Pahkasika joutui Siperiaan, eikun Lappeenrantaan

Möhköfantti Möttösen pikakäväisy Lappeenrannassa osoittautui luultua pidemmäksi ja kamalammaksi kokemukseksi.

Möttönen otti osaa Lappeenrannan koiranäyttelyyn maanantaina 13.4.

Hypättiin Hannan ja Vallun punaisen Skodan kyytiin ja ajateltiin, että pikaisesti käväistään kääntymässä Lappeenrannassa. Pääsiäisen kunniaksi handleri-emäntä päätti myös pukeutua hieman juhlavammin, hameeseen ja laittoi ihan nylonitkin jalkaan. Ja koko asun kruunasi kesäiset sievät pikkukengät. Myöhemmin molemmat ajatukset, siis se pikakäväisy ja hame, osoittautuivat huonoiksi ideoksi, kun kuvaan astui mukaan se Siperia.

Koska Salukit esiintyivät jo varsin varhaisessa vaiheessa aamulla, lähdimme matkaan hyvissä ajoin, kohti Lappeenrannan jäähallia, jossa näyttely pidettiin. Joku järkevämpi olisi jo tuosta jäähalli -sanasta tajunnut, että siellä on kylmä, vaikka ei paikassa ikinä olisi käynytkään. Tämä kirjoittaja on käynyt useammankin kerran, eikä silti tajunnut, että siellä saattaisi olla kylmä, vaikka sitä jopa varoiteltiin foorumilla jos toisellakin.

Saavuimme siis Lappeenrantaan hyvissä ajoin. Salukit käväisivät kehässä tuossa yhdentoista korvilla, ja sitten odoteltiin, ja odoteltiin, kun joku oli katsonut vähän väärin whippettien arvostelun alkamisajan. Varpaat taisivat paleltua jo jossakin siinä salukiurosten nuorten luokan paikkeilla, syväjäätyminen uhkasi jo ennen parasuros kehää. Eipä ollut kivaa Möttöselläkään häkissään kahdesta takista ja paksusta peitosta huolimatta. Eipä siinä sitten muu auttanut, kuin napata Pahkasika kainaloon ja kiivetä ylös katsomoon, jossa oli hieman lämpimämpi. Siellä sitten nökötettiin kuin kanat orrella Möttösen kanssa, Möttösen juuri leikattujen kynsien repiessä uudet nylonit muodikkaaksi verkkomalliksi. Onneksi ei tarvinut yksin olla, samalla orrella seuraa meille piti Hilma-sisko omistajansa kanssa. Siinä se parituntinen menikin hampaat kalisten kulumisia vaihdellessa.

Kun sitten tuli aika siirtyä kehän puolelle, tuntui kuin olisi sukeltanut hyiseen avantoon, kun taas lattiatasolle jouduttiin. Whippettien kehä kun oli vielä vähemmän viisaasti sijoitettu suoraan ulko-ovien viereen, jossa kävi kylmä viima koko ajan. Ei ollut mukavaa riisua takkia, ei itseltäni, eikä Möttöseltä. Eipä auttanut, takit pois, ja kehään tutisemaan. Avoimen luokkaan oli ilmoittautunut 11 whippet-tyttöä, joista kai joku oli ymmärtänyt jäädä kotiin lämpimään, mutta aika monta whippettiä kehässä kuitenkin oli. Sitä saattaisi luulla, että Möttönen rasvakerroksineen ei palelisi, mutta kylläpä tuo paleli. Mexi parka tutisi ja tärisi, ja hampaat kalisivat (niin, että jos joku kehän laidalla ihmetteli sitä outoa ääntä, se tuli Möttösen kalisevista hampaista). Siinä sitten yritettiin vääntää kylmästä kangistuneita whippettejä jonkinlaiseen edustavaan asentoon, vaikka lähinnä kai muistuttivat sahapukkeja. Hilma-siskon tuli niin kylmä, että tuomari oli huomaavinaan neidin ontuvan. Liekö sitten kylmä jäykistänyt, vai mikä, mutta Hilmalle tarjottiin punainen nauha ja kiitettiin osallistumisesta. Arvostelu kyllä oli erittäin hyvä, ja viime syksynä ongelmia aiheuttanut pöydällä seisominenkin sujui nyt mallikkaasti, joten ihan mukavastihan tuo meni Hilmalla. Möttönen ei ontunut, vaikka ei se kai kaukana ollut sekään, niin jäykkää oli kohmeisen whippet-paran meno. Möttönen palkittiin erinomaisella, ja kakkossijalla avoimessa luokassa, varsin mukavan arvostelun kera. Loppujen lopuksi Möttönen sijoittui parasnarttukisassa kolmanneksi. Paras narttu oli Pipsqueak Metsämansikka. Voiton vei Amerikan setä Bueno ( Fanfare's Too Cool To Care), Bravo-iskän ollessa urosten kakkonen.

Jostakin kummasta syystä emme tällä kertaa jääneet shoppailemaan, vaan pakkasimme tavaramme pikavauhdilla ja suuntasimme kohti Kotkaa. Möttönen oli tulomatkalla kovasti protestoinut etupenkin jalkatilassa matkustamista, mutta kotimatkalla tyytyi osaansa erittäin tyytyväisenä, puhalsihan lämmityslaite lämmintä suoraan Möttösen paikalle. Kohmeinen ja väsynyt Möttönen nukkuikin tyytyväisenä koko kotimatkan lämpimässä autossa.