Lapsesta asti minulle on tolkutettu, että osta suomalaista, se kannattaa, korkeammasta hinnasta huolimatta... saat laatua ja tuotteilla on takuu, unohtamatta sitä, että suomalaisen kanssa on huomattavasti helpompi sopia järjestelyistä, jos tuote ei olekaan sitä mitä haluat.
No, onpa taas jälleen kerran käytäntö osoittanut, että tämä ei pidä paikkaansa. Tällä kertaa on kyse koiran kaulapannoista.
Tilasin pari vuotta sitten kaksi suomalaisvalmisteista laadukkaiksi kehuttua kangaspantaa eräästä liikkeestä. Pannat tulivat ja nätit olivat, kuten nettikuvissa näyttikin. Nipsulla oli vaaleanpunainen panta, jossa oli kullanvärisiä sydänniittejä, Buffylle tuli musta panta valkoisilla lumihiutale niiteillä. (Toki Cleakin sai pannan, mutta ei suomalaista, joten ei siitä tässä yhteydessä enempää, kuin, että hyvä on edelleen) Kiva oli lähteä joulumetsäilyyn uusissa pannoissa tyttöjen kanssa. Mutta mitä ihmettä... ensimmäisen reissun jälkeen Buffyn pannasta alkoi törröttää niittin taustapiikit. Niiteissä oli erittäin pitkät ja terävät piikit takana ja valmistusaine oli ohut ja taipuisa metalli, joka ei tosiaankaan kestänyt edes tätä yhtä lenkkiä.
Ei muuta kuin joulun jälkeen yhteyttä myyjään, joka heti lupasikin lähettää uudet tilalle. En kuitenkaan tähän enää suostunut, koska uusilla samanlaisilla rojuilla en tehnyt mitään. Pienen väänön jälkeen palautin pannat ja he palauttivat rahani. Samasta kaupasta Clealle tilattu lähes samanlainen, mutta ulkomaalaisvalmisteinen panta oli täysin eri laatua ja koiraturvallisilla niiteillä varustettu. Kyseinen panta olisi käytössä edelleen, ellei Hilleri olisi syöyt siitä muovista lukkoa rikki.
Olin hyvin hämmästynyt, että tuollaista rojua myydään, ja vielä suomalaisvalmisteisena. Oli kuulema ihan kokeneen koiraihmisen tuotantoa. Tätä on hyvin vaikea uskoa, koska kukaan koiratuntija ei käyttäisi noin vaarallisia koristeita koiran tarvikkeissa.
No eipä mitään, seuraavat vuodet ollaan menty ulkomaalaisilla pannoilla... Pantoja on osteltu näyttelyreissuilla tai tilattu netistä Virosta, Venäjältä ja Englannista, ja kaikki kestäneet niille tarkoitetun käytön hienosti. Jopa ne neljä Pietarista ostamaani 5 euroa maksanutta pantaa, vaikka ulkonäkö hieman muuta lupasikin.
Nykyään netti alkaa olla pullollaan erilaisia pantakauppiaita. Toinen toistaan hienompia pantoja tarjolla siellä ja täällä. Vaikka olin suunnitellut, että en enää osta muuta kuin sellaista, jonka laadun voin omin käsin ja silmin todeta, päädyin kuitenkin joulun alla hankkimaan Möttöselle hienon timanttipannan suomalaiselta valmistajalta pelkkien kuvien perusteella... ja kuten varmasti arvaatte... metsään meni. Pannalle tuli hintaa lähes 50 euroa (joo, kyllä, olen hullu kun tuollaisia summia tuhlaan koiran kaulapantaan). Kauan odotettu panta saapui, ja yllätys oli melkoinen, kun paketista tuli vinoon ommeltu ja viimeistelemätön panta... vähän samaan tyyliin kuin nuo Venäläiset vitosen pannat. Hieman harmitti, että tuon hintainen panta näytti halpispannalta, mutta koska pikku virheet eivät käyttöä haittaa, annoin asian olla.
Panta hankittiin juhlapanaksi, sitä käytettäisiin vain näyttelyissä ja muissa sellaisissa tilanteissa, joissa valjaat ovat liian epävarmat (koirillani on loistava kyky sukeltaa valjaista ja liian löysistä pannoista ulos). Paluumatkalla Virosta, jolloin panta oli viidettä kertaa Möttösen kaulassa, panta yllättäen petti. Onneksi tämä tapahtui vasta kotimatkalla ja lähes kotiportilla, eikä erimerkiksi laivasatamassa Helsingissä, jossa koiria ulkoilutimme. Pantaa kasassa pitävä niitti oli irronnut ja kun pantaa sitten ihmeissäni tutkin, irtosi toinenkin niitti, helposti ja vaivattomasti, ilman mitään voiman käyttöä. Lienee sanomattakin selvää, että olin aika ällistynyt.
Otin yhteyttä pannan myyjään ja ilmoitin halukkuuteni purkaa kauppa. Mutta sepä ei käynytkään niin yksinkertaisesti kuin luulin. Myyjä kieltäytyi palauttamasta rahoja. Lupautui kyllä korjaamaan pannan, mutta kun kieltäydyin, lupasi sitten ehkä lähettää uuden, mutta kauppaa ei suostunut purkamaan. Ei ole kuulema hänen vikansa, jos niittitoimittaja toimittaa hänelle välillä viallisia niittejä. Tässä kohdin täytyy kyllä sanoa, että minun mielestäni niittejä ei edes oltu kiinnitetty kunnolla. Mitään jälkiä ei niiteissä tai nahassa ollut pihdeillä kiristämisestä tai vasaralla lyömisestä, ja tämän totesi tuttu suutarikin, jolle pantaa näytin. (Minulla on samalta valmistajalta toinenkin panta, jonka niiteissä ja nahassa selvästi näkyy käsittelyn jäljet).
Että se siitä suomalaisen suosimisesta. Saa nähdä miten tämän asian kanssa käy. Missään nimessä en ota uutta riskiä, eli en kelpuuta korjattua, enkä uusittua tuotetta, koska en enää uskalla luottaa noiden kestävyyteen. Käytän pantoja koirilla juuri niissä tilanteissa, joissa koira ei missää nimessä saa päästä irti, eikä nuo pannat enää täytä sitä tarkoitusta. Buffylle tilatussa pannassa niittejä sentään on kaksi paria, joten jos yksi pettää, ei välitöntä vaaraa pannan hajoamiseen ole. Sitä ehkä uskallan käyttää, mutta en tuollaista yhdellä niitillä varustettua, etenkin jos on suurin piirtein normaalia, että aina välillä pantoihin eksyy viallisia niittejä. Saa nähdä jääkö minulle seinälle roikkumaan 50 euron koriste, vai saanko rahat takaisin. Kuluttajaneuvojaan olen jo ottanyt yhteyttä, sen verran ottaa päähän tuo rahan hukkaan heittäminen, katsellaan miten asia etenee.
Jaa, että miksikö tämän tänne kirjoitin... purkaakseni kiukkuani ja kertoakseni mielipiteeni suomalaisesta laadusta.
Möttöselle on nyt hankittu virolaisvalmisteinen nahkapanta, hintaa oli 12 euroa. Muovi"timantit" siitä toki puuttuvat, mutta muuten on tyylikäs ja siisti. Hillerin samanlainen on jo vuoden kestänyt siistinä ja ehjänä. Joten, suosi suomalaista, mutta osta ulkolaista.
keskiviikko 22. huhtikuuta 2009
tiistai 14. huhtikuuta 2009
Pahkasika joutui Siperiaan, eikun Lappeenrantaan
Möhköfantti Möttösen pikakäväisy Lappeenrannassa osoittautui luultua pidemmäksi ja kamalammaksi kokemukseksi.
Möttönen otti osaa Lappeenrannan koiranäyttelyyn maanantaina 13.4.
Hypättiin Hannan ja Vallun punaisen Skodan kyytiin ja ajateltiin, että pikaisesti käväistään kääntymässä Lappeenrannassa. Pääsiäisen kunniaksi handleri-emäntä päätti myös pukeutua hieman juhlavammin, hameeseen ja laittoi ihan nylonitkin jalkaan. Ja koko asun kruunasi kesäiset sievät pikkukengät. Myöhemmin molemmat ajatukset, siis se pikakäväisy ja hame, osoittautuivat huonoiksi ideoksi, kun kuvaan astui mukaan se Siperia.
Koska Salukit esiintyivät jo varsin varhaisessa vaiheessa aamulla, lähdimme matkaan hyvissä ajoin, kohti Lappeenrannan jäähallia, jossa näyttely pidettiin. Joku järkevämpi olisi jo tuosta jäähalli -sanasta tajunnut, että siellä on kylmä, vaikka ei paikassa ikinä olisi käynytkään. Tämä kirjoittaja on käynyt useammankin kerran, eikä silti tajunnut, että siellä saattaisi olla kylmä, vaikka sitä jopa varoiteltiin foorumilla jos toisellakin.
Saavuimme siis Lappeenrantaan hyvissä ajoin. Salukit käväisivät kehässä tuossa yhdentoista korvilla, ja sitten odoteltiin, ja odoteltiin, kun joku oli katsonut vähän väärin whippettien arvostelun alkamisajan. Varpaat taisivat paleltua jo jossakin siinä salukiurosten nuorten luokan paikkeilla, syväjäätyminen uhkasi jo ennen parasuros kehää. Eipä ollut kivaa Möttöselläkään häkissään kahdesta takista ja paksusta peitosta huolimatta. Eipä siinä sitten muu auttanut, kuin napata Pahkasika kainaloon ja kiivetä ylös katsomoon, jossa oli hieman lämpimämpi. Siellä sitten nökötettiin kuin kanat orrella Möttösen kanssa, Möttösen juuri leikattujen kynsien repiessä uudet nylonit muodikkaaksi verkkomalliksi. Onneksi ei tarvinut yksin olla, samalla orrella seuraa meille piti Hilma-sisko omistajansa kanssa. Siinä se parituntinen menikin hampaat kalisten kulumisia vaihdellessa.
Kun sitten tuli aika siirtyä kehän puolelle, tuntui kuin olisi sukeltanut hyiseen avantoon, kun taas lattiatasolle jouduttiin. Whippettien kehä kun oli vielä vähemmän viisaasti sijoitettu suoraan ulko-ovien viereen, jossa kävi kylmä viima koko ajan. Ei ollut mukavaa riisua takkia, ei itseltäni, eikä Möttöseltä. Eipä auttanut, takit pois, ja kehään tutisemaan. Avoimen luokkaan oli ilmoittautunut 11 whippet-tyttöä, joista kai joku oli ymmärtänyt jäädä kotiin lämpimään, mutta aika monta whippettiä kehässä kuitenkin oli. Sitä saattaisi luulla, että Möttönen rasvakerroksineen ei palelisi, mutta kylläpä tuo paleli. Mexi parka tutisi ja tärisi, ja hampaat kalisivat (niin, että jos joku kehän laidalla ihmetteli sitä outoa ääntä, se tuli Möttösen kalisevista hampaista). Siinä sitten yritettiin vääntää kylmästä kangistuneita whippettejä jonkinlaiseen edustavaan asentoon, vaikka lähinnä kai muistuttivat sahapukkeja. Hilma-siskon tuli niin kylmä, että tuomari oli huomaavinaan neidin ontuvan. Liekö sitten kylmä jäykistänyt, vai mikä, mutta Hilmalle tarjottiin punainen nauha ja kiitettiin osallistumisesta. Arvostelu kyllä oli erittäin hyvä, ja viime syksynä ongelmia aiheuttanut pöydällä seisominenkin sujui nyt mallikkaasti, joten ihan mukavastihan tuo meni Hilmalla. Möttönen ei ontunut, vaikka ei se kai kaukana ollut sekään, niin jäykkää oli kohmeisen whippet-paran meno. Möttönen palkittiin erinomaisella, ja kakkossijalla avoimessa luokassa, varsin mukavan arvostelun kera. Loppujen lopuksi Möttönen sijoittui parasnarttukisassa kolmanneksi. Paras narttu oli Pipsqueak Metsämansikka. Voiton vei Amerikan setä Bueno ( Fanfare's Too Cool To Care), Bravo-iskän ollessa urosten kakkonen.
Jostakin kummasta syystä emme tällä kertaa jääneet shoppailemaan, vaan pakkasimme tavaramme pikavauhdilla ja suuntasimme kohti Kotkaa. Möttönen oli tulomatkalla kovasti protestoinut etupenkin jalkatilassa matkustamista, mutta kotimatkalla tyytyi osaansa erittäin tyytyväisenä, puhalsihan lämmityslaite lämmintä suoraan Möttösen paikalle. Kohmeinen ja väsynyt Möttönen nukkuikin tyytyväisenä koko kotimatkan lämpimässä autossa.
Möttönen otti osaa Lappeenrannan koiranäyttelyyn maanantaina 13.4.
Hypättiin Hannan ja Vallun punaisen Skodan kyytiin ja ajateltiin, että pikaisesti käväistään kääntymässä Lappeenrannassa. Pääsiäisen kunniaksi handleri-emäntä päätti myös pukeutua hieman juhlavammin, hameeseen ja laittoi ihan nylonitkin jalkaan. Ja koko asun kruunasi kesäiset sievät pikkukengät. Myöhemmin molemmat ajatukset, siis se pikakäväisy ja hame, osoittautuivat huonoiksi ideoksi, kun kuvaan astui mukaan se Siperia.
Koska Salukit esiintyivät jo varsin varhaisessa vaiheessa aamulla, lähdimme matkaan hyvissä ajoin, kohti Lappeenrannan jäähallia, jossa näyttely pidettiin. Joku järkevämpi olisi jo tuosta jäähalli -sanasta tajunnut, että siellä on kylmä, vaikka ei paikassa ikinä olisi käynytkään. Tämä kirjoittaja on käynyt useammankin kerran, eikä silti tajunnut, että siellä saattaisi olla kylmä, vaikka sitä jopa varoiteltiin foorumilla jos toisellakin.
Saavuimme siis Lappeenrantaan hyvissä ajoin. Salukit käväisivät kehässä tuossa yhdentoista korvilla, ja sitten odoteltiin, ja odoteltiin, kun joku oli katsonut vähän väärin whippettien arvostelun alkamisajan. Varpaat taisivat paleltua jo jossakin siinä salukiurosten nuorten luokan paikkeilla, syväjäätyminen uhkasi jo ennen parasuros kehää. Eipä ollut kivaa Möttöselläkään häkissään kahdesta takista ja paksusta peitosta huolimatta. Eipä siinä sitten muu auttanut, kuin napata Pahkasika kainaloon ja kiivetä ylös katsomoon, jossa oli hieman lämpimämpi. Siellä sitten nökötettiin kuin kanat orrella Möttösen kanssa, Möttösen juuri leikattujen kynsien repiessä uudet nylonit muodikkaaksi verkkomalliksi. Onneksi ei tarvinut yksin olla, samalla orrella seuraa meille piti Hilma-sisko omistajansa kanssa. Siinä se parituntinen menikin hampaat kalisten kulumisia vaihdellessa.
Kun sitten tuli aika siirtyä kehän puolelle, tuntui kuin olisi sukeltanut hyiseen avantoon, kun taas lattiatasolle jouduttiin. Whippettien kehä kun oli vielä vähemmän viisaasti sijoitettu suoraan ulko-ovien viereen, jossa kävi kylmä viima koko ajan. Ei ollut mukavaa riisua takkia, ei itseltäni, eikä Möttöseltä. Eipä auttanut, takit pois, ja kehään tutisemaan. Avoimen luokkaan oli ilmoittautunut 11 whippet-tyttöä, joista kai joku oli ymmärtänyt jäädä kotiin lämpimään, mutta aika monta whippettiä kehässä kuitenkin oli. Sitä saattaisi luulla, että Möttönen rasvakerroksineen ei palelisi, mutta kylläpä tuo paleli. Mexi parka tutisi ja tärisi, ja hampaat kalisivat (niin, että jos joku kehän laidalla ihmetteli sitä outoa ääntä, se tuli Möttösen kalisevista hampaista). Siinä sitten yritettiin vääntää kylmästä kangistuneita whippettejä jonkinlaiseen edustavaan asentoon, vaikka lähinnä kai muistuttivat sahapukkeja. Hilma-siskon tuli niin kylmä, että tuomari oli huomaavinaan neidin ontuvan. Liekö sitten kylmä jäykistänyt, vai mikä, mutta Hilmalle tarjottiin punainen nauha ja kiitettiin osallistumisesta. Arvostelu kyllä oli erittäin hyvä, ja viime syksynä ongelmia aiheuttanut pöydällä seisominenkin sujui nyt mallikkaasti, joten ihan mukavastihan tuo meni Hilmalla. Möttönen ei ontunut, vaikka ei se kai kaukana ollut sekään, niin jäykkää oli kohmeisen whippet-paran meno. Möttönen palkittiin erinomaisella, ja kakkossijalla avoimessa luokassa, varsin mukavan arvostelun kera. Loppujen lopuksi Möttönen sijoittui parasnarttukisassa kolmanneksi. Paras narttu oli Pipsqueak Metsämansikka. Voiton vei Amerikan setä Bueno ( Fanfare's Too Cool To Care), Bravo-iskän ollessa urosten kakkonen.
Jostakin kummasta syystä emme tällä kertaa jääneet shoppailemaan, vaan pakkasimme tavaramme pikavauhdilla ja suuntasimme kohti Kotkaa. Möttönen oli tulomatkalla kovasti protestoinut etupenkin jalkatilassa matkustamista, mutta kotimatkalla tyytyi osaansa erittäin tyytyväisenä, puhalsihan lämmityslaite lämmintä suoraan Möttösen paikalle. Kohmeinen ja väsynyt Möttönen nukkuikin tyytyväisenä koko kotimatkan lämpimässä autossa.
sunnuntai 5. huhtikuuta 2009
Tihulaiset Eestinmaalla
Pakkasimme Hannan kanssa lainaSkodan täyteen tavaraa ja koiria perjantai-iltana. Autoon ängettiin käsittämättömän tavaramaarän lisäksi Möttönen ja Clea, sekä salukipojat Vallu ja kisaturisti Simpu. Ryhmäämme liittyi vielä Helsingistä Virpi äitinsä ja Saga-salukin kera. Sitten vaan Skoda laivaan ja Tallinnaan. Tallinnassa yövyimme Eevan luona. Eevalla on saluki, Vallun tytär Ramira. Lauantaiaamuna jatkoimme matkaa Rakvereen, n. 100 km päähän Tallinnasta.
Tuomarina sekä salukeilla, että whippeteillä oli Markku Mähönen Suomesta. Ensin pyörähtivat kehässä salukit, joita oli ilmoitettu neljä. Onnistuneesti alkoi reissumme, sillä voiton vei Vallu ja paras narttu oli Saga, josta tuli myös Eestin muotovalio. Whippettejä oli ilmoitettu mukaan 13, joista yksi suomalaiswhippet oli jäänyt kotiin. Clea sai patsastella valioluokan kehässä ylhäisessä yksinäisyydessään, Mexillä sentään oli avoimessa luokassa seuranaan toinen whippet. Molemmat Tihulaiset todettiin erinomaisiksi rotunsa edustajiksi, ja Clea päätyikin parasnarttukisassa kakkoseksi, ja sai Eestin sertin, joka tarkoittaa tietty sitä, että Cleasta tuli myös Eestin muotovalio (sen lisäksi, että on jo Suomen ja Venäjän muotovalio). Paras wippet oli ihastuttava junioriluokan narttu Satangin Apsolute Carrot, joka on Clealle läheistä sukua sekä isänsä, että äitinsä kautta. Eestissä junioreilla on omat sertinsä, ja siksi serti sitten siirtyi Clealle siis. Parasta urosta ei valittu, koska ainoa uros sai EH:n. Möttönen ei lainahandlerin kanssa oikein jaksanut keskittyä, ja käteltiin parasnarttukehästä pihalle ilman sijoitusta, tiedä sitten oliko syynä käytös vai ne kuuluisat ylimääräiset kilot.
Päivästä tuli pitkä, sillä Vallu osallistui rymäkilpailuihin, ja Mexi meni juniorhandler koiraksi Eevan tyttärelle Lilianelle. Möttönen ja Lilian viihtyivät hyvin keskenään, mutta eivät valitettavasti hienosta yhteistyöstään huolimatta sijoittuneet. Mexi jaksoi hienosti patsastella kehässä pitkät ajat, siitä täydet pisteet Möttöselle.
Vallu sijoittui ryhmäkilpailussa 3. ja ryhmän voitti ROP Whippet Apsolute Carrot, joka oli sitten vielä BIS-2... että ei Clea huonolle hävinnyt.
Tässä tämä lyhykäisyydessään, laajempi matkaraportti tulossa pian kuvien kera.
Tuomarina sekä salukeilla, että whippeteillä oli Markku Mähönen Suomesta. Ensin pyörähtivat kehässä salukit, joita oli ilmoitettu neljä. Onnistuneesti alkoi reissumme, sillä voiton vei Vallu ja paras narttu oli Saga, josta tuli myös Eestin muotovalio. Whippettejä oli ilmoitettu mukaan 13, joista yksi suomalaiswhippet oli jäänyt kotiin. Clea sai patsastella valioluokan kehässä ylhäisessä yksinäisyydessään, Mexillä sentään oli avoimessa luokassa seuranaan toinen whippet. Molemmat Tihulaiset todettiin erinomaisiksi rotunsa edustajiksi, ja Clea päätyikin parasnarttukisassa kakkoseksi, ja sai Eestin sertin, joka tarkoittaa tietty sitä, että Cleasta tuli myös Eestin muotovalio (sen lisäksi, että on jo Suomen ja Venäjän muotovalio). Paras wippet oli ihastuttava junioriluokan narttu Satangin Apsolute Carrot, joka on Clealle läheistä sukua sekä isänsä, että äitinsä kautta. Eestissä junioreilla on omat sertinsä, ja siksi serti sitten siirtyi Clealle siis. Parasta urosta ei valittu, koska ainoa uros sai EH:n. Möttönen ei lainahandlerin kanssa oikein jaksanut keskittyä, ja käteltiin parasnarttukehästä pihalle ilman sijoitusta, tiedä sitten oliko syynä käytös vai ne kuuluisat ylimääräiset kilot.
Päivästä tuli pitkä, sillä Vallu osallistui rymäkilpailuihin, ja Mexi meni juniorhandler koiraksi Eevan tyttärelle Lilianelle. Möttönen ja Lilian viihtyivät hyvin keskenään, mutta eivät valitettavasti hienosta yhteistyöstään huolimatta sijoittuneet. Mexi jaksoi hienosti patsastella kehässä pitkät ajat, siitä täydet pisteet Möttöselle.
Vallu sijoittui ryhmäkilpailussa 3. ja ryhmän voitti ROP Whippet Apsolute Carrot, joka oli sitten vielä BIS-2... että ei Clea huonolle hävinnyt.
Tässä tämä lyhykäisyydessään, laajempi matkaraportti tulossa pian kuvien kera.
keskiviikko 4. maaliskuuta 2009
Wiles A-pentue 2 vuotta!
Voiko siitä olla jo kaksi vuotta? Vastahan ne pienet hamsterit syntyivät... ja nyt he ovat jo täysikasvuisia whippettejä.
Kai se vaan on uskottava, että näin on päässyt käymään.
Aivan mahtavan isot onnittelut koko porukalle; Toffolle, Hugolle, Hilmalle, Pinjalle, Iitulle, Laralle, Riccille Tsekkeihin sekä tietysti omille kauhukakaroileni Hillerille ja Möttöselle. Olette nyt kai sitten virallisesti aikuisia... kai.
Ja iso kiitos kaikkien omistajille hyvästä kodista, jonka olette Clean lapsille tarjonneet, parempia koteja ei olisi voinut kukaan kasvateilleen toivoa.
maanantai 2. maaliskuuta 2009
Näyttelykausi avattu
Vuoden ensimmäinen näyttely on sitten käyty. Ajettiin tuulessa ja tuiskussa Kaarinaan vinttikoirien ryhmänäyttelyyn. Vähän turhan pitkä matka näyttelymatkaksi, mutta kun oli mielenkiintoinen tuomari ja paikkakin on tilava ja mukana, niin pitihän sitä mennä. Näyttelyyn oli ilmoitettu 71 whippettiä, mutta aika runsaasti oli poisjääntejä, joten tarkkaa määrää en tiedä.
Näyttelyhallissa oli mukavan väljää suuresta koiramäärästä huolimatta, ja mielyttävän hiljaista, kuten aina vinttikoiranäyttelyissä, räksytyksestä huolehti lähinnä Hilleri. Koko Tihutiimi lähti matkaan, vaikka kehään raahattiin vain Mexi ja Clea. Möttönen osallistui viimeistä kertaa nuorten luokkaan ja Clea tietysti valioluokkaan. Tuomarina oli kauniita ja maailmanlaajuisesti menestyneitä Airescot whippettejä kasvattava Nenne Runsten Ruotsista.
Clea ei oikein tuomariamme mielyttänyt, kokoa oli liikaa joka suuntaan. EH tuli ja arvostelu kuului:
Ganska stor och kraftig som kunde vara mera feminin. Röi sig med bra steg men kunde ha en bättre överlinje och vara alltigenom elegant.
Eli siis iso ja vahva narttu, joka ei ole tarpeeksi narttu ( no, ei voi vaatia tuomarilta, että hän noin lyhyellä tuttavuudella kykenee paljastamaan koiran todellisen luonteen). Liikkuu hyvällä askeleella, mutta ylälinja pitäisi pysyä vähän parempana ( koittakaa itse, juosta nätisti selkä kaarella (siis neljällä jalalla) ja näyttää samalla keskisormea... hankalaa). Ja tuota eleganssia tuomari pyytelee lisää... Clea on samaa mieltä, lisää eleganssia näyttelykehiin... kukkia, persialaisia mattoja, elegantteja rokokoo pöytiä tylsien trimmauspöytien sijasta.
Möttönen mielytti tuomariamme huomattavasti enemmän, ja ERI tuli oikein kivalla arvostelulla. Mexi sijoittui luokassa neljänneksi. Möttösestä tuomari sanoi:
Ganska stor och kraftig men ändå feminin. Mycket tilltalande helhet. Vackert uttryck. Stora men välburne örön. Harmoniskt vinklad och mycket välgående.
Eli Möttönenkin on suuri ja vahva, mutta riittävän bitch... no, Möttsestä täytyy sanoa, että hän on kyllä enempi hyväjätkä-tyyppiä kuin narttu... mutta ei tosiaan voi tuomarilta vaatia tuolla lyhyellä tuttavuudella kovin osuvaa kuvausta. Möttönen on ilmeisesti hyvin puhutteleva tapaus... kyllä, Möttösestä puhutaan ja paljon, eikä vähiten ylimääräisistä kiloista ja huonoista käytöstavoista. Korvat ovat isot mutta hyvin asettuneet... kyllä, iso on lievä ilmaisu kun puhutaan Möttösen korvista. Möttönen on myös tasapainoisesti kulmautunut, kyllä allekirjoitan tämän, täydellinen ja puhdas 180 asteen kulma kaulassa ja päässä kun Möttönen tuijotteli handlerin kättä herkkujen toivossa. Ja hyvin kulkee.... ruokakupille ja takaisin.
Että sellainen näytelmäpäivä. Mainittakoot vielä, että Bravo-iskä oli VSP ja Bueno the amerikan setä oli PU2 sertin kera... hyvin tehty pojat.
Näyttelyhallissa oli mukavan väljää suuresta koiramäärästä huolimatta, ja mielyttävän hiljaista, kuten aina vinttikoiranäyttelyissä, räksytyksestä huolehti lähinnä Hilleri. Koko Tihutiimi lähti matkaan, vaikka kehään raahattiin vain Mexi ja Clea. Möttönen osallistui viimeistä kertaa nuorten luokkaan ja Clea tietysti valioluokkaan. Tuomarina oli kauniita ja maailmanlaajuisesti menestyneitä Airescot whippettejä kasvattava Nenne Runsten Ruotsista.
Clea ei oikein tuomariamme mielyttänyt, kokoa oli liikaa joka suuntaan. EH tuli ja arvostelu kuului:
Ganska stor och kraftig som kunde vara mera feminin. Röi sig med bra steg men kunde ha en bättre överlinje och vara alltigenom elegant.
Eli siis iso ja vahva narttu, joka ei ole tarpeeksi narttu ( no, ei voi vaatia tuomarilta, että hän noin lyhyellä tuttavuudella kykenee paljastamaan koiran todellisen luonteen). Liikkuu hyvällä askeleella, mutta ylälinja pitäisi pysyä vähän parempana ( koittakaa itse, juosta nätisti selkä kaarella (siis neljällä jalalla) ja näyttää samalla keskisormea... hankalaa). Ja tuota eleganssia tuomari pyytelee lisää... Clea on samaa mieltä, lisää eleganssia näyttelykehiin... kukkia, persialaisia mattoja, elegantteja rokokoo pöytiä tylsien trimmauspöytien sijasta.
Möttönen mielytti tuomariamme huomattavasti enemmän, ja ERI tuli oikein kivalla arvostelulla. Mexi sijoittui luokassa neljänneksi. Möttösestä tuomari sanoi:
Ganska stor och kraftig men ändå feminin. Mycket tilltalande helhet. Vackert uttryck. Stora men välburne örön. Harmoniskt vinklad och mycket välgående.
Eli Möttönenkin on suuri ja vahva, mutta riittävän bitch... no, Möttsestä täytyy sanoa, että hän on kyllä enempi hyväjätkä-tyyppiä kuin narttu... mutta ei tosiaan voi tuomarilta vaatia tuolla lyhyellä tuttavuudella kovin osuvaa kuvausta. Möttönen on ilmeisesti hyvin puhutteleva tapaus... kyllä, Möttösestä puhutaan ja paljon, eikä vähiten ylimääräisistä kiloista ja huonoista käytöstavoista. Korvat ovat isot mutta hyvin asettuneet... kyllä, iso on lievä ilmaisu kun puhutaan Möttösen korvista. Möttönen on myös tasapainoisesti kulmautunut, kyllä allekirjoitan tämän, täydellinen ja puhdas 180 asteen kulma kaulassa ja päässä kun Möttönen tuijotteli handlerin kättä herkkujen toivossa. Ja hyvin kulkee.... ruokakupille ja takaisin.
Että sellainen näytelmäpäivä. Mainittakoot vielä, että Bravo-iskä oli VSP ja Bueno the amerikan setä oli PU2 sertin kera... hyvin tehty pojat.
perjantai 20. helmikuuta 2009
Clean käytöskoulu koirille, osa 1
Elämä on paljon mukavampaa kun tietää miten käyttäytyä eri tilanteissa. Alan ammattilainen, Clea, opastaa teitä parantamaan elämänne laatua ja antaa vinkkejä pieniin tekoihin, joilla voi elämästä tehdä paljon mukavampaa. Tässä ensimmäisessä osassa käsittelemme huomiota ja sen saamista.
Masentaako olla aina seinäkukkanen, jota kukaan ei erota tapetista? Onko palvelijasi kiinnostuneempi tietokoneen ruudusta kuin sinun katselusta? Rapsutteleeko palvelijasi jotakin ihmisrotuista enemmän kuin sinua? Varmasti tuttuja asioita monelle, mutta ei kannata masentua. Clean pienillä vinkeillä sinustakin voi tulla maailman napa.
1. Jos palvelijasi käyttää liikaa aikaansa lehtien tai kirjojen lukuun pöydän ääressä, tai ruokailee liian keskittyneesti, erinomainen konsti palauttaa tilanne hallintaasi on hypätä pöydälle ja keskeyttää tarpeeton tekeminen. Tämä toki vaatii jonkin verran hyppykykyä ja ketteryyttä onnistuakseen täydellisesti. Mikäli sinulta ei edellä mainittuja kykyjä löydy, suosittelen jotakin muuta tapaa. Pöydälle on hypättävä niin, että mitään ei kaadu, tai hajoa. Ei ole tarkoitus aiheuttaa mitään anarkistista täystuhoa, vaan tyylikkäästi kääntää palvelijasi huomio tärkeämpään asiaan, eli sinuun. Harjoitus tekee mestarin ja tämän harjoittelu kannattaa aloittaa jo ihan pienestä pitäen. Kaikille äideille suosittelen tämän opettamista myös jälkikasvulle. Pöydälle hyppäämistaitoa voi sitten joskus hyödyntää myös muissa tarkoituksissa, kuten ylimääräisen ruoan hankinnassa tai kätkettyjen herkkujen etsinnässä.
2. Näyttävä sisääntulo kuuluu jokaisen itseään arvossa pitävän koiran tapoihin. Huomion voi saada kahdella tapaa; tulla sisään ryminällä, karmit kaulassa riehuen, tai tulla sisään äänekkäästi. Itse hallitsen molemmat tavat, mutta minusta on sivistyneempää käyttää ääntä. Pari korkeaa kirkaisua ( iiiiiiik, henkeäni ollaan viemässä) sisään astuttaessa toimii aina. Saat taatusti kaikki katseet kääntymään puoleesi. Kannattaa kotioloissa harjoitella ja etsiä se toimivin äänenkorkeus, huomaat sen kyllä ympäristön reaktioista kun se on löytynyt.
3. Huomatuksi tuleminen maastossa. Tällainen kohtalaisenkin kokoinen whippet katoaa helposti maisemaan ryteikköisessä metsässä. Hyviä konsteja tulla huomatuksi ulkona on monia. Äänen käyttö on myös ulkona toimiva konsti, erityisen hyvin huomiota saa kirkumalla, mutta myös vikinällä ja mölinällä tulee huomatuksi. Erityisesti jos koet itsesi loukatuksi, suosittelen paria teatraalista kirkaisua, jotta varmasti kaikki lähistöllä olevat eläinsuojeluhenkiset ihmiset huomioivat kärsimyksesi. Muita hyviä konsteja on kiipeäminen jonnekin korkealla, josta kaikki näkevät sinut. Näitä paikkoja ovat mm. suuret kivet, aidat, rappuset, palveluskunnan olkapäät ja auton kattokin käy, jos ei muuta ole saatavilla. Näyttelyissä hyviä paikkoja korkealla pääsemiseksi on häkit (omat ja vieraat) sekä penkit, omat ja vieraat. Pääasia on, että näyt, ja kauas!
4. Ihmiset touhuavat usein keskenään jotakin joka vie sinusta huomion. Ihmisillä ei ole mitään järkevää keskusteltavaa kuitenkaan, joten huomattavasti hyödyllisempää olisi rapsutella sinua. Kannattaa vaan röyhkeästi mennä ja keskeyttää ihmisten touhut. Tunge heidän väliinsä tai joukon keskelle. Voit rohkeasti töniä heitä syrjään takalistollasi ja hangata itseäsi ihmisten jalkoihin, jotta he luulevat, että sinua kutittaa jostakin ja alkavat rapsuttaa sinua.
Kiltteys, hiljaisuus ja näkymättömyys ovat so last season. Näillä kannattaa aloittaa, harjoittele ahkerasti ja pian maailma on sinun. Seuraavassa osassa paneudumme tuiki tärkeään taitoon; small talkiin.
Siihen asti... pysytään näkyvillä!
Clea
Masentaako olla aina seinäkukkanen, jota kukaan ei erota tapetista? Onko palvelijasi kiinnostuneempi tietokoneen ruudusta kuin sinun katselusta? Rapsutteleeko palvelijasi jotakin ihmisrotuista enemmän kuin sinua? Varmasti tuttuja asioita monelle, mutta ei kannata masentua. Clean pienillä vinkeillä sinustakin voi tulla maailman napa.
1. Jos palvelijasi käyttää liikaa aikaansa lehtien tai kirjojen lukuun pöydän ääressä, tai ruokailee liian keskittyneesti, erinomainen konsti palauttaa tilanne hallintaasi on hypätä pöydälle ja keskeyttää tarpeeton tekeminen. Tämä toki vaatii jonkin verran hyppykykyä ja ketteryyttä onnistuakseen täydellisesti. Mikäli sinulta ei edellä mainittuja kykyjä löydy, suosittelen jotakin muuta tapaa. Pöydälle on hypättävä niin, että mitään ei kaadu, tai hajoa. Ei ole tarkoitus aiheuttaa mitään anarkistista täystuhoa, vaan tyylikkäästi kääntää palvelijasi huomio tärkeämpään asiaan, eli sinuun. Harjoitus tekee mestarin ja tämän harjoittelu kannattaa aloittaa jo ihan pienestä pitäen. Kaikille äideille suosittelen tämän opettamista myös jälkikasvulle. Pöydälle hyppäämistaitoa voi sitten joskus hyödyntää myös muissa tarkoituksissa, kuten ylimääräisen ruoan hankinnassa tai kätkettyjen herkkujen etsinnässä.
2. Näyttävä sisääntulo kuuluu jokaisen itseään arvossa pitävän koiran tapoihin. Huomion voi saada kahdella tapaa; tulla sisään ryminällä, karmit kaulassa riehuen, tai tulla sisään äänekkäästi. Itse hallitsen molemmat tavat, mutta minusta on sivistyneempää käyttää ääntä. Pari korkeaa kirkaisua ( iiiiiiik, henkeäni ollaan viemässä) sisään astuttaessa toimii aina. Saat taatusti kaikki katseet kääntymään puoleesi. Kannattaa kotioloissa harjoitella ja etsiä se toimivin äänenkorkeus, huomaat sen kyllä ympäristön reaktioista kun se on löytynyt.
3. Huomatuksi tuleminen maastossa. Tällainen kohtalaisenkin kokoinen whippet katoaa helposti maisemaan ryteikköisessä metsässä. Hyviä konsteja tulla huomatuksi ulkona on monia. Äänen käyttö on myös ulkona toimiva konsti, erityisen hyvin huomiota saa kirkumalla, mutta myös vikinällä ja mölinällä tulee huomatuksi. Erityisesti jos koet itsesi loukatuksi, suosittelen paria teatraalista kirkaisua, jotta varmasti kaikki lähistöllä olevat eläinsuojeluhenkiset ihmiset huomioivat kärsimyksesi. Muita hyviä konsteja on kiipeäminen jonnekin korkealla, josta kaikki näkevät sinut. Näitä paikkoja ovat mm. suuret kivet, aidat, rappuset, palveluskunnan olkapäät ja auton kattokin käy, jos ei muuta ole saatavilla. Näyttelyissä hyviä paikkoja korkealla pääsemiseksi on häkit (omat ja vieraat) sekä penkit, omat ja vieraat. Pääasia on, että näyt, ja kauas!
4. Ihmiset touhuavat usein keskenään jotakin joka vie sinusta huomion. Ihmisillä ei ole mitään järkevää keskusteltavaa kuitenkaan, joten huomattavasti hyödyllisempää olisi rapsutella sinua. Kannattaa vaan röyhkeästi mennä ja keskeyttää ihmisten touhut. Tunge heidän väliinsä tai joukon keskelle. Voit rohkeasti töniä heitä syrjään takalistollasi ja hangata itseäsi ihmisten jalkoihin, jotta he luulevat, että sinua kutittaa jostakin ja alkavat rapsuttaa sinua.
Kiltteys, hiljaisuus ja näkymättömyys ovat so last season. Näillä kannattaa aloittaa, harjoittele ahkerasti ja pian maailma on sinun. Seuraavassa osassa paneudumme tuiki tärkeään taitoon; small talkiin.
Siihen asti... pysytään näkyvillä!
Clea
maanantai 2. helmikuuta 2009
Dietin orjat sorron yöstä nouskaa...
Ootko kyllästynyt näkemään nälkää? Onko ruoka-annoksesi aina liian pieni, haukutaanko sinua läskiksi? Jos vastaat johonkin näitä kyllä, jatka lukemista eteenpäin. Jos ei kuulosta sinun jutulta, voit häipyä... Hilleri voi häipyä myös, oot liian laiha, älä yritä tulla meidän juttuun.
Me ollaan Buffyn kanssa nyt aivan kyllästyttyjä liian pieniin ruoka-annoksiin ja aiotaan saada muutos, liity meihin. Me perustettiin sellainen yhdistys mihin voi liittyä kaikki, jotka haluaa lisää ruokaa. Me kutsutaan teidät kaikki rääkätyt ja nälkää nähneet meidän yhdistyksen perustamiskokoukseen, yhdessä me voidaan saada muutos aikaan. Me vaadimme laihdutuskuurien lopettamista, isompia ruoka-annoksia ja enemmän rasvaa ruokaan. Mutta muistakaa, että tämä on salaseura, ei saa kertoa kenellekään, tai joku tulee ja estää toimintamme. Alla kutsu yhdistyksemme ensimmäiseen kokoukseen, ja jotta salaisuus pysyy, paikka ilmoitetaan myöhemmin ilmoittautuneille... ja edelleen, Hilleri, älä vaivaudu.
KOKOUKSEN OHJELMA:
1. Tervetuloa, puheenjohtaja Möttönen
2. Aloitusateria, tuhti ateria kokousta vauhdittamaan.
3. Yhdistyksen nimen päättäminen ja säännöistä sopiminen
4. Pieni välipala
5. Onko järkee vai ei, eli ei ... keskustelua laihduttamisen järkevyydestä. Alustajana puheenjohtaja Möttönen.
6. Puruluutauko
7. Luento aiheesta; liian vähäinen ravinto ja sen vaikutukset luonteeseen. Puhujana diplomilaihdutuksen vastustaja ja yhdistyksen sihteeri Buffy.
8. Keksitauko
9. Osallistujan oma tarina: Miten minusta tuli sopivasti pullukka. Nipsu kertoo tarinansa; laiheliinista laatudaamiksi.
10. Välipalaa, Mopenmurkinat Oy maistattaa uusia tuotteitaan.
11. Laihuuden ihannointi -tie tuhoon? Luennoijana nuori, mutta kokenut laihduttaja Möttönen.
12. Pieni välipala
13. Keskustelua päivän annista, alustajana puheenjohtaja Möttönen.
14. Juhlapäivällinen
Kaikki sorretut ja nälkää nähneet lämpimästi tervetuloa, yhdessä voimme vaikuttaa!
Me ollaan Buffyn kanssa nyt aivan kyllästyttyjä liian pieniin ruoka-annoksiin ja aiotaan saada muutos, liity meihin. Me perustettiin sellainen yhdistys mihin voi liittyä kaikki, jotka haluaa lisää ruokaa. Me kutsutaan teidät kaikki rääkätyt ja nälkää nähneet meidän yhdistyksen perustamiskokoukseen, yhdessä me voidaan saada muutos aikaan. Me vaadimme laihdutuskuurien lopettamista, isompia ruoka-annoksia ja enemmän rasvaa ruokaan. Mutta muistakaa, että tämä on salaseura, ei saa kertoa kenellekään, tai joku tulee ja estää toimintamme. Alla kutsu yhdistyksemme ensimmäiseen kokoukseen, ja jotta salaisuus pysyy, paikka ilmoitetaan myöhemmin ilmoittautuneille... ja edelleen, Hilleri, älä vaivaudu.
KOKOUKSEN OHJELMA:
1. Tervetuloa, puheenjohtaja Möttönen
2. Aloitusateria, tuhti ateria kokousta vauhdittamaan.
3. Yhdistyksen nimen päättäminen ja säännöistä sopiminen
4. Pieni välipala
5. Onko järkee vai ei, eli ei ... keskustelua laihduttamisen järkevyydestä. Alustajana puheenjohtaja Möttönen.
6. Puruluutauko
7. Luento aiheesta; liian vähäinen ravinto ja sen vaikutukset luonteeseen. Puhujana diplomilaihdutuksen vastustaja ja yhdistyksen sihteeri Buffy.
8. Keksitauko
9. Osallistujan oma tarina: Miten minusta tuli sopivasti pullukka. Nipsu kertoo tarinansa; laiheliinista laatudaamiksi.
10. Välipalaa, Mopenmurkinat Oy maistattaa uusia tuotteitaan.
11. Laihuuden ihannointi -tie tuhoon? Luennoijana nuori, mutta kokenut laihduttaja Möttönen.
12. Pieni välipala
13. Keskustelua päivän annista, alustajana puheenjohtaja Möttönen.
14. Juhlapäivällinen
Kaikki sorretut ja nälkää nähneet lämpimästi tervetuloa, yhdessä voimme vaikuttaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
