Pari päivää sitten huomasin oudon patin Mexin selässä. Ajattelin kyseessä olevan jonkun hyönteisen piston tai vastaavan. Lähempi tarkastelu osoitti kuitenkin, että kyseessä on jotakin paljon ihmeellisempää... se oli selkänikama. Siis todellakin, Mexin ihastuttavan leveässä ja hyllyvässä selässä silmään pisti nikama, rumaa.
Sillä siis tosiaan on selkäranka ja koska yhtään nikamaa en ole aiemmin onnistunut Mexin selästä paikallistamaan, niin tämän täytyy tarkoittaa sitä, että Möttönen on laihtunut. Kyllä, näin on päässyt käymään ihan huomaamatta. Tosin ei aivan itsestään, kovaa työtä se on vaatinut ja monta per**lettä... muistatte varmaan ne edellisessä kirjoituksessa listatut menetykset? Koska sanotaan, että näyttelykuntoisella whippetillä tulisi näkyä 3 ( siis kolme) selkänikamaa, olemme näin ollen saanuttaneet 1/3 tavoitteestamme. Tästä on hyvä (ei helppo) jatkaa.
Mexi itse tekee kaikkensa, jotta kilot eivät karisisi. Tänään avulias poikaystävä Vallu- saluki (vaihtoi sujuvasti äidistä tyttäreen) ojensi auttavat tassunsa Mexille. Vahvoilla tassuillaan Vallu kaivoi sujuvasti pellosta myyriä, jotka Mexi sitten hyvällä ruokahalulla söi... kyllä, karvoineen kaikkineen ja itse tappaen. Nälkä ei lue lakia, eikä lahjasaaliiseen ole karvoihin kurkkiminen. Vallu on ilmeisesti mieltynyt vähän rehevämpiin neiteihin, koska pyrkii säilyttämään tyttöystävänsä kilot.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti