Pari viikkoa sitten tytöt pinkaisivat metsässä jonkun saaliin perään. Olivat poissa vain pari minuuttia ja tutussa, turvalliseksi todetussa maastossa. Takaisin tuli yksi ehjä koira, Mexi. Hillerillä ja Nipsulla oli pieniä haavoja jaloissaan, Clealla vähän isompia, oli ilmeisesti jarruttanut täydestä vauhdista jossakin kovalla alustalla ja haavojen lisäksi vielä iso mustelma rintakehässä. No, eipä nuo pienet sotavammat tuntuneet menoa haittaavan. Buffylla ei sensijaan käynyt ihan yhtä hyvin. Takaisin kömysi kolmijalkainen Buffy, tai oikeastaan Buffyn tapauksessa voidaan puhua yksijalkaisesta, koska halvaantumisen jälkeen takajalkoja ei ole voinut kutsua täysin toimiviksi.
Mitään haavoja ei näkynyt, mutta illan aikana jalka rupesi rannenivelestä turpoamaan. Jonkinlainen nyrjähdyshän se. Ei muuta kuin arnikkihaudetta jalkaan ja Rimadylia suuhun. Viikon kuluttua jalka olikin jo aika hyvä. Päätin ottaa Buffyn metsään mukaan hihnassa, tosin päästin sen autosta ilman hihnaa ja tietysti juuri nyt saivat sitten heti jonkun jäljen nenäänsä ja kirmasivat salamana koko poppoo pusikkoon. Ja taas tuli pusikosta jalaton Buffy.
Ja eikun homma alusta, käärettä ja Rimadyliä, lepoa myös, totta kai. Muutaman päivän kuluttua jalka olikin taas aika hyvä. Tämän viikon maanantaina pääsi sitten pienellä pissilenkillä naapurin kissa yllättämään kulman takaa. Buffy onnistui pujottautumaan valjaistaan, ja ei kun kissan perään pitkin pihoja. Siinä rytäkässä pääsi Hillerikin sitten irti hihna perässään. Yhteis tuumin saivat kissan saarrettua ja sai kissa pienen pöllytyksen, ennen kuin tajusi puuhun loikata. Ja taas tuli takaisin entistä kipeämpijalkainen Buffy.
Täytyy kyllä sanoa, että Buffy vaikuttaa aika itsetuhoiselta tapaukselta. Ilmeisest isillä ei ole aikomustakaan parantua. Nyt on taas viikko köpötelty ja kääritty käärettä ja syötetty Rimadylia. Taas näyttää kohtalaisen hyvältä, mutta kuinka kauan....
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti