Möttösen juhannusjuhlat

Eilinen päivä vietettiin siis Hyvinkäällä. Tänään oli tarkoitus viettää vähän juhannusta... no vietettiinhän me, mutta ei ihan niinkuin oli suunnitteltu.

Aamupäivällä lähdettiin tyttöjen kanssa metsälenkille. Valitsin reitin, jolla ei mitään metsästettävää ole näkynyt kertaakaan, jotta juhannuksen kunniaksi voisin minäkin vähän ottaa rennommin.

Koska päivä oli tarkoitettu epäonnistumaan, tuli jotakin mielenkiintoista vastaan jo heti alkulenkistä. Reilun puolen tunnin puskaryskäämisen jälkeen alkoi takaisin tupsahdella toinen toistaan väsyneempiä ja vammautuneempia koiria. Muut selvisivät pienillä haavoilla ja pintanaarmuilla, paitsi Möttönen, josta näki heti, että nyt lähdetään lääkäriin. Lavasta puuttui 4 x 4 cm pala nahkaa. Möttönen oli juossut itsensä siihen kuntoon, että se ei meinannut kestää jaloillaan. En ollut varma johtuiko tila rasituksesta vai jostakin vammasta, joten jotakin piti keksiä ja nopeasti. Tilannehan olisi ollut kohtuullisen yksinkertainen, kannan Möttösen autolle (reilun 1 km päässä) ja sitten muut koirat kotiin ja Möttönen lääkäriin. Mutta kun tilanne ei ollut yksinkertainen... Buffy oli edelleen kateissa, ja oli jo ollut 15-20 min kauemmin kuin muut. Koska Buffyn tila on mikä on, ensimmäisenä ajatuksena mielessä oli, että nyt on Punkero jäänyt metsään toisen kerran, jalat ovat taas halvaantuneet. Mietin asiaa... autolla ei paikalle päässyt... vienkö koirat autoon, ja tulen etsimään Punkeroa... mutta miten pärjäävät muut sen aikaa keskellä korpea autossa. Ajanko muut koirat kotiin, ja tulen etsimään Punkeroa... ei, mikään ei tuntunut järkevältä ratkaisulta. Lopulta päätin soittaa Simpun ja Vallun omistajalle Hannalle... pääsisikö Hanna hakemaan Möttösen ja kenties viemään lääkäriin. Hanna lupautui. Siinä puhelimessa asiaa miettiessämme Punkero saapuikin paikalle ja varsin hyväkuntoisena, helpotus oli niin suuri, että minulta meinasi jalat pettää alta. Kiitos Johannalle vielä kerran tarjotusta avusta, jota sitten ei onneksi tarvittukaan.

Niinpä sitten aloitimme hoippuvan matkan kohti autoa. Jouduin välillä kantamaan hoippuvaa Möttöstä, Hillitsemään uuteen ajoon pyrkivää Hilleriä ja kannustamaan väsynyttä Buffya. Päästyäme autolle, jossa koirat saivat vettä, Möttönenkin piristyi. Yllättäen saimme päivystävän eläinlääkärin heti kiinni ja Möttönen pääsi tikkaukseen lähes heti.

Aluksi näytti pahalta, ihoa puuttui varsin iso pala, minne lie kadonnut. Kiitos onnistuneen laihdutuskuurin, tai minkä lie... Möttösen löydä nahka osoittautui varsin joustavaksi ja haava saatiinkin melko sujuvasti ommeltua kiinni. Tarvittiin kuitenkin kahdeksan tikkiä.

Siinä jäi sitten väliin mökkeily, saunominen ja grillaaminen, mutta pääasia on toki se, että mitään tuon vakamapaa ei tapahtunut. Möttönen alkoi heräilemään alkuillasta. Alkuun tuo oli varsin surkea ja kipeän oloinen, mutta saatuaan ruokaa (jep, todellakin, ruokaa Möttönen halusi aivan ensimmäiseksi) elämä alkoi hiljalleen voittamaan. Jalka ei vaikuta kipeältä, mitä nyt tikit tietysti kiristävät. Hilleri meni aivan paniikkiin Möttösen tilasta. Hilleri vapisi ja tutisi, eikä tullut lähellekään nukkuvaa Möttöstä. Varmasti osasyynä oli lääkkeet, joille Möttönen haisee, sen sijaan Clea ja Buffy näyttivät siltä, että aikovat päästä heräilevän Möttösen tuskistaan. Nyt tilanne on kuitenkin taas ihan normaali, ja Möttönen nukkuu Puuha Pete paita päällään rauhallisena sängyssä. Eiköhän tämä tästä, tosin heinäkuun näyttelyt jäävät nyt väliin, mikä harmittaa. Täytyy sitten ehkä katselle tilalle Hillerille jotakin juoksukisoja.