutta vertyvät siitä sitten. Mitään suuria kipuja ei näyttäisi olevan, koska varsin kipuherkkä Buffy vaikuttaa varsin tyytyväiseltä. Rimadyliä (50 mg) ollaan edelleen otettu 2 x puolikas päivässä.

ANA-testin tulos ei vieläkään ole tullut. Mutta Buffylle päätettiin kuitenkin aloittaa kortisonilääkitys. Eilen lopetettiin kipulääkitys ja sunnuntaina aloitetaan kortisonilla, Prednison 5 mg kolme tablettia päivässä nyt alkuun, sitten viikon päästä annosta pudotetaan puoleen, jos hyvältä näyttää. Ensi torstaina soitan eläinlääkärille ja sitten mietitään lääkityksen jatkoa saatujen tulosten perusteella. Hieman jännitti, mihin kuntoon Buffy menee ilman kipulääkettä, mutta ainakin tänään vielä kaikki oli kunnossa eikä mitään selkeää huononemista tapahtunut. Liikunta rajoitetaan toistaiseksi hihnakävelyksi, mutta koska Buffy on ollut liikkumatta jo lähes 1,5 kk, on tuo hihnakävelykin vielä vähän ehkä liikaa. Hiljalleen aloitamme pienillä kävelyillä tuossa hyvin auratulla tiellä, tänäänkin vain vajaa 5 minuuttia. Nyt sitten jännitetään mitä kortisoni saa aikaan, niin hyvässä kuin pahassakin.

Sen verran kunnossa Buffy jo on, että oli aika lailla vaikeaa saada se eläinlääkäriin ja vielä sitten pysymään siellä kun ovista pääsimme sisään asti.

Ei valoa, mutta valaistusta Buffyn tilanteeseen.

2010-02-06T12:19:00.000-08:00

Niinhän siinä sitten kävi, että pahimmat pelkoni taitavat käydä toteen, mitä tulee Buffyn sairastumiseen.

Torstaina tuli soitto eläinlääkäriltämme, reumatestin tulos oli valmistunut, ja Buffy on rajatapaus. Käytännössähän tuo kuitenkin tarkoittaa positiivista tulosta, kun ottaa huomioon oireet ja perimän.

Eipä tuo paljoa järkyttänyt, oikeastaan olin tuota jo odottanutkin. Ja kun nyt mietin, on noita oireita tuohon suuntaan ollut jo ehkä parinkin vuoden ajan. Sen verran lievinä vaan, että olen niiltä voinut ummistaa silmäni. Nyt sitten vaan joku asia aiheutti vakavammat oireet. Jotenkin alitajuntaisesti olen aina tiennyt, ettei Buffyn elämä kovin hyväksi voi muodostua niin vaikean pentuajan jälkeen. En tiedä onko minulla selvännäkijän kykyjä, vai manasinko pessimistisillä ajatuksillani taudin esiin. Olen vaan aina epäillyt näin käyvän.

Nyt sitten vielä odotellaan ANA-testin valmistumista ja tulosta. Sen jälkeen pohditaan miten asiassa edetään. Torstaina menemme taas tapaamaan lääkäriä ja sitten mietimme, millä lääkityksellä jatketaan. Tällä hetkellä Buffy syö puolikkaan ( 50 mg) Rimadylin kaksi kertaa päivässä ja näyttää voivan varsin mukavasti. Kunto paranee joka päivä, ruokahalu on palannut entiselleen ja lenkillekin neidin tekisi kovasti mieli. Vastoin lääkärin määräystä ( minimiin rajoitettu liikunta) Buffy pääsikin eilen kahdesti lenkille. Ensin aamulla vähän matkaa muiden mukana vapaana, sitten illalla vielä Nipsun kanssa ihan oikealle lenkille hihnassa. No, lenkki tosin kesti vain vajaan 10 minuuttia, mutta sen vaikutus Buffyn henkiseen vointiin oli todella suuri. harvoin näkee niin onnellista koiraa, kuin Buffy lenkin aikana.

Levon jälkeen Buffy on melko jäykkä vähän aikaa, mutta vetristyy sitten. Rappuset menee jo ihan sujuvasti ja sänkyynkin pääsee hyppäämällä ihan itse. Kunto paranee päivittäin, eikä mitään takapakkeja ole vielä ainakaan tullut. Hieman uskallan olla toiveikas, ehkä sopivalla lääkityksellä Buffy kykenee elämään ihan mukavaa elämää. Rimadyl on käsittääkseni varsin hyvin siedetty lääke pidempäänkin käyttöön, ja ehkä voimme jonkun aikaa jatkaa näin, ilman kortisonia. Mutta katsotaan nyt mitä eläinlääkäri on asiasta mieltä.

Kerro kerro verikoe, ken on maassa sairahin... vaan eipä kertonut.

2010-01-28T01:16:00.000-08:00

Buffy on ollut kipulääkkeet ansiosta taas varsin virkeä. Niska/kaula on edelleen jumissa, eikä hierontakaan oikein tunnu auttavan, jumi on melko syvällä. Kunhan tästä nyt jotakin selviäisi, niin sitten voisi varata taas ajan fysioterapeutilta. Ennen ongelman jonkinlaista ratkeamista ei uskalla, kun ei tiedä sitten onko se hyvästä vai pahasta, tuo hierominen tai fysioterapia. Tosin sen verran taitavaa fysioterapeuttia ollaan käytetty, että kyllä hän tietäisi miten toimia.

Tänään tuli osa verikokeiden tuloksista, eikä niistäkään juuri selvyyttä tullut. Kaikki punkkivälitteisten sairauksien testit olivat negatiivisia. Tosin olen kuullut, että joskus testi on negatiivinen borrelioosista huolimatta. Mutta kun nyt mitään muita viitteitä siihen suuntaan ei juuri nyt ole, lienee syytä uskoa testien tulosta.

Maksa-arvot olivat hieman koholla, verihiutaleet hieman alakantissa ja pientä anemiaakin todettiin. Arvot kuitenkin sellaisia, ettei niistä kuulema kannata tässä vaiheessa huolestua, saattavat johtua ihan mittausteknisistäkin syistä, niin pieniä olivat nuo lukemat kuulema. Jossakin vaiheessa sitten otetaan uudet kokeet ja katsotaan sitten onko aihetta huoleen.

Minua eniten kiinnostava tai huolettava testi ei vielä ole valmistunut. Buffylta testataan myös tumavasta-aineet, jolla kartoitetaan autoimmuunisairauksia. Buffyn äidin puoleisessa suvussahan noita autoimmuunisairauksia on esiintynyt jonkin verran, voisi jopa sanoa, että runsaasti, ainakin siihen nähden, mitä noita yleensä whippeteillä tavataan. Erityisesti reuma on ollut ongelmana. Useammankin autoimmuunisairauden oirelistalta löytyy monia Buffyn oireista.

Testin tulos menee pitkälle ensi viikkoon todennäköisesti. Siihen asti Buffy huilaa ja syö Rimadyliä, ellei tila taas pahene. Jos mennään huonompaan suuntaan, sitten suunnataan pikavauhtia Kouvolaan, ja yritetään keksiä jotakin muuta tutkittavaa. Odottavan aika on pitkä ja ankea...

Ja Buffy sairastaa edelleen...

2010-01-26T12:48:00.000-08:00

Buffyn toipuminen ei ole ollut toivotun nopeaa, joten päätin aloittaa vaivan syyn löytämisen. Tiesin kyllä jo etukäteen, että helppoa se ei tule olemaan.

Niinpä sitten tänään suunnistimme Buffyn kanssa Kouvolaan Kestin Esaa tapaamaan, hän kun hoiti jo Buffya jo sen halvaantumisen yhteydessä ja arvelen, että jos apua löytyy, se löytyy Kouvolasta.

No, apua ei vielä löytynyt, enkä sitä edes odottanutkaan... sen verran omituisia ovat oireet, taas. Käsittämätön tuuri Buffyllä, kolmas kerta jo kun Puhveli sairastaa niin omituisin oirein ettei syytä meinata löytä.

Buffy aristi selvästi kaulaansa oikealle käännettäessä, sekä jonkin verran lanteen seutua. Kaulan aristus oli sen verran voimakasta, että selkäranka päätettiin kuvata. Viisi kuvaa Buffyn luista, ja lähes yhtä siistä katsottavaa kuin 2,5 vuotta sitten. Ristiluussa oli hieman kalkkeutumaa, mutta sen ei pitäisi aiheuttaa Buffyn oireita. Mikään kuvissa ei viitannut ongelmiin.

Tämän jälkeen Buffylta otettiin verta, josta sitten tutkitaan nuo perusjutut, tulehdukset sun muut, sekä lisäksi kaikki punkkivälitteiset sairaudet sekä etsitään reumatekijää. Reuma on koirilla varsin harvinainen, mutta koska Buffyn äidin puoleisessa suvussa sitä on esiintynyt kohtuulisen "runsaasti", päätettiin tuokin testata.

Nyt sitten vaan odotellaan tulosten valmistumista. Sitä odotellessa saimme hoito-ohjeeksi kipulääkkeen, liikunnan rajoittamisen ja ruokakuppien noston maasta. Näillä mennään nyt ja katsotaan miten homma etenee. Jos verikokeista ei mitään löydy, seuraavaksi selkä varjoainekuvataan. Viimeksi juurikin varjoaine kuvaus vasta paljasti Buffyn selkäydininfarktin, pelkät röntgen kuvat olivat aivan puhtaat.

Näissä tunnelmissa päätän Buffyn sairaskertomuksen tähän, toistaiseksi.

Buffy sairastaa.

2010-01-22T11:26:00.000-08:00

Halvaantumisensa jäljiltä Buffysta tuli varsin kylmänarka eivätkä lihakset kestä ollenkaan tarpomista esimerkiksi vähäisessäkään lumessa. Viimeiset talvet ovat olleet erittäin lämpimiä, eikä tuon halvaantumisen jälkeen kunnollista talvea ole tainnut ollakaan. No, nyt luonto ottaa vahinkon takaisin ja olemme saaneet kärsiä (tai no, joidenkin mielestä nauttia) varsin "kunnollisesta" talvesta lumineen ja pakkasineen.

Kauan odotettu kahden viikon joululoma runsaine ulkoiluineen vaihtui tylsäksi sisällä nyhjäämiseksi pakkasten vuoksi. Sen verran päästiin kuitenkin metsässä lumeen rallattelemaan, että onnistuin saamaan Buffyn kipeäksi.

Tiedostin kyllä koko ajan ongelman olemassaolon, mutta tuumasin, että kyllähän Buffy vähän pientä metsäilyä kestää. Lihakset tulivat vähän kipeiksi, mutta ei alkuun sen kummempaa. Uuden vuoden aattona Buffy kieltäytyi lähtemästä autolta metsään, silloin tuumasin metsäilyjen olevan ohi Buffyn osalta. Tämän jälkeen kunto huononi nopeasti. Buffy rupesi ontumaan toista takajalkaansa pienenkin lumikosketuksen jälkeen, sisällä ei ontumista ollut. Antura näytti hieman harmaammalta kuin muut, joten ajattelin tassun paleltuneen. Ilmeisesti Buffyn takajaloissa ei myöskään veri kierrä aivan hyvin, koska takatassut olivat varsin pitkään kylmät pienenkin ulkoilun jälkeen. Ontuminen kuitenkin helpotti kun rupesin käyttämään Buffylla tossuja takatassuissa pienilläkin ulkoiluilla. Buffy lepäsi ja suoritti ulkoilu hyvin vaatetettuna nopeasti vain pihalla. Tilanne näytti paranevan.

Lauantaina 9.1. tilanne kuitenkin nopeasti paheni. Heti aamusta Buffy ontui huonompaa takajalkaansa todella pahasti, jalasta ei kuitenkaan löytynyt mitän kipukohtaa. Buffy vaikutti kaikin puolin kipeältä, eikä suostunut liikkumaan ollenkaan, nukkui vain. Lihakset olivat niin arat, että pienikin kosketus tuntui sattuvan, eikä kipulääkkeestä tuntunut olevan apua. Mittasin kuumeen, sitä oli 39,2. Siinä vaiheessa päätin lähteä eläinlääkäriin Buffyn kanssa.

Saimmekin ajan Pyhtäälle heti, mikä oli iloinen yllätys, alueen surkean päivystystilanteen tuntien. Samalla tuli tavattua toinen Pyhtään uusista eläinlääkäreistä. Mukavaksi ja ihan pätevänoloiseksi osoittautunut lääkäritätikään ei onnistunut Buffysta mitään varsinaista kipupaikkaa paikallistamaan. Eläinlääkärillä ei ollut käytössä röntgeniä eikä ultraa, joten ihan käsikopelolla tutkittiin. Mitään sellaista ei eläinlääkäri löytänyt, mitä en minäkään olisi jo havainnut... kauttaaltaan kipeä ei kipeä koira. Lihastulehdus oli oikeastaan ainoa, mihin vähän oireet viittasivat. Buffy sai antibioottikuurin ja lisää kipulääkettä, sekä kehotuksen mennä tarkempiin tutkimuksiin esim Kouvolaan jos ei tilanne yhtään helpottaisi parin päivän sisällä.

Viikonlopun Buffy oli hyvin heikossa kunnossa, vaikka kuume ei enää noussutkaan. Näytti siltä kuin Punkero olisi vanhentunut 10 vuotta viikonlopun aikana. Lihakset katosivat ja Buffy muuttui täysin voimattomaksi.

Hiljalleen kunto koheni. Lihakset olivat edelleen kauttaaltaan kipeät, oloa selvästi helpotti kevyt hieronta. Buffy ei jaksanut olla jaloillaan juuri ollenkaan, juuri ja juuri käydä pissillä kun pihalle kannettiin. Kun ruoka alkoi taas maistua, alkuun ruokailukin tapahtui makuuasennossa. Yöt Buffy itki kipuja, päivät makasi raatona, syöden vain syötettynä. Kuitenkin kunto koko ajan hitaasti parani.

Enpä olisi koskaan uskonut, että jonakin päivänä iloitsen syöpön Buffyn ruokahalusta. Tuntui isolta voitolta kun Buffy ensimmäisen kerran tuli itse syömään.

Antibioottikuuri loppui maanantaina ja maanantaista lähtien olen myös pienentänyt kipulääkkeen määrää. Eilen lopetin kipulääkkeen kokonaan.

Toistaiseksi Buffy on ulkoillut vain pihalla pieniä hetkiä. Rappuset sujuu jo varsin hyvin ja onpa tuo jo vähän juoksuksikin pistänyt pihalla. Ruoka maistuu eikä luutkaan enää törrötä ollenkaan pahasti. Eli tältä erää vaiva olisi todennäköisesti voitettu. Mutta.......

Pahasti pelkään ettei tämä tähän jää. Jännittyneenä odotan uusiiko vaiva. Emme mene lisätutkimuksiin, jos tämä oli tässä. Mutta jos vaiva uusii, täytyy syytä ryhtyä etsimään. Buffyhan on sairastanut pennusta asti yhtä ja toista, ja on lihaksistoltaan ollut aina arka. Lisäksi sukurasitteena on reumaa ... joten ei tämä niin kauhean hyvältä kuulosta.

Pitäkää kaikki ystävät Buffylle peukkuja.

Hyvää joulua!

2009-12-23T13:23:00.000-08:00

Joulu on jo ovella... toivotamme oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille.

Ps. Möttösen voi sitten soittaa apuun, jos ruokia uhkaa jäädä syömättä. Pientä korvausta vastaan Möttönen hävittää tehokkaasti ylimääräiset ruoat.

Kiikurin Ännät 8 v. 10.12

2009-12-10T12:39:00.000-08:00

Onnittelut Prinsessa Nipsulle ja sisaruksilleen, tänään tuli 8 vuotta täyteen ja veteraani-ikä.

Synttäreitä juhlittiin Nipsun suurimman herkun, maksalaatikon, voimin. Kävi vaan sitten niin, että eräälle nuorelle juhlijalle tuli mörökölli kylään ja itse juhlakalu taisi jäädä varsin vähälle herkkujaossa, Hilleri kun päätti, että kaikki kolme kuppia ovat hänen. Erittäin harvinaista jollei jopa täysin ainutkertaista käytöstä nirsolta Hilleriltä... ilmeisesti laumassa on toinenkin joka pitää maksalaatikosta.

Tilastotietoa Tihulaisista

2009-11-20T10:18:00.000-08:00

Näin vuoden lopuksi on kai yleensä tapana julkaista erilaisia tilastoja vuoden suorituksista, saavutuksista ja sun muista. Tässä pieni tietopläjäys Tihulaisista erilaisissa tilastoissa.

Aloitetaan vuoden näyttelykoira kilpailuista:

Yhtään Tihulaista ei ole tänä vuonna päässyt millekään listalle, ei kennelliiton, ei whippetharrastajien eikä kai minkään muunkaan tahon listalle. En jaksa laskea kuinka monta näyttelyä käytiin tänä vuonna, ei kauhean montaa kuitenkaan. Ehkä Clea kävi pari kertaa, muistaakseni ilman menestystä, joten ei siitä sen enempää. Möttönen kävi vähän useammin, tuloksena enimmäkseen erinomaisia laatupalkintoja ja luokkasijoituksia, ja taisipa Lappeenrannan hyytävän kylmyyden kestämisestä tulla palkinnoksi PN3 sijoituskin. Muutama mielenkiintoinen näyttely jouduttiin jättämään väliin juhannuksena tulleen haavan paranteluun ja lääkkeiden dopingvaroaikojen noudattamiseen. Hilleri kävi kahdesti näyttäytymässä kehässä, Tervekoskelta tuli ERI, Whippettien Open Showsta kesäkuussa BIS-käyttöluokan koira ja epävirallinen PN 5 sijoitus ... kai sitä Hilleriä pitäisi vähän ahkerammin näyttää kehässä... kai.

Maastokisoissa Hilleri pääsi varsin korkealle Suomi Cup -listalla, joka taitaa olla se arvostetuin listaus kauden onnistummisista. Hilleri oli vain kahdella kisallaan ylikorkeiden narttujen 5. Ja tämähän siis tietää kutsua Suomi Cup kisaan ensi vuonna. Ei ole tämä omena kauas puusta pudonnut, Cleahan on parhaana kautenaan ollut ko. listalla 8. Tosin aikana, jolloin kaikki whippetit kokoon ja sukupuoleen katsomatta listattiin samalle listalle, että ehkä vähän kuitenkin paremmin kuin tyttärensä. No, ensi kaudella on sitten tiedossa useampikin arvokisa, tai olisi, ellei oletettavasti kiima-ajat sotke kisasuunnitelmia. Ensi kesäksi odotellaan tyttöjen juoksuja juuri parhaaseen kisa-aikaan... voi tätä narttujen kanssa harrastamisen ihanuutta ;) Hillerille olisi tiedossa Suomi Cup ja derby, Clealle veteraanimestaruudet... vaan katsotaan nyt päästäänkö mihinkään.

Sitten viimeinen ja viimeisin, vaan ei vähäisin. Posti toi pari päivää sitten mielenkiintoisen kirjeen, kirjeessä kerrottiin Clean olevan whip2 ja whip2. Niin sitä vaan tuli paljon tietoa noiden hassujen sanaomituisuuksien muodossa.

Kirjeessä kerrottiin, että Cleaa on suosinut arpaonni. Clea oli valittu whippetharrastajien kustantamaan monimuotoisuustestiin. Testissä tutkittiin sadan whippetin geenitaustat Hannes Lohen tutkimuksiin annetuista näytteistä (eli siis mitään erillistä näytteenottotilaisuutta ei tähän testiin ollut).

Tutkittiin siis sata(?) whippettiä, joilta löydettiin 13 erilaista haplotyyppiä (haplotyyppi on kolmen geenin yhdistelmä) , jotka nimettiin whip1 - whip13. Sadasta whippetistä löytyi peräti 39,5 % yksilöitä, joilla oli halpotyyppi 1, sen sijaan haplotyyppi 13 oli vain yhdellä koiralla, muut sijoittuivat sitten tuohon väliin. Koira perii yhden haplotyypin / vanhempi ja Clean tapauksessa tilanne on se, että Clea on homotsygootti, eli se on perinyt molemmilta vanhemmiltaan saman haplotyypin. Siitä huolimatta, että Clea on paperilla varsin puhdan sukusiitoksesta, tulos oli tuo. Clean geenistön monimuotoisuus on varsin heikkoa. Toinen seikka minkä paperi kertoi oli se, että Clea on geeneiltään varsin yleistä kamaa, 17 % tutkituista koirista omasi saman haplotyypin... ja Clea siis tämän kaksinkertaisena. Eli ei mikään jalostuksen helmi tässä mielessä. Mutta toki monessa muussa mielessä kyllä.

Hillerin ja Mexin Bravo -isä osallistui myös tutkimukseen. Bravon halotyypit olivat whip7 (3 %) ja whip1 (39,5%) , joten ainakin Hillerissä ja Mexissä pitäisi geneettistä monimuotoisuutta olla yksilöinä sitten vähän enemmän kuin äidissään, rodun kannalta en sitten tiedä, se selviää vain testaamalla tyttäretkin. Testit ovat melko kalliita, reilut 100 e / koira, joten ihan huomenna en typyjä lähde testauttamaan, mutta tarkoituksena olisi kyllä jossakin vaiheessa testauttaa myös Hilleri ja Mexi, sen verran aihe kiinnostaa.

Asiasta on tulossa selkokielistä tietoa seuraavaan whippet-lehteen, joten en nyt asiaa tämän enempää ala setvimään tässä, ettei pahasti mene vikaan. Palataan asiaan kun löydän helppolukuisen nettilinkin tai sitten kun tuon artikkelin lehdestä luen. Ja olisihan se tietysti myös mielenkiintoista tietää Nipsun ja Buffynkin tila.

Lappusessa oli muutakin mielenkiintoista tietoa, mutta palaan siihen asiaan myöhemmin kun olen aiheeseen perehtynyt lisää. Tihula vaikenee perjantai-illan viettoon...

Hyvää syntymäpäivää Scheiksilän Ceet

2009-10-18T10:34:00.000-07:00

Clea täytti eilen 17.10 6 vuotta. Eihän tuo ole ikä eikä mikään, paitsi, että ensi kaudella Clea kilpailee jo veteraanikisoissa... hassua, sanat veteraani ja Clea kun eivät minusta mitenkään sovi samaan lauseeseen. Niin se aika kuitenkin rientää.

Hyvää syntymäpäivää Clealle, Caralle, Katrille, Virille, Carusolle ja Luumulle... olette hienoa vuosikertaa.

Mokkulat on per**estä

2009-09-13T12:05:00.000-07:00

Hyvä konsti hankkiutua eroon nettiriippuvuudesta on hankkia mokkula. Ei toimi, ei... jumitusta, sekoilua... hyvänä esimerkkinä tuo edellisen postauksen päivämäärä, sitä ei suinkaan kirjoitettu heinäkuussa vaan pari päivää sitten... ja tätäkin tekstiä olen tänne yrittänyt saada jo pariin otteeseen... ja aina jumittaa väärällä hetkellä.

Hermot menee...

Long time, no see...

2009-07-16T02:17:00.000-07:00

Siinä se meni sitten, kesä. Kesällä, kuten nyt yleensä kesällä on, oli paljon tekemistä. Piti leikata nurmikkoa, ja leikata vähän lisää ja välissä korjata ja huoltaa leikkuria. Piti kaivella kukkia esiin rikkaruohojen seasta ja sen sellaista... kyllä te tiedätte, sitä kaikkea mitä ihmiset nyt yleensä tekevä, normaalit ihmiset. No, minulla jäi 90 % suunnitelluista jutuista tekemättä..., tosin ketä se kiinnostaa... paitsi kenties julkisivulautakuntaa ja noita kymmeniä siistejä naapureita tässä ympärillä. Mutta täytyyhän jokaisella kadulla asua se musta lammas... mistä muut muuten tietäisivät, että he ovat hoitaneet asiansa kunnolla.

Mistähän saisi ostettua vuorokauteen lisätunteja? Jos joku tietää, laittakaa postia tulemaan ja kertokaa minullekin. Palkkiota ei tosin makseta. Tai, ehkä, parhaan idean lähettäneelle voisin tarjota viikon työleirin täällä, ja ihan ilmaiseksi. Kaljat sisältyvät ylläpitoon kohtuuden rajoissa.

Inhoan syksyä... sadetta, pimeyttä, kuraa, ja mikä pahinta, syksyä seuraa jotakin vielä kamalampaa, talvi.

No se siitä, asia lienee tuli kaikille selväksi, **tuttaa ja rankasti, masentaa, ahdistaa... mutta ehkä nuo hommat voivat odottaa ensi kesään, näkyypä sitten työn jälki paremmin, kun on tönö entistä räjäisempi. Vastahan nuo tekemiset ovat olleet pari vuotta "täyttyy tehdä" -listalla. Minnepä tässä kiire on, valmiissa maailmassa.

Sitten kuulumisiin. Vaikka, eipä täällä mitään erityistä ole tapahtunut.

Vähänlaisesti tuli kesän aikana harrastettua... no money, no funny... kuten joskus alakouluikäisenä hoimme, kun emme muutakaan enklantia osanneet. Kiva, etten ihan turhaan ole viettänyt aikaa vuosi kausia erilaisissa oppilaitoksissa, jotakin sentään jäi mieleen. Jep, jos en ollut töissä ja siksi estynyt harrastamasta, niin sitten oli rahat loppu, tai vaihtoehtoisesti maastokisoissa tai näyttelyissä sellaiset tuomarit, joiden ymmärrys whippeteistä ei ole kehittynyt niin korkealle tasoille kuin minulla. Ja jotakin vaikutusta taisi rakkailla Skodillanikin olla harrastamisen vähyyteen, yhteistyösopimukset olleet vähän katkolla. Siinäpä se kesä vierähti, töitä tehden, ruohoa leikaten ja Skodia kiroten. Mutta luulen, että ei se näitä päätähtiä ollenkaan haitannut. Tihulaiset viettivät mukavan kesän lenkkeillen metsissä ja aurinkoa pihalla ottaen, Hilleri Skodan katolla. Sadepäivät vietimme sisällä, kuka missäkin ja kuivina. Katto pitää ainakin vielä toistaiseksi sadetta.

Jaa-a mitähän sitä sitten kesästä kertoisi? Aloitetaan nyt vaikka iloisilla uutisilla.

Elokuussa Hilleri käväisi kolmansissa maastokisoissaan, Tampereella (tai no, virallisesti taisimme olla Tottijärvellä, joka sijaitsee Nokialla, kai?) Hilleri viiletti sujuvasti taas voittoon, ja sai toisen sertinsä. "Kannustimena" taisi toimia uhkaus, että ilman menestystä saa juosta kotiin. Tämä "kannustin" taas johtuu siitä, että olen saanut sitä mitä ole tilannut. Joskus aikoinaan nimittäin toivoin, että saisinpa whippetin, jolla on Buffyn vietti ja Clean fysiikka. Näin jälkeen päin ajatellen, olisinpa sittenkin toivonut ahkerammin sitä isoa lottovoittoa. Koira, joka elää vain metsästykselle ja omaa sellaisen fysiikan, että kunto ei lopu koskaan, ei välttämättä ole niitä mukavimpia, tai ei ainakaan helpoimpia vapaana pidettäviä. Ja vapaanahan kilpailevaa whippettiä on pidettävä jos sille edes jonkinlaisen kunnon, motoriikan ja nopeuden aikoo saada. Hillerin kanssa metsälenkin tahtoo sujua siihen malliin, että autolla sanotaan heippa, ja sitten seuraavan kerran tavataan autolla parin tunnin päästä, ellei Hillerin tielle osu pupua, jonka se paimentaa kavereille listittäväksi... silloin Hilleriä saattaa nähdä vähän useammin lenkin aikana. Jossakin vaiheessa kesää tilanne meni jo niin villiksi, että Hilleri-Killeri vietti muutaman viikon hihna-arestissa, jotta vähän viilenisi. Viilenihän se, vähän. Jos neiti päättää, ettei vieheen perässä juokseminen kiinnosta, saatan saada jonkin asteisen raivarin... loppuu nimittäin sitten myös metsäilyt Hillerin kohdalta.

Radallakin Hilduri kävi. Käytiin kolmen koejuoksun verran ja ollaanpa ehditty yksi kisakin jo käydä, toinenkin piti jo olla, mutta Hilleri kolhaisi tassunsa, enkä sitä arvannut radalle laittaa viime viikonloppuna. Hilleri juoksu debyyttijuoksunsa erittäin nätisti, aikaa 280 m matkalla kului 19,70 sekuntia... eihän tuolla ajalla voittoja irtoa, mutta näyttelylinjaiseksi varsin kelvollista vauhtia. Ja onpa tuo jonkinlainen jalostuksellinen voittokin... tytär on 0,09 sekuntia äitiään nopeampi. Eiköhän tuo aika tuosta vielä vähän tipu kun Hilleri oppii lähtemään kopista reippaammin ja juoksemaan lähempänä kiskoa. Suunnitelmissa olisi vielä kahdet ratakisat käydä kokeilemassa, jos terveenä pysytään eikä juoksuaika ala. Osaistuipa Hilleri pari viikkoa sitten näyttelyynkin Tervakoskella. Avoimesta luokasta tuli ERI ihan hyvällä arvostelulla, mutta ei sijoitusta. Hillerillä vaan on kovasti ongelmia ymmärtää tuota näyttelypönötystä, Hilleri haluaa juosta ja riehua, eikä patsastella paikallaan.

Hilleri Tuomarinkartanolla ensimmäisissä kisoissaan. Antille iso kiitos debyytin ikuistamisesta.

Möttönen on käynyt muutaman näyttelyn. Ei ole juurikaan kunnian kukko laulanut... olkavarsia on ruvettu haukkumaan liian suoriksi, ongelma josta ei ennen tätä kesää ole mainittu kertaakaan. Mutta kai se sitten on tullut esiin vasta nyt kun Möttönen on saavuttanut aikuismittansa. Ja sitten tuo koko... täytyy varmaan viedä Möttönen uusintamittaukseen, ja katsoa onko niitä senttejä tullut paljonkin lisää. Isohan tuo on ollut aina, mutta vasta nyt tänä kesänä siitä on tullut ongelma... Samaten lihavuudesta. Onhan Möttönen roteva ja tukevakin, mutta kuitenkin liikuntaa saaneen näköinen, terve ja lihaksikas. Tuntuu jotenkin karulta, että Möttöstä moititaan lihavaksi, ja annetaan siitä syystä huonompia laatupalkintoja, kun samaan aikaan kehässä palkitaan koiria, joista näkee jo kauas, että korttelin kiertoa enempää ei liikuntaa ole tarjolla... mutta niillä näkyy vaadittavat selkänikamat, Möttösellä ei. Kenties ei ole kenellekään tullut mieleen, että ne nikamat näkyvät myös, jos selässä ei ole lihaksen lihasta niitä peittämässä. Jos rotumääritelmässä lukee, että vahva ja leveä selkä, on vähän hassua rankaista sitten koiraa, jolla sellainen on. Mutta joo... se siitä. Näyttelyt on nyt tältä vuodelta käyty, ensi vuonna katsotaan sitten uudestaan mennäänkö vai jätetäänkö väliin. Ei viitsisi käydä kovin montaa 40 euroa maksavaa punaista nauhanpätkää hakemassa satojen kilometrien päästä vain siksi, että koira on liian iso... sen seikan toteamiseksi en tarvitse "asiantuntijoiden" lausuntoa, voin havaita sen itsekin, ja ilmaiseksi.

Mutta eipä hätää, onhan meillä Nipsu ensi vuotta varten. Nipsu täytää joulukuussa veteraani-ikään vaadittavat 8 vuotta. Ensi vuodeksi onkin suunnittelilla Nipsun come-back, Nipa-Piippanokka valloittaa kehät ja tiedä vaikka vielä veteraani-iällä sertejäkin keräisi, ainakin korkeuden pitäisi olla kelvollinen. Nipsulla on nyt menossa viimeinen kisakausi, tämän kunniaksi olisi tarkoitus, että käydään vielä Tuomarin kartanon maastokisoissa syyskuun lopulla.

Kesän mukavimmasta näyttelyuutisesta vastaa Hilma Cleantytär, ollen Kouvolassa VSP ja saaden toisen sertinsä. Minulla oli vähän sellainen kutina heti ensimmäisistä seisomisyrityksistä alkaen, että tästä tulee hyvä, sen verran oli tasapainoisen oloinen typykkä. Ja hyvä tuli, ja löysi vielä arvoisensa kodinkin.

Buffyn kesä on mennyt vaihtelevasti. Välillä on parempia päiviä, välillä huonompia. Kovasti jumittaa punkeron lihakset koko ajan, mutta hieronnalla asiaa voidaan vähän helpottaa ja pahimpina päivinä tarjotaan kipulääkettä.

Clean kesä on mennyt myös vähän lomailun merkeissä. Cleakin käväisi Tampereella maastoilemassa, tai lähinnä jo tutuksi tulleeseen tyyliinsä laittamalla mutkat suoriksi. Clea kun on ymmärtänyt tuon maastojuoksun tarkoituksen vähän väärin. Clea luulee, että tarkoituksena on saada viehe kiinni, eikä vain juosta sen perässä. Mutta ei tuosta järkeilystä koiraa voi moittiakaan. Radalla Clea toimi Hillerin juoksukaverina, mutta kisoihin ei Clea ole ehtinyt, eikä enää tällä kaudella ehdikään, nimittäin, Clea 6 vuotta, on elämänsä ensimmäisellä sairaslomalla. Clealla on vähän turhan hitaasti paraneva vamma välikämmenessä (?), ilmeisesti jonkinlainen nyrjädys tms. Ei se ole sitä jalkaa ontunut, mutta turvotusta tulee aina vähä pidemmän lenkin jälkeen. Joten nyt laitettiin loppukausi jäihin ja lenkit vähemmälle (on muuten hankalaa saada tuon ikäsitä ensikertalaista suostumaan sairaslomalle). Ensi kaudella sitten uudelleen, ja veteraanina. Jotenkin vaikea kuvitella, että Cleasta tulee veteraani, ei tuo sana ja Clea sovi ollenkaan yhteen. Näyttelyissä Clea ei ole käynyt, kun ei niissä mitään realistista haettavaa Clealle enää ole. Veteraanikehiin sitten parin vuoden päästä ja ehkä joitakin ulkomaan reissuja tehdään jo ennen sitäkin. Toki jos joku mielenkiintoinen tuomari tulee, käydään Clealle hakemassa arvostelu, mutta taitaa ne mielenkiintoisetkin kaikki jo tältä erää olla kokeiltu ja arviot saatu.

Sellainen kesä meillä. Taidan lähteä jatkamaan vapaapäivää nurmikon leikkuun merkeissä, jos leikkuri suostuu yhteistyöhön.

Syksyn myötä voisi myös yrittää aktivoitua tälläkin taholla, ja kirjoitella vähän useammin meidän kuulumisia.

Lisään tähän vielä kaksi viikkoa sitten otetun kuvan lihavasta? Möttösestä (kuvannut Tervakoskella Kirsi Aalto):

Ei mitään uutta auringon alla

2009-06-30T00:54:00.000-07:00

Kesäkuu vetelee viimeisiään ja kesäkin on tänne jo ehtinyt, tai ainakin jotakin etäisesti kesää muistuttavaa. Kiitos runsaiden sateiden ja kohtuullisen lämpimän ilman, nurmikko kasvaa kohisten ja kohta on taas viikatteelle töitä. Mitähän tuon kokoisen pihan asfaltointi maksaisi? Sen voisi sitten vaikka maalata vihreäksi. Hillerin viimeinen koejuoksu on edelleen juoksematta, mutta lauantaina olisi tarkoitus lähteä Kartanolle kisoja katsomaan ja samalla juosta se juoksu. Jos sitten vaikka parin viikon päästä jo kisoihinkin päästäisiin. Uudet manttelitkin pitäisi tilata, ratamanttelisarjasta katosi viime syksynä kaksi manttelia, kun niitä jollekin lainasin, enkä muistanut takaisin pyytää, harmillista, olivat aivan uusia. Uudet kopatkin pitäisi hankkia Clealle ja Hillerille, kun nuo muovihökötykset eivät kauhean hyvin noille istu päähän. Mutta se onkin sitten jo vähän hankalampi juttu se, noita whippettien aussikoppia kun taitaa olla lähes mahdoton saada Suomesta, tai mistään. Katsellaan.

Möttösen haava on parantunut varsin hyvin. Tikit saa ottaa pois torstaina. Haavan alin tikki on revennyt irti toissapäivänä, se olikin pahassa paikassa, siinä iho liikkuu voimakkaasti koko ajan. Alhaalla on n. 1 cm kohta, jossa haava repsottaa vielä auki, ja se täytyy sitten hoitaa kuntoon avoimena haavana. Yläosa on menyt nätisti ja siististi kiinni. Millään lailla haava ei ole Möttöstä haitannut, ja se vähän onkin tuottanut ongelmia, Möttönen kun ei millään tahtoisi taipua toipilaaksi, rallia pitäisi päästä vetämään ja täysillä, eikä hihna juuri tätä hillitse.

Ei täällä tämän kummempaa, pihassa seisoo taas uusi autonromu, Skoda tietenkin.... katsotaan mitä se kestää, vai kestääkö mitään.

Möttösen juhannusjuhlat

2009-06-20T12:25:00.000-07:00

Eilinen päivä vietettiin siis Hyvinkäällä. Tänään oli tarkoitus viettää vähän juhannusta... no vietettiinhän me, mutta ei ihan niinkuin oli suunnitteltu.

Aamupäivällä lähdettiin tyttöjen kanssa metsälenkille. Valitsin reitin, jolla ei mitään metsästettävää ole näkynyt kertaakaan, jotta juhannuksen kunniaksi voisin minäkin vähän ottaa rennommin.

Koska päivä oli tarkoitettu epäonnistumaan, tuli jotakin mielenkiintoista vastaan jo heti alkulenkistä. Reilun puolen tunnin puskaryskäämisen jälkeen alkoi takaisin tupsahdella toinen toistaan väsyneempiä ja vammautuneempia koiria. Muut selvisivät pienillä haavoilla ja pintanaarmuilla, paitsi Möttönen, josta näki heti, että nyt lähdetään lääkäriin. Lavasta puuttui 4 x 4 cm pala nahkaa. Möttönen oli juossut itsensä siihen kuntoon, että se ei meinannut kestää jaloillaan. En ollut varma johtuiko tila rasituksesta vai jostakin vammasta, joten jotakin piti keksiä ja nopeasti. Tilannehan olisi ollut kohtuullisen yksinkertainen, kannan Möttösen autolle (reilun 1 km päässä) ja sitten muut koirat kotiin ja Möttönen lääkäriin. Mutta kun tilanne ei ollut yksinkertainen... Buffy oli edelleen kateissa, ja oli jo ollut 15-20 min kauemmin kuin muut. Koska Buffyn tila on mikä on, ensimmäisenä ajatuksena mielessä oli, että nyt on Punkero jäänyt metsään toisen kerran, jalat ovat taas halvaantuneet. Mietin asiaa... autolla ei paikalle päässyt... vienkö koirat autoon, ja tulen etsimään Punkeroa... mutta miten pärjäävät muut sen aikaa keskellä korpea autossa. Ajanko muut koirat kotiin, ja tulen etsimään Punkeroa... ei, mikään ei tuntunut järkevältä ratkaisulta. Lopulta päätin soittaa Simpun ja Vallun omistajalle Hannalle... pääsisikö Hanna hakemaan Möttösen ja kenties viemään lääkäriin. Hanna lupautui. Siinä puhelimessa asiaa miettiessämme Punkero saapuikin paikalle ja varsin hyväkuntoisena, helpotus oli niin suuri, että minulta meinasi jalat pettää alta. Kiitos Johannalle vielä kerran tarjotusta avusta, jota sitten ei onneksi tarvittukaan.

Niinpä sitten aloitimme hoippuvan matkan kohti autoa. Jouduin välillä kantamaan hoippuvaa Möttöstä, Hillitsemään uuteen ajoon pyrkivää Hilleriä ja kannustamaan väsynyttä Buffya. Päästyäme autolle, jossa koirat saivat vettä, Möttönenkin piristyi. Yllättäen saimme päivystävän eläinlääkärin heti kiinni ja Möttönen pääsi tikkaukseen lähes heti.

Aluksi näytti pahalta, ihoa puuttui varsin iso pala, minne lie kadonnut. Kiitos onnistuneen laihdutuskuurin, tai minkä lie... Möttösen löydä nahka osoittautui varsin joustavaksi ja haava saatiinkin melko sujuvasti ommeltua kiinni. Tarvittiin kuitenkin kahdeksan tikkiä.

Siinä jäi sitten väliin mökkeily, saunominen ja grillaaminen, mutta pääasia on toki se, että mitään tuon vakamapaa ei tapahtunut. Möttönen alkoi heräilemään alkuillasta. Alkuun tuo oli varsin surkea ja kipeän oloinen, mutta saatuaan ruokaa (jep, todellakin, ruokaa Möttönen halusi aivan ensimmäiseksi) elämä alkoi hiljalleen voittamaan. Jalka ei vaikuta kipeältä, mitä nyt tikit tietysti kiristävät. Hilleri meni aivan paniikkiin Möttösen tilasta. Hilleri vapisi ja tutisi, eikä tullut lähellekään nukkuvaa Möttöstä. Varmasti osasyynä oli lääkkeet, joille Möttönen haisee, sen sijaan Clea ja Buffy näyttivät siltä, että aikovat päästä heräilevän Möttösen tuskistaan. Nyt tilanne on kuitenkin taas ihan normaali, ja Möttönen nukkuu Puuha Pete paita päällään rauhallisena sängyssä. Eiköhän tämä tästä, tosin heinäkuun näyttelyt jäävät nyt väliin, mikä harmittaa. Täytyy sitten ehkä katselle tilalle Hillerille jotakin juoksukisoja.

Hilleri jatkaa juoksuharjoituksia

2009-06-20T11:57:00.000-07:00

Toisten kanssa asiat vaan ovat helppoja, toisten sitten vähemmän helppoja. Kun juoksemisesta on kyse, kuuluu Hilleri tuohon ensiksi mainittuun joukkoon.

Hilleri kävi ensimmäisen kerran tutustumassa ratapupuun viime syksynä Hyvinkään makkarajuoksuissa. Siellähän tuo äitinsä perässä pinkoi vähän ihmetellen, mutta varsin hyvää vauhtia. Lähtö tapahtui toki koppien edestä, ei kopista. Kaksi viikkoa sitten menimme sitten taas moikkaamaan ratapupua, tällä kertaa Tuomarinkartanolle. Hilleri juoksi ensin koppien läpi etusuoran, ja kun se sujui varsin hyvin, otettiin vielä 280 m avoimesta kopista niin, että veräjä oli kiinni, ja kohtuullisen mukavasti sujui sekin. Koska loppukesästä mahdollisuuten päästä Kartanolle ovat rajalliset, päätin hieman oikea opettelussa. Viime tiistaina sitten ilmoitin reippaasti Hillerin suoraan soolokokeeseen. Täytyy myöntää, että jännitti, ja kovasti... nolaammeko itsemme täysin. Hillerille mantteli selkään ja koppa päähän ja koppiin. Kopista kuului hurja ryske ja kolina. Kun veräjä aukesi, eoli Hillerillä pylly menosuuntaan päin. Sieltä Hilleri sitten sutjakasti selvitti itsensä ulos kolmella voltilla kerien ja eikun vieheen perään. Koska juoksu sujui hienosti, ei koppirytinöitä huomioitu, ja Hilleri läpäisi soolokokeen. Ja kun sitten vauhtiin päästiin, piti jatkaa.
Perjantaina Hyvinkäällä kisattiin ratajuoksun Pohjoismaiden mestaruudesta. Sinne sitten vaan Hilleri joukkoon, ryhmäkoetta suorittamaan. Saimme yhden ulkopuolisen kaverin ja toisena kaverina juoksi sitten Clea (Marjolle kiitos koiran lainasta). Ja taas jännitti. Olihan Hilleri toki juossut maastoissa kaverin kanssa, mutta rata on vähän eri asia, ja olihan Hyvinkään viehekin vähän eri juttu kuin Kartanon... jospa me nyt sitten tällä kertaa nolaamme itsemme... Hilleri koppiin varsin siististi ja sitten Clea kahden ihmisen voimin (Jarkolle kiitos avusta)... ja menoksi. Jännitin, miten päin Hilleri tällä kertaa tulee kopista, vai tuleeko ollenkaan. Tulihan Hilleri, ja ihan oikein päin ilman mitään viivytyksiä. Hienosti pinkoivat tytöt ja poika, Hilleri pinkaisi kärkeen heti alku metreillä ja säilytti helposti johtonsa. Viehettäkin pöllytettiin eikä tuo 350 m matka tuntunut Hilleriä juurikaan rasittaneen. Joten, yhtä koejuoksua vaille on nyt sitten Hillerin ratakirja. Toivottavasti pääsemme ensi tiistaina Kartanolle sen suorittamaan ja sitten heinäkuussa kisoihin.

Hillerin maastokisat

2009-06-12T09:56:00.000-07:00

Niin, jotenkin unohtui tänne kirjoittaa Tihulan maastokauden avajaisista, josta aikaakin on vierähtänyt jo runsaat kaksi viikkoa.

Clea ja Hilleri pakattiin autoon ja suuntasimme Hyvinkäälle. Ohjelmassa oli EMM-karsintakilpailut, jotka tosin näille ponikokoisille ovat ihan tavalliset maastokisat, ne kun eivät mihinkään mestaruuskisoihin pääse juoksemaan, eivät enää edes Suomen Mestaruuksiin.

Cleasta mainittakoot heti, että Clea näemmä jatkaa taattuun Clea tyyliin tämänkin kauden.... hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä... maastokisoissa tämä tarkoittaa tietysti mutkien reipasta oikaisua. Tästä Clea onkin kehittänyt lähes taiteen, jota tuomarit tosin eivät tunnu arvostavan. Tällä kertaa tuli sitten ihan viimeinen sija Clean vapailla kuvioilla, joten ei niistä sen enempää.
Hillerillä oli vähän toisenlainen meno päällä. Hilleri seurasi viehettä millin tarkasti ja kun vielä arpaonni suosi sopivan nopeiden juoksuparien muodossa, mikäs siinä oli juostessa. Hilleri voitti sekä alkuerät, että finaalin näpsäköillä juoksuillaan, ja sai ensimmäisen maastokisa sertinsä. Pisteitä kertyi sen verran hyvin, että niillä olisi irronnut voitto myös oikeankokoisten narttujen kisassa. Mielenkiinnolla jään odottamaan jatkoa... kuinka kauan kestää, että Hillerikin keksii helpomman tien maaliin... sen verran äitinsä tytär on, että todennäköisesti ei kauan. Tulokset kisoista löytyvät täältä: Sattuman kennel

Erkkariviikonloppu vietetty

2009-06-09T01:12:00.000-07:00

No niin... sitä on sitten taas selvitty vuoden näyttelykohokohdasta, whippettien erikoisnäyttelystä. Ja jälleen kerran se pidettiin Tammelassa, Mustialan missä lie maatalouskoulussa. Matkaan lähdettiin koko teamin voimin varhain lauantaiaamuna, auto täynnä tavaraa... miten sitä tarviikin noin paljon rojua yhden viikonlopun viettämiseen?

Lauantaina 6.6. (Mara the Ponyn synttäripäivä muuten...) oli varsinainen virallinen erikoisnäyttely. Tuomarina nartuilla oli Olaf Knauber, joka kasvattaa Happy Hunter´s greyhoundeja Saksassa. Whippettejä oli ilmoitettu mukaan yli 160, joista kaksi, Clea ja Mexi, tulivat siis Tihulasta. Mustialassa vallitsi varsin perinteinen suomalainen kesäsää... + 6 astetta lämmintä, vesisadetta ja kylmää tuulta. Näyttelypäivä kesti aamusta klo 10.00 iltaan klo 18.00 asti, siinä kerkesi useampaan otteeseen tulla saunaa ja omaa lämmintä sänkyä ikävä. Koirat viettivät päivän häkeissään teltassa. Häkit oli kääritty peittoihin ja koiratkin vielä haalareihin ja takkeihin. Sattunnaisesti pilkahtanut aurinko lämmitti sen verran, että loppupäivästä siirsin koirat autoon, jossa niillä olikin varsin lämmintä nukkua. Cleaa ei kylmyys juurikaan haittaa, mutta kylmänarka Möttönen kieltäytyi täysin esiintymästä kehässä. Möttönen iski pyllynsä tukevasti maahan ja vetäytyi mahdollisimman pieneen kasaan ja kieltäytyi seisomasta tai liikkumasta. Edes namit eivät enää auttaneet tässä tilanteessa. Meitä ei siis todellakaan hemmoteltu whippetsäällä.
Möttönen otti osaa avoimeen luokkaan, johon oli ilmoitettu 36 narttua (tosin muutama oli jäänyt pois). Möttönen sai hienon arvostelun ja laatupalkinnon erinomainen, mutta ei sijoittunut tässä valtavan kokoisessa luokassa. Tuomari tuumasi Möttösestä näin:
" 2 years old white and red female of exellent type. Good combination of substance and elegance . Lovely head and expression with strong jaws, correct bite. Strong neck of exellent *jotakin mistä ei saa selvää*. Very elegant arch. Good forechest and depht of brisket. Exellent lenght of body. Well balanced angulation. Covering lots of ground while standing. Exellent side movement that could be some what more stable in rear action. Good temperament. Perfectly handled. Quality bitch with lots of livingpresence."

Clea otti osaa valioluokkaan, johon oli ilmoitettu 12 narttua. Möttösen ollessa "vain" quality bitch, Clea arvioitiin olevan laadultaan high quality bitch. Cleakaan ei luokassa sijoittunut, mutta sai toki laatupalkinnon erinomainen ja varsin mielyttävän arvostelun:
"6 years old blue fawn bitch of lovely quality and lots on ring presence. Very well balanced and sound. Typical head with femine expression. Strong jaws, correct bite. Strong neck. Exellent lenght. Going perfectly to the shoulder. Exellent frontfill and backs(?). Fluent outlines. Exellent bone substance. Well balanced angulations both front and rear. Good temperament. Very easy handled. High quality bitch."

Clean lapsista mukana olivat myös Hilma, Pinja ja Toffo. Pinja ja Hilma ottivat osaa narttujen avoimeen luokkaan. Nekin palkittiin Möttösen ohelle laatupalkinnolla erinomainen, mutta nekään eivät sijoittuneet. Molemmat saivat hyvät arvostelut. Toffo otti osaa urosten avoimeen luokkaan, jossa tuomarina oli Kerrie Kuper Amerikasta. Toffo oli liian kookas tuomarin makuun ja sai tyytyä laatupalkintoon erittäin hyvä.

Lauantain tulokset kokonaisuudessaan löytävät täältä.

Yövyimme Mustialassa ja toki Ison Piipun juomatarjontaankin piti tutustua... oli muuten hyvää kuivaa päärynäsiideriä tarjolla, suosittelen.

Sunnuntaiaamu valkeni huomattavasti lupaavampana kuin edellinen päivä. Aurinko jaksoi paistaa jo varsin pitkiäkin jaksoja, eikä sadettakaan saatu. Ajoittain lämpötila kohosi jopa lähelle sellaista, jota voisi jo kutsua kuumaksi. Monet onnistuivat polttamaan nahkansa, mutta eipä se tainnut ketään haitata... tunnelma oli lauantaihin verrattuna selvästi leppoisampi ja hilpeämpi, kiitos auringon. Aurinko teki päivästä todella viihtyisän ja nautittavan... ja toki viihtyvyyteen vaikutti myös ne hyvät järjestelyt, joista iso kiitos taas jälleen kerran järjestäjille (ihan yhtä sujuvat olivat toki järjestelyt lauantainakin, mutta ne jäivät vähän kylmän sään varjoon).

Sunnuntaina vuorossa oli whippettien Open Show, eli epävirallinen erikoisnäyttely. Tuomarin nartuilla oli Kerrie Kuper, from USA, joka kasvattaa whippettejä Karasar nimellä. Whippettejä oli ilmoitettu muistaakseni jotakin 130, ja Tihulasta mukana olivat Möttönen, Clea ja nyt myös Hilleri.

Möttönen otti jälleen osaa avoimeen luokkaan, johon tällä kertaa narttuja oli ilmoitettu "vain" 22. Auringossa viihtyvä Möttönen oli ihan oma hilpeä itsensä taas ja suoritti kaikki vaaditut kuviot asiallisesti. Möttönen oli luokan 4. ja sai kunniapalkinnon. Möttönen myös kutsuttiin osallistumaan paras pää ja ilme -kilpailuun. Tuomarin mielestä Möttönen oli ihan jees, mutta olisi voinut olla pienempi ja lyhyempi.
"Larger type whippet girl, a shade longer than ideal. Very attractive colour and pretty head. Moves well going around. Difficult to evaluate movement comming towards. Pretty type."

Clea otti osaa valioluokkaan, ja tuntui mielyttävän tuomari tällä kertaa tytärtään enemmän. Valioluokaan oli ilmoitettu 11 narttua, joista muutama oli jäänyt pois.
"Larger, longer, broodbitch type whippet girl. Very attractive and moves freely. Correct bone for size and pleasing personality."

Päivän yllätyksestä vastasi Hilleri. Clean sijasta ilmoitin tällä kertaa Hillerin käyttöluokkaan. Osallistumisoikeuden Hilleri ansaitsi viimevuotisella juuri ja juuri hyväksytyllä suorituksellaan maastokisoita. Vähän nolotti ilmoittaa Hilleriä käyttökoiraksi tuolla tuloksella, mutta onneksi Hilleri pari viikkoa sitten osoitti olevansa kelpo ainesta käyttökoiraksi voittamalla Hyvinkäällä maastokisat ja saaden näin paremman oikeutuksen tulla kutsutuksi käyttöwhippetiksi. Jos Hillerin maastokisavoitto ei tullut yllätyksenä minulle, niin käyttöluokan voitto tuli. Voiton ja kunniapalkinnon lisäksi Hilleri vielä kutsuttiin kilpailemaan sekä paraasta päästä ja ilmeestä, että parhaista liikkeistä. Kummassakaan kisassa ei tosin voittoa tullut, mutta parasnarttu kisassa Hilleri valittiin jatkoon kerta toisensa jälkeen, ja lopulta Hilleri poistettiin kehästä kun enää kuusi narttua oli jäljellä... huikea suoritus Tihulan nälkäkurjelta olla 6. tuossa valtavassa laatunarttumäärässä. Tuomari tuntui tykkäävän laiheliinista varsin paljon...
"Curvy whippet girl with exellent side gait and correct topline. Beautiful head and eye with strong underjaw. Could use a shade more bone for size, but overall quality exellent."

Sunnuntaina Clean lapsista mukana oli Hillerin ja Möttösen lisäksi vain Pinja. Pinja sai hyvän arvostelun avoimessa luokassa, mutta ei sijoittunut.

Kaikki tulokset löytyvät täältä.

Kamerallisia ihmisiä näkyi paikalla useampiakin, täytyy toivoa, että jonkun kamerasta löytyy myös kuvia Tihulaisista, laittelen niitä sitten tänne tai kotisivuille.

Onnittelut kaikille menestyneille ja järjestäjille taas iso kiitos hienosta työstä.

Päätän erkkariraportin Tihulasta tähän...

UUDET NAAPURIT ESITTÄYTYIVÄT

2009-05-08T11:45:00.000-07:00

KAS, VIEREISEN TALON SEINIEN ALLA, ON PESÄ PIENOINEN ORAVALLA. SEN POIKASET SIELLÄ NE LEIKKIÄ LÖI, VAAN NAAPURIN HURTAT YHDEN SÖI.

Sen ajan, jonka olemme tässä punaisessa tuvassamme asuneet, ei ole juurikaan tarvinut naapureista valittaa. Huomasin tänään jo vuoden verran tyhjillään olleen naapuritalon saaneen uudet asukkaat ... oravaperheen. Tänään sitten olivat perheen pienokaiset tulleet tutustumaan uuteen pihamaahansa ja vähän naapurinkin.
Kun tulin iltapäivällä töistä kotiin, huomasin pienen oravan yrittävän pois pihaltamme. Pikkuinen ei vaan ymmärtänyt, miten tiheää verkkoa kiivetään. Menin hätistelemään oravaa pois, mutta sepä ei hätistelyistäni välittänyt. Tämä pikkukurre oli erittäin utelias ja halusi ehdottomasti tulla tekemään lähempää tuttavuutta kanssani. Se yritti kiivetä jalkaani pitkin ylös ja lähti seuraavaam minua. No, eihän siinä muu auttanut kuin hakea hanskat, ja nostaa kurre oikealle puollelle aitaa. Pörröhäntä vilistikin iloisesti omalle puolelleen ja kipitti kotinsa seinää pitkin katonrajassa sijaitsevaan kotiinsa. Rauha maassa, ja päästin koirat pihalle.
Pihalta alkoin jonkin ajan kuluttua kuulua raivokas kuorokiljunta. Ryntäsin katsomaan metelin syytä... kaikki kolme kurrelasta oli tullut ulos ihmettelemään outoja kiljuvia naapureita. Koska koirieni mielestä oravat ovat parasta mitä koira voi suuhunsa saada, päätin kerätä koko katraan sisälle.
Ei ollut kukaan kurrelapsille kertonut elämän ikävistä puolista. Uteliaalle ja rohkealle uudelle pikkuystävälleni ei ollut kukaan kertonut, että jos aidan takaa kuuluu kiljuntaa, silloin kannattaa juosta ja kovaa... ja pois päin äänestä. Uteliaisuus on vienyt monelta hengen ja se koitui myös pienen ystävämme kohtaloksi. Oravainen kiipesi aidalle katsomaan ihmeellisiä kiljuvia otuksia, eikä Hilleri odotellut hetkeäkään toteuttaakseen suuren haaveensa, oravapaistin. Niin tuli pienestä kurresta aivan liian varhain välipala Hillerille ja Buffylle.
Pienen kurren sisarukset jatkoivat iloisesti leikkejään ymmärtämättä ollenkaan mikä surullinen asia heitä oli juuri kohdannut. Täytyy sanoa, että tuosta ei enää huonompia naapureita olisi voinut saada.

Pahkasika Paskiainen taas maailmalla

2009-04-28T11:42:00.000-07:00

Tai no, ihan vaan Lahdessa. Kun täällä rannalla oli niin kylmä, lähdettiin lämmittelemään sisämaahan, ja lämmitä Lahdessa olikin.

Emme toki lähteneet sinne pelkästään aurinkolomailemaan, vaan käväistiin siinä ohessa Lahden kansainvälisessä koiranäytelmässäkin. Varhain aamulla pakkasimme taas Möttösen tavaroineen Hannan Skodaan Vallun ja Simpun seuraksi, tällä kertaa Mexi hyväksyi mukisematta jalkatilamatkustamonsa. Jo heti matkan alussa Hanna totesi Mexin lihoneen viime näkemältä, eikä siitä näkemästä kovin montaa päivää ollut kulunut. Tarkemman tarkastelun jälkeen totesin minäkin Möttösen näyttävät omituisen pullukalta, olihan se jo ollut pitkään hieman hoikistunut. Syykin tähän sitten selvisi ennen pitkää, Lahteen päästyämme Mexillä oli kova hätä, ja ulos tulikin varsin hyvät määrät suolapähkinöitä... kokonaisia, puolikkaita, vähän purtuja, enemmän purtuja, ihan kaikenlaisia. Selvisi siinä sitten samalla edellisenä iltana mystisesti kadonneen puolikkaan suolapähkinäpussin arvoitus. Kyllä se siitä sitten päivän aikana hiljalleen helpotti kun ahkerasti käveltiin. Kehään mennessä Mexi oli jo lähes omissa (runsaissa) mitoissaan.

Koska salukit olivat kehässä jo heti aamusta ja whippetit vasta iltapäivällä, jäi meille Mexin kanssa hyvää aikaa tutkia harvinaisen runsasta ja hyvää shoppailutarjontaa, ja tokihan sieltä yhtä ja toistaa mukaankin lähti. Nautimme auringosta näyttelyalueen mukavissa maisemissa ja katseltiin vääränrotuisia koiria kehissään. Hallissa oli mukavan tilavaa, joten pääsimme kerrankin ihan sujuvasti liikkumaan ja katselemaan muidenkin kehien tapahtumia.

Whippettejä taisi olla paikalla ehkä hieman alle 50. Parhaaksi urokseksi valittiin Möttösen ja Hillerin nuori ja komea amerikan setä Bueno ( Fanfares Too Cool To Care)... taas. Amerikan setä on aloittanut aika komeasti uransa näyttelyissä, olemme kovin ylpeitä tästä(kin) hienosta sukulaisesta. Möttönen otti osaa avoimeen luokkaan, johon oli ilmoitettu 10 narttua. Tuomari oli koko päivän jaellut varsin avokätisesti laatupalkintoja koko skaalalla, joten odotukset eivät hurjan korkealla olleet, etenkään sen jälkeen kun tuomaritäti kaivoi mittakepin esiin. Mittauksesta tai ennemminkin tuloksesta huolimatta Möttöselle kuitenkin ojennettiin vaaleanpunainen nauha... tokihan Möttönen on erinomainen rotunsa edustaja, mutta aina kun tuo mitta kaivetaan esiin, ei asia enää ole niin selvä. Tuomarimme kuitenkin oli kai sitä mieltä, että mitäs tuosta, kun ei muita vikoja sitten juurikaan Möttösessä ole. Koska unohdin hakea arvostelun, jää arvailuksi, mitä mieltä se tuomari Möttösestä ja Möttösen koosta oli, tai kiloista. Möttönen sitten vielä sijoittui luokassa neljänneksi, eikä tosiaankaan hävitty huonoille. Tuntuu aina mukavalta kun pärjää sellaisten koirien joukossa, joita itse pitää kauniina.

Ennen kotiin lähtöä sitten vielä Anita ystävällisesti otti muutaman kuvan Möttösestä ja kun saatiin vielä Elomaan Tuija Mexin narun toiseen päähän tulos oli varsin esittelykelpoista... kiitos paljon Anitalle ja Tuijalle.

Olkaapa hyvät, Möttösen virallinen kaksivuotiskuva:

Kuva: Anita Sandqvist

Suosi suomalaista, osta ulkomaista.

2009-04-22T04:05:00.000-07:00

Lapsesta asti minulle on tolkutettu, että osta suomalaista, se kannattaa, korkeammasta hinnasta huolimatta... saat laatua ja tuotteilla on takuu, unohtamatta sitä, että suomalaisen kanssa on huomattavasti helpompi sopia järjestelyistä, jos tuote ei olekaan sitä mitä haluat.

No, onpa taas jälleen kerran käytäntö osoittanut, että tämä ei pidä paikkaansa. Tällä kertaa on kyse koiran kaulapannoista.

Tilasin pari vuotta sitten kaksi suomalaisvalmisteista laadukkaiksi kehuttua kangaspantaa eräästä liikkeestä. Pannat tulivat ja nätit olivat, kuten nettikuvissa näyttikin. Nipsulla oli vaaleanpunainen panta, jossa oli kullanvärisiä sydänniittejä, Buffylle tuli musta panta valkoisilla lumihiutale niiteillä. (Toki Cleakin sai pannan, mutta ei suomalaista, joten ei siitä tässä yhteydessä enempää, kuin, että hyvä on edelleen) Kiva oli lähteä joulumetsäilyyn uusissa pannoissa tyttöjen kanssa. Mutta mitä ihmettä... ensimmäisen reissun jälkeen Buffyn pannasta alkoi törröttää niittin taustapiikit. Niiteissä oli erittäin pitkät ja terävät piikit takana ja valmistusaine oli ohut ja taipuisa metalli, joka ei tosiaankaan kestänyt edes tätä yhtä lenkkiä.

Ei muuta kuin joulun jälkeen yhteyttä myyjään, joka heti lupasikin lähettää uudet tilalle. En kuitenkaan tähän enää suostunut, koska uusilla samanlaisilla rojuilla en tehnyt mitään. Pienen väänön jälkeen palautin pannat ja he palauttivat rahani. Samasta kaupasta Clealle tilattu lähes samanlainen, mutta ulkomaalaisvalmisteinen panta oli täysin eri laatua ja koiraturvallisilla niiteillä varustettu. Kyseinen panta olisi käytössä edelleen, ellei Hilleri olisi syöyt siitä muovista lukkoa rikki.

Olin hyvin hämmästynyt, että tuollaista rojua myydään, ja vielä suomalaisvalmisteisena. Oli kuulema ihan kokeneen koiraihmisen tuotantoa. Tätä on hyvin vaikea uskoa, koska kukaan koiratuntija ei käyttäisi noin vaarallisia koristeita koiran tarvikkeissa.

No eipä mitään, seuraavat vuodet ollaan menty ulkomaalaisilla pannoilla... Pantoja on osteltu näyttelyreissuilla tai tilattu netistä Virosta, Venäjältä ja Englannista, ja kaikki kestäneet niille tarkoitetun käytön hienosti. Jopa ne neljä Pietarista ostamaani 5 euroa maksanutta pantaa, vaikka ulkonäkö hieman muuta lupasikin.

Nykyään netti alkaa olla pullollaan erilaisia pantakauppiaita. Toinen toistaan hienompia pantoja tarjolla siellä ja täällä. Vaikka olin suunnitellut, että en enää osta muuta kuin sellaista, jonka laadun voin omin käsin ja silmin todeta, päädyin kuitenkin joulun alla hankkimaan Möttöselle hienon timanttipannan suomalaiselta valmistajalta pelkkien kuvien perusteella... ja kuten varmasti arvaatte... metsään meni. Pannalle tuli hintaa lähes 50 euroa (joo, kyllä, olen hullu kun tuollaisia summia tuhlaan koiran kaulapantaan). Kauan odotettu panta saapui, ja yllätys oli melkoinen, kun paketista tuli vinoon ommeltu ja viimeistelemätön panta... vähän samaan tyyliin kuin nuo Venäläiset vitosen pannat. Hieman harmitti, että tuon hintainen panta näytti halpispannalta, mutta koska pikku virheet eivät käyttöä haittaa, annoin asian olla.

Panta hankittiin juhlapanaksi, sitä käytettäisiin vain näyttelyissä ja muissa sellaisissa tilanteissa, joissa valjaat ovat liian epävarmat (koirillani on loistava kyky sukeltaa valjaista ja liian löysistä pannoista ulos). Paluumatkalla Virosta, jolloin panta oli viidettä kertaa Möttösen kaulassa, panta yllättäen petti. Onneksi tämä tapahtui vasta kotimatkalla ja lähes kotiportilla, eikä erimerkiksi laivasatamassa Helsingissä, jossa koiria ulkoilutimme. Pantaa kasassa pitävä niitti oli irronnut ja kun pantaa sitten ihmeissäni tutkin, irtosi toinenkin niitti, helposti ja vaivattomasti, ilman mitään voiman käyttöä. Lienee sanomattakin selvää, että olin aika ällistynyt.

Otin yhteyttä pannan myyjään ja ilmoitin halukkuuteni purkaa kauppa. Mutta sepä ei käynytkään niin yksinkertaisesti kuin luulin. Myyjä kieltäytyi palauttamasta rahoja. Lupautui kyllä korjaamaan pannan, mutta kun kieltäydyin, lupasi sitten ehkä lähettää uuden, mutta kauppaa ei suostunut purkamaan. Ei ole kuulema hänen vikansa, jos niittitoimittaja toimittaa hänelle välillä viallisia niittejä. Tässä kohdin täytyy kyllä sanoa, että minun mielestäni niittejä ei edes oltu kiinnitetty kunnolla. Mitään jälkiä ei niiteissä tai nahassa ollut pihdeillä kiristämisestä tai vasaralla lyömisestä, ja tämän totesi tuttu suutarikin, jolle pantaa näytin. (Minulla on samalta valmistajalta toinenkin panta, jonka niiteissä ja nahassa selvästi näkyy käsittelyn jäljet).

Että se siitä suomalaisen suosimisesta. Saa nähdä miten tämän asian kanssa käy. Missään nimessä en ota uutta riskiä, eli en kelpuuta korjattua, enkä uusittua tuotetta, koska en enää uskalla luottaa noiden kestävyyteen. Käytän pantoja koirilla juuri niissä tilanteissa, joissa koira ei missää nimessä saa päästä irti, eikä nuo pannat enää täytä sitä tarkoitusta. Buffylle tilatussa pannassa niittejä sentään on kaksi paria, joten jos yksi pettää, ei välitöntä vaaraa pannan hajoamiseen ole. Sitä ehkä uskallan käyttää, mutta en tuollaista yhdellä niitillä varustettua, etenkin jos on suurin piirtein normaalia, että aina välillä pantoihin eksyy viallisia niittejä. Saa nähdä jääkö minulle seinälle roikkumaan 50 euron koriste, vai saanko rahat takaisin. Kuluttajaneuvojaan olen jo ottanyt yhteyttä, sen verran ottaa päähän tuo rahan hukkaan heittäminen, katsellaan miten asia etenee.

Jaa, että miksikö tämän tänne kirjoitin... purkaakseni kiukkuani ja kertoakseni mielipiteeni suomalaisesta laadusta.

Möttöselle on nyt hankittu virolaisvalmisteinen nahkapanta, hintaa oli 12 euroa. Muovi"timantit" siitä toki puuttuvat, mutta muuten on tyylikäs ja siisti. Hillerin samanlainen on jo vuoden kestänyt siistinä ja ehjänä. Joten, suosi suomalaista, mutta osta ulkolaista.

Pahkasika joutui Siperiaan, eikun Lappeenrantaan

2009-04-14T00:30:00.000-07:00

Möhköfantti Möttösen pikakäväisy Lappeenrannassa osoittautui luultua pidemmäksi ja kamalammaksi kokemukseksi.

Möttönen otti osaa Lappeenrannan koiranäyttelyyn maanantaina 13.4.

Hypättiin Hannan ja Vallun punaisen Skodan kyytiin ja ajateltiin, että pikaisesti käväistään kääntymässä Lappeenrannassa. Pääsiäisen kunniaksi handleri-emäntä päätti myös pukeutua hieman juhlavammin, hameeseen ja laittoi ihan nylonitkin jalkaan. Ja koko asun kruunasi kesäiset sievät pikkukengät. Myöhemmin molemmat ajatukset, siis se pikakäväisy ja hame, osoittautuivat huonoiksi ideoksi, kun kuvaan astui mukaan se Siperia.

Koska Salukit esiintyivät jo varsin varhaisessa vaiheessa aamulla, lähdimme matkaan hyvissä ajoin, kohti Lappeenrannan jäähallia, jossa näyttely pidettiin. Joku järkevämpi olisi jo tuosta jäähalli -sanasta tajunnut, että siellä on kylmä, vaikka ei paikassa ikinä olisi käynytkään. Tämä kirjoittaja on käynyt useammankin kerran, eikä silti tajunnut, että siellä saattaisi olla kylmä, vaikka sitä jopa varoiteltiin foorumilla jos toisellakin.

Saavuimme siis Lappeenrantaan hyvissä ajoin. Salukit käväisivät kehässä tuossa yhdentoista korvilla, ja sitten odoteltiin, ja odoteltiin, kun joku oli katsonut vähän väärin whippettien arvostelun alkamisajan. Varpaat taisivat paleltua jo jossakin siinä salukiurosten nuorten luokan paikkeilla, syväjäätyminen uhkasi jo ennen parasuros kehää. Eipä ollut kivaa Möttöselläkään häkissään kahdesta takista ja paksusta peitosta huolimatta. Eipä siinä sitten muu auttanut, kuin napata Pahkasika kainaloon ja kiivetä ylös katsomoon, jossa oli hieman lämpimämpi. Siellä sitten nökötettiin kuin kanat orrella Möttösen kanssa, Möttösen juuri leikattujen kynsien repiessä uudet nylonit muodikkaaksi verkkomalliksi. Onneksi ei tarvinut yksin olla, samalla orrella seuraa meille piti Hilma-sisko omistajansa kanssa. Siinä se parituntinen menikin hampaat kalisten kulumisia vaihdellessa.

Kun sitten tuli aika siirtyä kehän puolelle, tuntui kuin olisi sukeltanut hyiseen avantoon, kun taas lattiatasolle jouduttiin. Whippettien kehä kun oli vielä vähemmän viisaasti sijoitettu suoraan ulko-ovien viereen, jossa kävi kylmä viima koko ajan. Ei ollut mukavaa riisua takkia, ei itseltäni, eikä Möttöseltä. Eipä auttanut, takit pois, ja kehään tutisemaan. Avoimen luokkaan oli ilmoittautunut 11 whippet-tyttöä, joista kai joku oli ymmärtänyt jäädä kotiin lämpimään, mutta aika monta whippettiä kehässä kuitenkin oli. Sitä saattaisi luulla, että Möttönen rasvakerroksineen ei palelisi, mutta kylläpä tuo paleli. Mexi parka tutisi ja tärisi, ja hampaat kalisivat (niin, että jos joku kehän laidalla ihmetteli sitä outoa ääntä, se tuli Möttösen kalisevista hampaista). Siinä sitten yritettiin vääntää kylmästä kangistuneita whippettejä jonkinlaiseen edustavaan asentoon, vaikka lähinnä kai muistuttivat sahapukkeja. Hilma-siskon tuli niin kylmä, että tuomari oli huomaavinaan neidin ontuvan. Liekö sitten kylmä jäykistänyt, vai mikä, mutta Hilmalle tarjottiin punainen nauha ja kiitettiin osallistumisesta. Arvostelu kyllä oli erittäin hyvä, ja viime syksynä ongelmia aiheuttanut pöydällä seisominenkin sujui nyt mallikkaasti, joten ihan mukavastihan tuo meni Hilmalla. Möttönen ei ontunut, vaikka ei se kai kaukana ollut sekään, niin jäykkää oli kohmeisen whippet-paran meno. Möttönen palkittiin erinomaisella, ja kakkossijalla avoimessa luokassa, varsin mukavan arvostelun kera. Loppujen lopuksi Möttönen sijoittui parasnarttukisassa kolmanneksi. Paras narttu oli Pipsqueak Metsämansikka. Voiton vei Amerikan setä Bueno ( Fanfare's Too Cool To Care), Bravo-iskän ollessa urosten kakkonen.

Jostakin kummasta syystä emme tällä kertaa jääneet shoppailemaan, vaan pakkasimme tavaramme pikavauhdilla ja suuntasimme kohti Kotkaa. Möttönen oli tulomatkalla kovasti protestoinut etupenkin jalkatilassa matkustamista, mutta kotimatkalla tyytyi osaansa erittäin tyytyväisenä, puhalsihan lämmityslaite lämmintä suoraan Möttösen paikalle. Kohmeinen ja väsynyt Möttönen nukkuikin tyytyväisenä koko kotimatkan lämpimässä autossa.

Tihulaiset Eestinmaalla

2009-04-05T09:06:00.000-07:00

Pakkasimme Hannan kanssa lainaSkodan täyteen tavaraa ja koiria perjantai-iltana. Autoon ängettiin käsittämättömän tavaramaarän lisäksi Möttönen ja Clea, sekä salukipojat Vallu ja kisaturisti Simpu. Ryhmäämme liittyi vielä Helsingistä Virpi äitinsä ja Saga-salukin kera. Sitten vaan Skoda laivaan ja Tallinnaan. Tallinnassa yövyimme Eevan luona. Eevalla on saluki, Vallun tytär Ramira. Lauantaiaamuna jatkoimme matkaa Rakvereen, n. 100 km päähän Tallinnasta.

Tuomarina sekä salukeilla, että whippeteillä oli Markku Mähönen Suomesta. Ensin pyörähtivat kehässä salukit, joita oli ilmoitettu neljä. Onnistuneesti alkoi reissumme, sillä voiton vei Vallu ja paras narttu oli Saga, josta tuli myös Eestin muotovalio. Whippettejä oli ilmoitettu mukaan 13, joista yksi suomalaiswhippet oli jäänyt kotiin. Clea sai patsastella valioluokan kehässä ylhäisessä yksinäisyydessään, Mexillä sentään oli avoimessa luokassa seuranaan toinen whippet. Molemmat Tihulaiset todettiin erinomaisiksi rotunsa edustajiksi, ja Clea päätyikin parasnarttukisassa kakkoseksi, ja sai Eestin sertin, joka tarkoittaa tietty sitä, että Cleasta tuli myös Eestin muotovalio (sen lisäksi, että on jo Suomen ja Venäjän muotovalio). Paras wippet oli ihastuttava junioriluokan narttu Satangin Apsolute Carrot, joka on Clealle läheistä sukua sekä isänsä, että äitinsä kautta. Eestissä junioreilla on omat sertinsä, ja siksi serti sitten siirtyi Clealle siis. Parasta urosta ei valittu, koska ainoa uros sai EH:n. Möttönen ei lainahandlerin kanssa oikein jaksanut keskittyä, ja käteltiin parasnarttukehästä pihalle ilman sijoitusta, tiedä sitten oliko syynä käytös vai ne kuuluisat ylimääräiset kilot.

Päivästä tuli pitkä, sillä Vallu osallistui rymäkilpailuihin, ja Mexi meni juniorhandler koiraksi Eevan tyttärelle Lilianelle. Möttönen ja Lilian viihtyivät hyvin keskenään, mutta eivät valitettavasti hienosta yhteistyöstään huolimatta sijoittuneet. Mexi jaksoi hienosti patsastella kehässä pitkät ajat, siitä täydet pisteet Möttöselle.

Vallu sijoittui ryhmäkilpailussa 3. ja ryhmän voitti ROP Whippet Apsolute Carrot, joka oli sitten vielä BIS-2... että ei Clea huonolle hävinnyt.

Tässä tämä lyhykäisyydessään, laajempi matkaraportti tulossa pian kuvien kera.

Wiles A-pentue 2 vuotta!

2009-03-04T04:51:00.000-08:00

Voiko siitä olla jo kaksi vuotta? Vastahan ne pienet hamsterit syntyivät... ja nyt he ovat jo täysikasvuisia whippettejä.

Kai se vaan on uskottava, että näin on päässyt käymään.

Aivan mahtavan isot onnittelut koko porukalle; Toffolle, Hugolle, Hilmalle, Pinjalle, Iitulle, Laralle, Riccille Tsekkeihin sekä tietysti omille kauhukakaroileni Hillerille ja Möttöselle. Olette nyt kai sitten virallisesti aikuisia... kai.

Ja iso kiitos kaikkien omistajille hyvästä kodista, jonka olette Clean lapsille tarjonneet, parempia koteja ei olisi voinut kukaan kasvateilleen toivoa.

Näyttelykausi avattu

2009-03-02T09:48:00.001-08:00

Vuoden ensimmäinen näyttely on sitten käyty. Ajettiin tuulessa ja tuiskussa Kaarinaan vinttikoirien ryhmänäyttelyyn. Vähän turhan pitkä matka näyttelymatkaksi, mutta kun oli mielenkiintoinen tuomari ja paikkakin on tilava ja mukana, niin pitihän sitä mennä. Näyttelyyn oli ilmoitettu 71 whippettiä, mutta aika runsaasti oli poisjääntejä, joten tarkkaa määrää en tiedä.

Näyttelyhallissa oli mukavan väljää suuresta koiramäärästä huolimatta, ja mielyttävän hiljaista, kuten aina vinttikoiranäyttelyissä, räksytyksestä huolehti lähinnä Hilleri. Koko Tihutiimi lähti matkaan, vaikka kehään raahattiin vain Mexi ja Clea. Möttönen osallistui viimeistä kertaa nuorten luokkaan ja Clea tietysti valioluokkaan. Tuomarina oli kauniita ja maailmanlaajuisesti menestyneitä Airescot whippettejä kasvattava Nenne Runsten Ruotsista.

Clea ei oikein tuomariamme mielyttänyt, kokoa oli liikaa joka suuntaan. EH tuli ja arvostelu kuului:
Ganska stor och kraftig som kunde vara mera feminin. Röi sig med bra steg men kunde ha en bättre överlinje och vara alltigenom elegant.

Eli siis iso ja vahva narttu, joka ei ole tarpeeksi narttu ( no, ei voi vaatia tuomarilta, että hän noin lyhyellä tuttavuudella kykenee paljastamaan koiran todellisen luonteen). Liikkuu hyvällä askeleella, mutta ylälinja pitäisi pysyä vähän parempana ( koittakaa itse, juosta nätisti selkä kaarella (siis neljällä jalalla) ja näyttää samalla keskisormea... hankalaa). Ja tuota eleganssia tuomari pyytelee lisää... Clea on samaa mieltä, lisää eleganssia näyttelykehiin... kukkia, persialaisia mattoja, elegantteja rokokoo pöytiä tylsien trimmauspöytien sijasta.

Möttönen mielytti tuomariamme huomattavasti enemmän, ja ERI tuli oikein kivalla arvostelulla. Mexi sijoittui luokassa neljänneksi. Möttösestä tuomari sanoi:
Ganska stor och kraftig men ändå feminin. Mycket tilltalande helhet. Vackert uttryck. Stora men välburne örön. Harmoniskt vinklad och mycket välgående.

Eli Möttönenkin on suuri ja vahva, mutta riittävän bitch... no, Möttsestä täytyy sanoa, että hän on kyllä enempi hyväjätkä-tyyppiä kuin narttu... mutta ei tosiaan voi tuomarilta vaatia tuolla lyhyellä tuttavuudella kovin osuvaa kuvausta. Möttönen on ilmeisesti hyvin puhutteleva tapaus... kyllä, Möttösestä puhutaan ja paljon, eikä vähiten ylimääräisistä kiloista ja huonoista käytöstavoista. Korvat ovat isot mutta hyvin asettuneet... kyllä, iso on lievä ilmaisu kun puhutaan Möttösen korvista. Möttönen on myös tasapainoisesti kulmautunut, kyllä allekirjoitan tämän, täydellinen ja puhdas 180 asteen kulma kaulassa ja päässä kun Möttönen tuijotteli handlerin kättä herkkujen toivossa. Ja hyvin kulkee.... ruokakupille ja takaisin.

Että sellainen näytelmäpäivä. Mainittakoot vielä, että Bravo-iskä oli VSP ja Bueno the amerikan setä oli PU2 sertin kera... hyvin tehty pojat.

Clean käytöskoulu koirille, osa 1

2009-02-20T10:40:00.000-08:00

Elämä on paljon mukavampaa kun tietää miten käyttäytyä eri tilanteissa. Alan ammattilainen, Clea, opastaa teitä parantamaan elämänne laatua ja antaa vinkkejä pieniin tekoihin, joilla voi elämästä tehdä paljon mukavampaa. Tässä ensimmäisessä osassa käsittelemme huomiota ja sen saamista.

Masentaako olla aina seinäkukkanen, jota kukaan ei erota tapetista? Onko palvelijasi kiinnostuneempi tietokoneen ruudusta kuin sinun katselusta? Rapsutteleeko palvelijasi jotakin ihmisrotuista enemmän kuin sinua? Varmasti tuttuja asioita monelle, mutta ei kannata masentua. Clean pienillä vinkeillä sinustakin voi tulla maailman napa.

1. Jos palvelijasi käyttää liikaa aikaansa lehtien tai kirjojen lukuun pöydän ääressä, tai ruokailee liian keskittyneesti, erinomainen konsti palauttaa tilanne hallintaasi on hypätä pöydälle ja keskeyttää tarpeeton tekeminen. Tämä toki vaatii jonkin verran hyppykykyä ja ketteryyttä onnistuakseen täydellisesti. Mikäli sinulta ei edellä mainittuja kykyjä löydy, suosittelen jotakin muuta tapaa. Pöydälle on hypättävä niin, että mitään ei kaadu, tai hajoa. Ei ole tarkoitus aiheuttaa mitään anarkistista täystuhoa, vaan tyylikkäästi kääntää palvelijasi huomio tärkeämpään asiaan, eli sinuun. Harjoitus tekee mestarin ja tämän harjoittelu kannattaa aloittaa jo ihan pienestä pitäen. Kaikille äideille suosittelen tämän opettamista myös jälkikasvulle. Pöydälle hyppäämistaitoa voi sitten joskus hyödyntää myös muissa tarkoituksissa, kuten ylimääräisen ruoan hankinnassa tai kätkettyjen herkkujen etsinnässä.

2. Näyttävä sisääntulo kuuluu jokaisen itseään arvossa pitävän koiran tapoihin. Huomion voi saada kahdella tapaa; tulla sisään ryminällä, karmit kaulassa riehuen, tai tulla sisään äänekkäästi. Itse hallitsen molemmat tavat, mutta minusta on sivistyneempää käyttää ääntä. Pari korkeaa kirkaisua ( iiiiiiik, henkeäni ollaan viemässä) sisään astuttaessa toimii aina. Saat taatusti kaikki katseet kääntymään puoleesi. Kannattaa kotioloissa harjoitella ja etsiä se toimivin äänenkorkeus, huomaat sen kyllä ympäristön reaktioista kun se on löytynyt.

3. Huomatuksi tuleminen maastossa. Tällainen kohtalaisenkin kokoinen whippet katoaa helposti maisemaan ryteikköisessä metsässä. Hyviä konsteja tulla huomatuksi ulkona on monia. Äänen käyttö on myös ulkona toimiva konsti, erityisen hyvin huomiota saa kirkumalla, mutta myös vikinällä ja mölinällä tulee huomatuksi. Erityisesti jos koet itsesi loukatuksi, suosittelen paria teatraalista kirkaisua, jotta varmasti kaikki lähistöllä olevat eläinsuojeluhenkiset ihmiset huomioivat kärsimyksesi. Muita hyviä konsteja on kiipeäminen jonnekin korkealla, josta kaikki näkevät sinut. Näitä paikkoja ovat mm. suuret kivet, aidat, rappuset, palveluskunnan olkapäät ja auton kattokin käy, jos ei muuta ole saatavilla. Näyttelyissä hyviä paikkoja korkealla pääsemiseksi on häkit (omat ja vieraat) sekä penkit, omat ja vieraat. Pääasia on, että näyt, ja kauas!

4. Ihmiset touhuavat usein keskenään jotakin joka vie sinusta huomion. Ihmisillä ei ole mitään järkevää keskusteltavaa kuitenkaan, joten huomattavasti hyödyllisempää olisi rapsutella sinua. Kannattaa vaan röyhkeästi mennä ja keskeyttää ihmisten touhut. Tunge heidän väliinsä tai joukon keskelle. Voit rohkeasti töniä heitä syrjään takalistollasi ja hangata itseäsi ihmisten jalkoihin, jotta he luulevat, että sinua kutittaa jostakin ja alkavat rapsuttaa sinua.

Kiltteys, hiljaisuus ja näkymättömyys ovat so last season. Näillä kannattaa aloittaa, harjoittele ahkerasti ja pian maailma on sinun. Seuraavassa osassa paneudumme tuiki tärkeään taitoon; small talkiin.

Siihen asti... pysytään näkyvillä!

Clea

Dietin orjat sorron yöstä nouskaa...

2009-02-02T12:02:00.000-08:00

Ootko kyllästynyt näkemään nälkää? Onko ruoka-annoksesi aina liian pieni, haukutaanko sinua läskiksi? Jos vastaat johonkin näitä kyllä, jatka lukemista eteenpäin. Jos ei kuulosta sinun jutulta, voit häipyä... Hilleri voi häipyä myös, oot liian laiha, älä yritä tulla meidän juttuun.

Me ollaan Buffyn kanssa nyt aivan kyllästyttyjä liian pieniin ruoka-annoksiin ja aiotaan saada muutos, liity meihin. Me perustettiin sellainen yhdistys mihin voi liittyä kaikki, jotka haluaa lisää ruokaa. Me kutsutaan teidät kaikki rääkätyt ja nälkää nähneet meidän yhdistyksen perustamiskokoukseen, yhdessä me voidaan saada muutos aikaan. Me vaadimme laihdutuskuurien lopettamista, isompia ruoka-annoksia ja enemmän rasvaa ruokaan. Mutta muistakaa, että tämä on salaseura, ei saa kertoa kenellekään, tai joku tulee ja estää toimintamme. Alla kutsu yhdistyksemme ensimmäiseen kokoukseen, ja jotta salaisuus pysyy, paikka ilmoitetaan myöhemmin ilmoittautuneille... ja edelleen, Hilleri, älä vaivaudu.

KOKOUKSEN OHJELMA:

1. Tervetuloa, puheenjohtaja Möttönen
2. Aloitusateria, tuhti ateria kokousta vauhdittamaan.
3. Yhdistyksen nimen päättäminen ja säännöistä sopiminen
4. Pieni välipala
5. Onko järkee vai ei, eli ei ... keskustelua laihduttamisen järkevyydestä. Alustajana puheenjohtaja Möttönen.
6. Puruluutauko
7. Luento aiheesta; liian vähäinen ravinto ja sen vaikutukset luonteeseen. Puhujana diplomilaihdutuksen vastustaja ja yhdistyksen sihteeri Buffy.
8. Keksitauko
9. Osallistujan oma tarina: Miten minusta tuli sopivasti pullukka. Nipsu kertoo tarinansa; laiheliinista laatudaamiksi.
10. Välipalaa, Mopenmurkinat Oy maistattaa uusia tuotteitaan.
11. Laihuuden ihannointi -tie tuhoon? Luennoijana nuori, mutta kokenut laihduttaja Möttönen.
12. Pieni välipala
13. Keskustelua päivän annista, alustajana puheenjohtaja Möttönen.
14. Juhlapäivällinen

Kaikki sorretut ja nälkää nähneet lämpimästi tervetuloa, yhdessä voimme vaikuttaa!

Joulu

2008-12-22T13:10:00.000-08:00

Joulu tulee, olet valmis tai et... tällä kertaa aika valmis jo tässä vaiheessa. Siivottu on, puhtaat matot lattialla (tai olivat vielä hetki sitten ainakin puhtaat... Nipsulla on juoksu, eikä Nipsu aina jaksa välittää siinä tilassa tuosta sisäsiisteydestä), kuusi sisällä ja koristeltuna ... vettäkin muistin sille laittaa. Yhden pallon ehtivät Tihulaiset jo käydä nappaamassa, silppuahan siitä tuli. Uudet kynttilät piti kuuseen hakea kaupasta, en muistanut, että vanhoille kävi viime jouluna onnettomuus... jonkun koiran hampaat olivat kynttilää vahvemmat. Ei tullut ehjiä niistä enää, kynttilöistä siis.

Koirille on vielä lahjat ostamatta, tänään kävin katsastamassa tarjontaa... herkkupaketit tulossa kaikille, täytyy huomenna käydä hakemassa tarvikkeet. Kissoille on katkaravut hankittu, Shebaa täytyy vielä ostaa huomenna. Joulukortitkin tehty ja lähetetty. Kun vauhtiin pääsin, tein niitä useamman... katsotaan osaanko laittaa tänne näytille...

Hyvinhän tämä sujuu... tuossa Team Wilesin virallinen joulutoivotus, Buffy ja Hilleri ikuistettuna viime talven lumilla... tai keväthän silloin taisi jo olla. Kaksi muuta viritelmää ovat sitten Nipsun kuvista tehty, vähän epävirallisemmat...

Ja viimeisenä suosikkini...

Team Wiles ryhtyy joulun viettoon taas kuusin, kynttilöin .... vai kuusin kynttilöin... ihan miten vaan, mutta toivotamme teille kaikille mukavaa ja rauhallista joulua, ja menestystä vuodelle 2009 ... ja kyllähän me vähän sitä luntakin toivottaisiin, eihän tuota kuraa kukaan jaksa koko talvea.

Messarissa

2008-12-22T12:50:00.000-08:00

Tuli sitten tehtyä vuosittainen retki Messukeskuksen koiranäyttelyyn. Se on vähän sellainen "must" juttu ... jossakin vaiheessa minulla oli pakottava tarve viedä sinne joku koirista osallistumaan, kiitos järkyttävän korkeaksi nousseiden ilmoittautumismaksujen, nyt tarttee enää raahautua sinne itse.

Whippettejä oli jotakin vähän päälle 60 ... yllättävän vähän... kiitos varmaan noiden hintojen. Kovin vähän oli ulkomaalaisia koiria, nekin vähät Venäjältä... joten ei mitään uutta katsottavaa kehässä. No, jäihän vielä jäljelle veronpalautusten tuhlaaminen, shoppailuhan on peristeisesti yksi Messarin tarkoituksia. No, häkin ostin... ja siitähän ei tietenkään koirille mitään iloa ole... tai ehkä sen verran, että jos ensi kesänä jonnekin näytelmiin päästään, voivat oleilla vähän väljemmin kun on useampi häkki nyt käytössä. Mutta, mutta .... siis, normaalistihan Messarista on voinut pongata uutuuksia, tarjolla on ollut erittäin hyviä tarjouksia ja sieltä on kannettu kilo kaupalla halpoja herkkuja koirille, joilla on taas pärjätty kevään näyttelyihin asti. Ja tämän vuotinen saldo... häkki.

Taitaa Messari jäädä hiljallee pois ainakin minun must listalta... onko Kennelliitto nostanut myyntipaikkojenkin hinnat niin korkeiksi, että kukaan ei sinne enää mitään tule myymään. Samat tuotteet voi ostaa naapurin Mustista ja Mirristä ja vielä ihan samaan hintaan... tosin, ilman rasittavaa tungosta. Whippettejä näkee samoja määriä huomattavasti halvemmalla sisäänpääsymaksulla tavallisissakin näyttelyissä, erkkarissa ilmaiseksi kaksin kertaisen määrän.

Ensi vuonna olisi Messarissa kaksi voittajanäyttelyä, tuomaritkin jopa ihan asialliset, vaihteeksi. Suunnittelin jo ilmoittavani lauman poneja sinne ... mutta enpä tiedä. Eihän noilla poneilla mitään mahdollisuutta tuolla koolla ole voittajatitteliä saavuttaa ... joten ehkä ensi vuonnakin hankimme ilmoittautumismaksujen hinnalla possunkorvia ... tosin jostakin muualta kuin Messarin myntikojuista.

Jaa että mikä tämän kirjoituksen funktio on... eipä tällä mitään sen suurempaa tehtävää ole, tuskin minun yksittäinen kirjoitukseni Kennelliittoa saa alentamaan ilmoittautismaksuja tai myyntipaikkojen vuokria... kunhan narisen, kun rauhassa saan narista... tänne ei onneksi kukaan eksy kertomaan kuinka kaaaamalan kallista on kennelliitolle järjestää tuo näyttely, siksi korkeat hinnat...

Aihetta juhlaan

2008-12-10T11:19:00.000-08:00

Synkän lumettoman talven jaksamiseksi on yritettävä keksi aihetta juhlaan, jotta jaksaa. Tänään juhlaan oli aihetta ihan oikeastikin... oma piippanokkamme Nipsu juhli tänään 7-vuotissynttäreitään. Juhlaa juhlistettiin suurilla ydinluilla ja possunkorvilla, ja sai Nipsu myös saluki-poikaystävien omistajan neuloman hienon pinkin takin... josta Nipsu tosin itse olisi mieluiten ihan hiljaa... Nipsu kun ei noille vaatteille juurikaan arvoa anna.

Seitsemän vuotta tarkoittaa sitä, että Nipsulla alkaa viimeinen kausi, jolloin se voi osallistua virallisiin kisoihin. Jospa nyt viimeisen kisakauden kunniaksi laittaisi Nipsun kisakuntoon ja voisihan sen ratakirjankin hakea... voitaisiin sitten laittaa kauden tavoitteeksi perinteisesti juhannuskisoissa jaettavat muhkeat päivän hitaimman palkinnot... täytyy vaan ensin selvittää onko ensi vuonna ollenkaan juhannuskisoja. Mikkelissähän ne ovat perinteisesti olleet, mutta nyt ilmeisesti kisat Mikkelissä loppuvat kokonaan. harmi, olisihan se ollut kiva käydä kokeilemassa, miten Tihut kulkevat yhdella maailman nopeimmista raviradoista.

Tulevana viikonloppuna on taas vuotuinen Messarin näyttely, sieltä kannetaan sitten Nipsulle lisää lahjoja. Koska en yhtään koiraa ko. näyttelyyn ilmoittanut, lupasin ostaa koko ilmoittautumismaksun hinnalla herkkuja koirille.... saamansa pitää. Luulen, että antavat huomattavasti enemmän arvoa 50 euron herkkukassille kuin raahaamiselle sinne tungokseen.

Ei muuta kuin... hyvää syntymäpäivää Nipsulle, sekä sisaruksilleen.

Apua!

2008-11-22T13:38:00.000-08:00

Hei, tulkaa auttamaan, meitä lääkätään. Me ei saata ollenkaan luokaa, kun me ollaan jollakin laihutuskuulilla, Meksille on jo tullu kylkiluutkin, kun se on niin nälkänen. Me yllitettiin kovasti hankkia luokaa ite, likottiin luokatynnyli ja sellasta, mut nyt tuo on kelänny kaikki luuat piiloon ja luokatyllyli on saunassa piilossa. Meillä on kova nälkä.

Ja sitten se sellanen jääkausi. Me ollaan kuultu, että jos ei ole kiltti koila, joutuu jääkauteen. me ollaan nyt jouluttu sellaseen, vaikka ollaanki ihan kivoja, yleensä. Niin se jääkausi, meillä on ihan kamalan kylmä ja jotakin valkosta kylmää on maassa, sitä ei ollu viimeksi kun oli tää talvi. Pihallakaan ei ole yhtää kiva olla kun on se jääkausi. Miksi me ollaan jouluttu jääkauteen?

Ja jos joulupukki luet tämän, niin älä usko tuota meilän emäntää... ei me olla tuhmia me ollaan oikeesti ihan kilttejä, mutta meillä on kylmmä ja nälkä. Saalaanhan me joululahjoja, jooko. vaikka yksi polo, sulla on niitä kuulema tosi paljon. Jos me yksi vaan saataisiin, sitten meillä ei olisi enää nälkä. Jooko, kiltti joulupukki?

Telveisin Hilleli ja Meksi

Hyvää syntymäpäivää Clea

2008-10-17T10:21:00.000-07:00

Clea viettää tänään 5-vuotissyntymäpäiväänsä. Isot onnittelut Clealle ja muille upeille Scheiksilän Ceeläisille.

Clea juhli syntymäpäiväänsä herkullisen lampaan säären (siis kuolleen lampaan) kera ihan perhepiirissä.

Harrastamisen sietämätön rasittavuus.

2008-10-12T11:30:00.000-07:00

Huh, vähän väsyttää, koko porukkaa. Koska emme kesällä töiden vuoksi päässeet riittävästi reissaamaan harrastustarpeen tyydyttämiseksi, päätin pyhittää koko tämän viikonlopun harrastamiselle. Ihan kivaa oli, vähän rankaa tosin.

Lauantaina suuntasimme ennen klo 7 Skodan (laina Skodan) nokan kohti Lempäälää. Siellä oli Whippet Harrastajien tapahtuma, eli Open Show, eli epävirallinen näyttely vain ja ainoastaan whippeteille. Näkyi siellä tosin muutama vääränrotuinen maisemaa pilaamassa turisteina ( vääränrotuisten omistajat lienee ymmärtävät, että tähän kuuluu *vink* hymiö perään). Tuomarina oli Khalibadh whippettejä kasvattava ruotsalainen Annette Stone.

Whippettejä tuonne oli ilmoitettu vaatimattomat 117 ( tai jotakin sinne päin, en nyt jaksa kaivaa virallista lukua mistään). Paikka oli Lempäälän Manttaalitalo, hieman ahdas, mutta viihtyisä paikka. Ja minusta sinne mahduttiin yllättävän hyvin. Päivä oli pitkä, mutta ei pitkästyttävä, kiitos hyvän seuran ja kauniiden koirien. Wiljamilta tosin jos kysytään, niin päivä oli myös pitkästyttävä, mutta Wiljamilta ei nyt tässä yhteydessä mielipidettä kysytä.

Hilleri otti osaa nuorten luokkaan, jossa mukana oli myös siskot Iitu ja Lara. Iitu ja Lara olivat elämänsä ensimmäisessä näyttelyssä. Ahdas sisänäyttely ei aina ole paras mahdollinen paikka aloittaa, etenkään jos koira on yhtään arka, mutta Lara ja Iitupa eivät ole arkoja, samanlaisia reippaita hössöttäjiä kuin muutkin Clean lapset. Kovasti olin ylpeä Clean reippaista tyttäristä. Yleisö saikin varmasti koko rahan edestä showta kuin kolme siskosta sinkoili peräkanaa kehässä. Pääasiahan on, että koirilla on hauskaa, ja näillähän oli. Hienosti aloitti Iitu, oli luokassaan 3. kunniapalkinnon kera, Hilleri oli 4. mutta jäi ilman kunniapalkintoa. Luokassa taisi olla 10 ilmoittautunutta, että ihan kohtalaisen mukava tulos molemmilta siskoilta. Ja hyvän arvostelun sai Larakin, vaikka ei sijoittunutkaan.

Mexi osallistui avoimeen luokkaan kaikkine läskeineen. Luokassa oli peräti 17 osallistujaa, ja tasokin kohtuullisen korkea. Ilmeisesti tämän luokan koirat olivat poikkeuksellisen hyviä liikkujia, koska tuomari näyttä kovasti nauttivan niiden liikkeiden ihailusta... juostiin, ja juostiin ja juostiin vielä muutama kierros lisää. Lopulta tuntui, että kierros vielä, niin alkaa kaikki pyöriä silmissä. Vaan mikäpä Mexin kanssa on juostessa, hienosti kun liikkuu. Mexi saikin kutsun osallistua myös parhaat liikkeet kilpailuun, mutta siitä myöhemmin. Miljoonan juoksukierroksen jälkeen tuomari sai koirat järjestykseen, ja Mexi ylsi 3. sijalle kunniapalkinnon kera. Tätä voisi ison läskikasan kanssa pitää jo erinomaisena saavutuksena.

Sitten oli Clean vuoro käyttöluokassa. Luokassa oli vain 6 osallistujaa. Pyörähdimme muutaman kiekan kehässä ja Clea voitti luokan. Pitkään mietin, kumman ilmoitan käyttöluokkaan Hillerin vai Clean. Päädyin sitten kuitenkin Cleaan, mutta ensi vuonna on sitten todennäköisesti Hillerin vuoro.

Parhaan nartun valinnassa ei Team Wiles kauaa joutunut mukana roikkumaan, mutta olihan sitä jo tuossakin ihan riittävästi, menestystä siis.

Sitten alkoivat ylimääräiset kilpailut.

Ensin narttujen parhaat liikkeet. Tähän kilpailuun oli siis päässyt mukaan Mexi. Jo pelkkä mukaanpääsy on hieno juttu, vaikka voittoa ei tullutkaan. Kisan voitti Möttösen isoisän isän sisko Muumi ansaitusti.

Sitten kilpailtiin parhaasta päästä. Kyseisen kisan kesällä voitti Mexi, mutta tällä kertaa voitto meni kauniille Pojanrinteen Lady Ellenille. Mukana kisassa meidän porukasta oli Mexin lisäki myös Clea sekä Iitu ja Lara. Kiitos Bravo-isukin, kaikilla lapsilla on erittäin ihastuttavat naamat.

Kasvattajakilpailussa oli ensimmäistä kertaa mukana myös Wiles-ryhmä... Mexi, Iitu, Lara ja Hilleri. Valitettavasti unohdin ottaa arvostelun, joten salaisuudeksi jäi, mitä mieltä tuomari oli hilpeästä tiimistämme... ainakin käytös oli yhdenmukaista. Parhaaksi ryhmäksi valittiin Pipsqueak -ryhmä.

Sitten oli jälkeläisryhmien vuoro. Olisi ollut mahdollista esittää myös Clean oma jälkeläisryhmä, mutta otimme sitten kuitenkin osaa Bravon ryhmään. Ryhmässä oli Iitu ja Mexi, sekä muista pentueista Viima ja Säde. Tällä ryhmällä saavutettiin BIS-jälkeläisryhmä titteli.

Kilpailtiin myös parhaasta 3 -sukupolvea ryhmästä, ja taas tuli voitto kotiin kokoelmalla Kipinä (Clean isä siis), Clea ja Mexi.

Ja vielä päivän päätteeksi valittiin paras pari, johon "jälki-ilmoittauduimme"... kannatti, Clea ja Mexi olivat päivän BIS-pari.

Sanoisin, että varsin onnistunut päivä... ai niin, vielä yksi asia unohtui, jossakin välissä Clea valittiin myös BIS käyttökoiraksikin.

Ei muuta kuin naapuriin hampurilaiselle ja Skoda kohti Kotkaa. kotona oltiin joskus 21.30 ja varsin väsyneinä. Nukkumaan ja aamulla taas ylös...

Koska sunnuntaina käytiin sitten kauden viimeisissä juoksukisoissa Hyvinkäällä. Tai no, makkarakisoissa, jotka eivät kilpailu ole ollenkaan, enemmänkin hauska harjoituskerta. Kaikki osallistujat saivat koiranmakkaraa, ja osa koirista olikin sitä mieltä, että kun palkka oli jo saatu, mitä sitä enää juoksemaan. Tihut eivät onneksi kuuluneet tähän porukkaan.

Clea ja Hilleri ottivat mittaa toisistaan 280 m matkalla. Pienen alku hapuilun jälkeen Hilleri ymmärsi, mistä on kyse ja pinkoikin varsin mallikkaasti ja jopa ohitti Clean etusuoralla. Hilleri tuli ainakin 2 metriä ennen Cleaa maaliin ja retuutti viehettäkin oikein mallikkaasti, kun ensi äiti oli näyttänyt vähän mallia. Tuli sitten vahvistus epäilyilleni... Hilleri on nopeampi kuin Clea... ajattelin Clealle pentuja suunnitellessani, että ei tuosta enää paljon voi parantaa kuin koossa... vaan iloisesti olen joutunut näiden ipanoiden suhteen yllättymään monessa asiassa.

Nipsu ja Mexi mittelivät etusuoran verran. Kyllä oli Nipsu tohkeissaan kun pääsi vieheen perään, oli todella liikuttavaa katsoa toisen intoa. Täytyy nyt vaan valmentajan ryhdistäytyä ja laittaa talven aikana Nipsu kuntoon ensi kaudelle veteraanikisoihin. Nipsulle se on viimeinen kisakausi iän puolesta. Nipsu nautti, eikä Mexi tuota riemua juuri haitannut. Mexille ei oikein valjennut mikä on Hyvinkään ilmassa liehuvan vieheen tarkoitus, hiljalleen se loikki Nipsun perässä ja katseli maisemia. Vieheen sijasta se sitten pöllytti Nipsua maalissa. No, kaikista ei tule juoksijoita, Mexi saa jatkossakin pysyä näyttelykehissä, ellei jotakin ihmettä tapahdu.

Hilleri innostui touhusta niin paljon, että ei olisi halunnut autoon millään. Buffy, joka ei jalkavamman vuoksi päässyt juoksemaan murjotti koko loppu päivän, mutta lauhtui sitten illalla kun sai osallistua palkintomakkaroiden syömiseen.

Siihen sitten taisi loppua meidän tämä kausi näyttelyiden ja juoksujen osalta. Sitten vaan toivomaan parempia talvisäitä kuin viime talvena, jotta koiria pääsee liikuttamaan kunnolla, ja olisivat kunnossa heti kauden alussa, jo vaikka Talvimaastoissa.

kiitos mukavien tapahtumien järjestäjille, nyt täytyy mennä nukkumaan...

Outo patti Möttösen selässä ja herrasmiespoikaystävä

2008-09-28T08:07:00.000-07:00

Pari päivää sitten huomasin oudon patin Mexin selässä. Ajattelin kyseessä olevan jonkun hyönteisen piston tai vastaavan. Lähempi tarkastelu osoitti kuitenkin, että kyseessä on jotakin paljon ihmeellisempää... se oli selkänikama. Siis todellakin, Mexin ihastuttavan leveässä ja hyllyvässä selässä silmään pisti nikama, rumaa.

Sillä siis tosiaan on selkäranka ja koska yhtään nikamaa en ole aiemmin onnistunut Mexin selästä paikallistamaan, niin tämän täytyy tarkoittaa sitä, että Möttönen on laihtunut. Kyllä, näin on päässyt käymään ihan huomaamatta. Tosin ei aivan itsestään, kovaa työtä se on vaatinut ja monta per**lettä... muistatte varmaan ne edellisessä kirjoituksessa listatut menetykset? Koska sanotaan, että näyttelykuntoisella whippetillä tulisi näkyä 3 ( siis kolme) selkänikamaa, olemme näin ollen saanuttaneet 1/3 tavoitteestamme. Tästä on hyvä (ei helppo) jatkaa.

Mexi itse tekee kaikkensa, jotta kilot eivät karisisi. Tänään avulias poikaystävä Vallu- saluki (vaihtoi sujuvasti äidistä tyttäreen) ojensi auttavat tassunsa Mexille. Vahvoilla tassuillaan Vallu kaivoi sujuvasti pellosta myyriä, jotka Mexi sitten hyvällä ruokahalulla söi... kyllä, karvoineen kaikkineen ja itse tappaen. Nälkä ei lue lakia, eikä lahjasaaliiseen ole karvoihin kurkkiminen. Vallu on ilmeisesti mieltynyt vähän rehevämpiin neiteihin, koska pyrkii säilyttämään tyttöystävänsä kilot.

Möttösen laihdutuskuuri

2008-09-12T11:01:00.000-07:00

Möttönen on paksu, on ollut aina, syntymästään lähtien... eipä sitä ihan huvikseen pentuna kutsuttu Mega Paulaksi. Möttönen rakastaa syömistä ja Möttöstä, tässä järjestyksessä... hyvä ruoka, parempi mieli.

Möttönen on vähän niinkuin olevinaan näyttelykoira, ja näytteykoirien tulee olla ainakin vähän lihavia... vähintäänkin massavia, mutta ei lihaksikkaita. No, Möttönen on lihava, läski, massava, jopa siinä määrin, että näyttelyissäkin on jo aiheesta huomautettu ja se on jo jotakin mikä laittaa miettimään. Tosin on Möttösessä lihastakin, mutta se ei nyt tässä tilanteessa ainakaan paranna asiaa. Tietysti voisin kuitata koko asian kateellisten panetteluna, mutta jotenkin vain tuli sellainen tunne, ettei tässä nyt ole kyse siitä.

Koska Hilleriä lukuun ottamatta kaikki Tihut ovat hieman pullukoita, päätin laittaa koko poppoon laihdutuskuurille. Raaka peli, ruokaa kuppiin entistä vähemmän, laadusta tosin tinkimättä. Ainakaan en voi sanoa, että mitään ei olisi tapahtunut, kyllä tapahtui ja paljonkin...

Laihdutuskuurin 1. päivä - Työpäiväni aikana oli kadonnut kaksi pussillista ruisleipää. Tai siis pussit eivät olleet kadonneet, ainoastaan niiden sisältö.

Päivä 2: Muovinen ruokatynnyri oli syöty päreiksi, ja aika hyvä määrä nappulaa oli kateissa.

Päivä 3: Kolmas pussi Reissumiestä oli kadonnut, lisäksi kolme omenaa.

Päivä 4: Muovinen kissanruokien säilytysrasia (tosi hieno) syöty hajalle, kaksi kiloa hel**tin kallista kissanruokaa kadonnut.

Päivä 5: Neljäs pussi Reissumiestä katoaa.

Päivä 6: Sadetakista on syöty tasku rikki, koska sinne oli jäänyt lenkiltä pari namia. Tulitikkuaski syöty.

Päivä 7: Kilo omenoita katoaa mystisesti.

Päivä 8: Kaikki takit tiputettu eteisen naulakosta, taskut tongittu murkinan toivossa.

Päivä 9: Reissumiehet kadonneet jälleen, pussillinen sipuleita levitetty pitkin lattioita, paria maisteltu.

Päivä 10: Kaksi banaania syöty, kaappi saatu auki ja Buffyn Rimadylit yritetty syödä.

Päivä 11:Rupeaa tuntumaan, että homma ei toimi, ainoastaan Hilleri ja Clea ovat laihtuneet.

Päivä 12: Kaikki syötävä on piilossa, takkapuut otettu käsittelyyn. Helve**nmoinen sotku.

Päivä 13: Herkkukaapin ovea yritetty avata, ovessa ikävät hampaanjäljet.

Päivä 14: Tihujen laihis päättyy, ei toivottuja tuloksia... ei toivottuja senkin edestä.

Toteamme; enempi ruoka, parempi mieli ja Möttönen saa pitää kilonsa.

YKSIJALKAINEN BUFFY

2008-08-24T06:41:00.000-07:00

Pari viikkoa sitten tytöt pinkaisivat metsässä jonkun saaliin perään. Olivat poissa vain pari minuuttia ja tutussa, turvalliseksi todetussa maastossa. Takaisin tuli yksi ehjä koira, Mexi. Hillerillä ja Nipsulla oli pieniä haavoja jaloissaan, Clealla vähän isompia, oli ilmeisesti jarruttanut täydestä vauhdista jossakin kovalla alustalla ja haavojen lisäksi vielä iso mustelma rintakehässä. No, eipä nuo pienet sotavammat tuntuneet menoa haittaavan. Buffylla ei sensijaan käynyt ihan yhtä hyvin. Takaisin kömysi kolmijalkainen Buffy, tai oikeastaan Buffyn tapauksessa voidaan puhua yksijalkaisesta, koska halvaantumisen jälkeen takajalkoja ei ole voinut kutsua täysin toimiviksi.

Mitään haavoja ei näkynyt, mutta illan aikana jalka rupesi rannenivelestä turpoamaan. Jonkinlainen nyrjähdyshän se. Ei muuta kuin arnikkihaudetta jalkaan ja Rimadylia suuhun. Viikon kuluttua jalka olikin jo aika hyvä. Päätin ottaa Buffyn metsään mukaan hihnassa, tosin päästin sen autosta ilman hihnaa ja tietysti juuri nyt saivat sitten heti jonkun jäljen nenäänsä ja kirmasivat salamana koko poppoo pusikkoon. Ja taas tuli pusikosta jalaton Buffy.

Ja eikun homma alusta, käärettä ja Rimadyliä, lepoa myös, totta kai. Muutaman päivän kuluttua jalka olikin taas aika hyvä. Tämän viikon maanantaina pääsi sitten pienellä pissilenkillä naapurin kissa yllättämään kulman takaa. Buffy onnistui pujottautumaan valjaistaan, ja ei kun kissan perään pitkin pihoja. Siinä rytäkässä pääsi Hillerikin sitten irti hihna perässään. Yhteis tuumin saivat kissan saarrettua ja sai kissa pienen pöllytyksen, ennen kuin tajusi puuhun loikata. Ja taas tuli takaisin entistä kipeämpijalkainen Buffy.

Täytyy kyllä sanoa, että Buffy vaikuttaa aika itsetuhoiselta tapaukselta. Ilmeisest isillä ei ole aikomustakaan parantua. Nyt on taas viikko köpötelty ja kääritty käärettä ja syötetty Rimadylia. Taas näyttää kohtalaisen hyvältä, mutta kuinka kauan....

Vaikeaa on...

2008-07-31T08:57:00.000-07:00

Ei tule hommasta mitään, ei vaikka miten yrittää. Niin, koirien kilpailuttamisesta siis.

Viime kausi mentiin yhdellä maastokisalla, eikä ollenkaan ratakisoja. Buffysta ei ole enää juoksijaksi kun ei entiselleen enää palannut halvaantumisen jäljiltä. Clea toipui pennuista.

Tätä kautta oli odotettu... ipanat pääsisivät mukaan. Työpaikan vaihdos toi viikonlopputyöt, jotka aika lailla karsivat kisoja pois. Auton vaihto toi auto-ongelmat... toki joo, tyypillisellä tuurillani möin pois hyvän ja ostin tilalle paskan... ei olisi pitänyt tuijottaa niihin kilometreihin mittarissa. Mutta tähän olen jo tottunut, jos minulla missä vaan on valinnan mahdollisuus, olen aina valinnut väärin, jote tuo nyt oli ihan odotettavissakin. Vitsiäkin asiasta väänsin jo etukäteen, ja niinhän siinä kävi sitten. Rahat meni, ja lisää menee, parempaankaan ei ole taloudellista mahdollisuutta.

Rataharjoitukset ovat jääneet väliin kun ei jatkuvasti hajoilevalla autolla uskalla lähteä Helsinkiin asti ajelemaan. Onneksi on tuo käsiveturi tullut hankittua, voi vähän ipanoita opettaa kotonakin, ja ehtihän Hilleri jo yhden kisan startata, tosin huonolla menestyksellä, mutta ihan radan loppuun asti urheasti pinkoen. Clea alitti itsensä täysin Hyvinkäällä. Ei ollut toipunut vielä juoksusta, mutta tyhmänä raahasin sen silti kisoihin, kun ei noita mahdollisia kisoja juurikaan tänä vuonna ole töiden takia. Nyt alkaisi sitten kunto olla taas kohdallaan, vaan eipä sitä enää pääse näyttämään mihinkään. Tampereelle piti lähteä, Hillerin ja Clean. Vaan taas päätti auto toisin. Onhan tässä vielä se pieni mahdollisuus, että jostakin auton saan lainaksi, mutta se on niin häviävän pieni se mahdollisuus, että olen jo luovuttanut... kun muutenkin tuo lähtö on ollut niin takkuavaa... edellisenä iltana pitäisi olla töissä 22 asti, ja sitten lähteä ajelemaan tampereelle jo 03 jälkeen. Ja taas seuraavaksi aamuksi 8 töihin. Mexi meni ja aloitti juoksunsa, enkä voikaan suunnitelmien mukaan ottaa kaikkia koiria mukaan reissuun... ja koska päivästä oli tulossa todella pitkä, pitäisi hoitajan käydä meillä useamman kerran... onneksi Johanna lupautui tehtävään. Ja nyt sitten vielä tuo auton hajoaminen... vastahan minä sen viime maanantaina edellisen rempan jäljiltä hain korjaamosta.

Rupeaa tuntumaan siltä, että luovutan kokonaan. Tekisi mieli antaa koirien lihoa vapaasti ja ruveta sohvaperunoiksi, kun ei noita näyttelyitäkään noille ponikokoisille ole juurikaan tarjolla. Lopettaa turha pingottaminen ja ruveta viettämään mukavaa laatuaikaa ilman mitään suunnitelmia ja pakkopullalenkkeilyitä.

Tai sitten on tehtävä pankkiryöstö, jotta voin ostaa ehjän auton. Ja ehkä järkevää olisi viedä ainakin nämä kisaavat nartut sterilisaatioon, loppuisi nuo ärsyttävät juoksuongelmat. Sitä vaihtoehtoa olen aika vakavasti jo harkinnut, kun en noita pentujakaan enää tällä ponilaumalla ole ajatellut teettää. Mutta toisaalta, iso leikkaus pelottaa, kun se ei kuitenkaan ole aivan välttämätön juttu. Täytyy asiaa syksyn aikana miettiä.

Olo on aika kypsä nyt... tuntuu, ettei mikään ole tänä kesänä onnistunut. Meidän harrastusten osalta tämä vuosi tässä. Näyttelyllisesti vuosi oli hieman valoisampi, Mexille yksi serti ja yksi vara- serti. Ihan mukavasti suoriuduttu tuollaiselta jättikokoiselta lihapullalta. Kovasti olisin toivonut, että Mexinkin olisin päässyt maastokisoihin testaamaan, mutta haaveeksi jäi nyt se sitten. Ehkä sitä ensi vuonna taas jostakin saa kaivettua intoa, ja yrittää taas. Koirat olisi kunnossa, mutta kaikki muu sitten tökkiikin ja kybällä.... nyt vit*ttaa niin rankasti, että ei viitsi edes ajatella ensi vuotta...

Ehkä tämä tästä muuttuu, jos ei muuta, niin ainakin pahemmaksi.

18.7.2008 HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ BUFFY

2008-07-18T03:39:00.001-07:00

Buffy täyttää tänään 5 -vuotta. Onpa aika rientänyt, vasta äskenhän sen haisevan likaisen mytyn nostin syliin auton takakontista. Viisi vuotta on hieno ikä koiralle, jolle ei pentuna juurikaan elinpäiviä luvattu. Urhea Buffy on selvinnyt kaikista vastoinkäymisistään reippaasti, eikä halvaantuminenkaan vuosi sitten ole tätä himometsästäjään hidastanut. Tai no, hidasti toki, mutta into ei ole kadonnut yhtään.

Buffy juhlii syntymäpäiviään huomenna perhepiirissä. Luvassa on ainakin herkkuruokaa ja mehevät luut. Kenties kaupasta löytyy joku kiva lelukin Buffylle lahjaksi.

Toivotamme Buffyn kanssa hyvää syntymäpäivää Juuso -veljelle ja Siiri-siskolle, sekä kahdelle muullekin veljelle, joista emme ole mitään kuulleet. Jospa veljet joskus eksyvät tänne, niin antakaahan kuulua itsestänne.

Jos minulla olisi ollut onnea enemmän, juhlittaisiin meillä tänään toisiakin syntymäpäiviä. Tasan vuosi sitten syntyi vihdoin vuosien odotuksen jälkeen "Maisa" -poni. Iloa kesti kuitenkin vain hetken, sillä vuorokauden kuluttua Maisalla huomattiin suuri kitalakihalkio, eikä mitään muuta järkevää ollut tehtävissä kuin varsan lopettaminen. Se siitä unelmasta ja sen toteutumisesta. Siihen päättyi minun ponikasvatus, ja lopulta myös koko hevosharrastus. Ehkäpä illalla sytytämme pienen kynttilän Maisan muistoksi.

17.7.08 MAASTOILUKAUSI AVATTU

2008-07-14T06:09:00.000-07:00

Käväistiin sitten avaamassa Tihulan maastoilukausi Hyvinkäällä.

Koko lauma lähti mukaan kannustamaan Cleaa ja Hilleriä. Päivä oli hiostavan kuuma ja kostea aamuisista sateista johtuen, ja rata liukas. Autossa odottaville kannustajille päiäv meinasi käydä aika tukalaksi.

Clean vuoro oli heti toisessa lähdössä, parina oli nuori Biswhip's uros jonka nimi ei nyt muistu mieleen. Clea aloitti heti heti varmaan Clea tyyliin... koska viehe ei voi mennä päin yleisöä, täytyy sen kääntyä vasemmalle, ja sinne Clea siis suuntasi viehettä vastaan, taattuun tyyliinsä. Sitten täyttä päätä mukavaa suoraa reunaa pitkin, pari kuperkeikkaa liukkaassa heinikossa ja loppuun taas mutkat oikoiseksi. Kivaa oli, mutta vain Clealla. Koska tuomarit jakavat pisteitä ainoastaan teknisestä osaamisesta, eivätkä taiteellisesta suoriutumisesta, oli pistesaalis tällä kertää huimat 193. Eikä tarvinut finaaliin mennä. Clea ei ole vuoteen osallistunut maastokisoihin, joten alle olisi tarvittu viikolla muutamia reippaita vetoja rauhoittamaan menoa. Nyt kuitenkin töiden takia edeltävä viikko meni lähinnä lepäilyksi ja näin siinä sitten kävi. Clealla myös taitaa vielä vasta kuukausi sitten loppunut juoksu painaa päälle.

Hilleri juoksi kymmenen lähtö myöhemmin, parinaan kokenut ja varma Biswhip's Crux, Ruksi. Olin hyvin iloinen, että pariksi osui varma, kokenut ja hyvähermoinen kaveri Hillerin viimeaikaisten oikuttelujen vuoksi. Tähän astihan koirani ovat harjoitelleet maastoihin niin, että olleen menty radan varteen näyttämään muiden suorituksia ja sitten laitettu juoksemaan. Tällä konstilla on tullut ensikertalaisille 2 X SA tulos ja 1 x serti. Hilleriä ja Möttöstä sen sijaan on koulittu syntymästä lähtien vieheen perään. Ilmeisen toimimaton konsti, jos tuloksiin on luottaminen.

Käsiviehee perässä tyttöjä on juoksutettu viime syksystä lähtien, ja tiistaina mentiin Kartanolla katsastamaan konepupua. Eipä olisi voinut tyttöjä vähempää kiinnostaa, pulleita basenjin reisiä sen sijaan katsastivat kovastikin nälkäisen näköisinä. Italiaanopaistikin olisi kelvannut. Tiistain jälkeen oli suunnitalmissa perua Hillerin debyytti. Kotona sitten vielä vedettiin kahtena päivänä käsivieheellä ja parin kanssa. Kyllähän Hilleri perään lähti, mutta rupesi sitten ohitustilanteessa härkkimään paria, että aina vaan parempaan suuntaan...

Mietin kumpi on ikävämpää, ottaa 0 pistettä, kun Hilleri ei lähde vieheen perään, vai Diski kun käy tönimään kaveria. Päätin katsoa millainen pari arvonnassa tulee, ja jos on toine nnuor ikoira kaverina, vedetään Hilleri pois pilaamasta toisen juoksua.

Tuli sitten pariksi Ruksi, päätin kokeilla. Ja kyllä jännitti, eipä ole vielä kisoissa jännittänyt niin paljon. Ennen lähtöä näytin Hillerille pari suoritusta, ja neiti tuntuikin innostuvan ihan vieheestä, eikä vain juoksevista kavereista.

Lähtöpaikalle käveltäessä Hilleri keskittyi hankaamaan koppaa päästään, vaikka se siihen on hyvin tottunut, koska kynnethän Hilleriltä leikattiin pitkään koppa päässä, sattuneesta syystä. Vielä löhdössäkin Hilleri yritti vaan hangata koppaa irti, eikä ensin huomioinut viehettä mitenkään. Kyllä Hilleri sitten matkaan lähti kun vähän tuuppasin eteenpäin. Alkumatka meni nykien, käsivieheeseen tottunut Hilleri selvästi odotti, että koska veto loppuu. Mutta kun veto e iloppunut, puolen matkan jälkeen Hilleri näytti tajuavan idean ja juoksikin varsin mukavasti ja ihan loppuun asti. Olisi vieheenkin tappanut, jollei äkäisesti ärähtänyt Ruksi olisi sitä itselleen ominut. Herkkänä ja kilttinä neitinä Hilleri tuumasi, että nopeimmat voittaa, ja siirtyi suosiolla sivuun.

Selkeä epäröinti ilmeisesti verotti pisteitä, kun niitä herui vain 174. Mutta pääasia, että ei 0 eikä disk. Tästä on hyvä jatkaa. Hilleri on vielä kovasti keskenkasvuinen ja tarvitsee paljon vielä voimaa lisää, joten tämä kausi on vielä vähän kokeilua ja harjoittelua. Seuraavaksi olisi tarkoitus ehkä lähteä kokeilemaan Tampereelle elokuun alussa. Ehkä sinne sitten laitetaan kokeilemaan jo Mexikin.

L

Tihu blogi avattu

2008-07-07T04:34:00.000-07:00

No niin, Tihulaisetkin ovat sitten siirtyneet blogi -aikaan. Täältä voi jatkossa lukea Team Wilesin, tai paremminkin Tihu Tiiminä tunnetun rämäpäisen whippet -poppoon tuoreimpia kuulumisia ja ajatuksia maailman menosta. Pääosin suomeksi, mutta jotakin varmasti myös ulkomaalaisille ystävillemmekin englanniksi.