Tai no, ihan vaan Lahdessa. Kun täällä rannalla oli niin kylmä, lähdettiin lämmittelemään sisämaahan, ja lämmitä Lahdessa olikin.
Emme toki lähteneet sinne pelkästään aurinkolomailemaan, vaan käväistiin siinä ohessa Lahden kansainvälisessä koiranäytelmässäkin. Varhain aamulla pakkasimme taas Möttösen tavaroineen Hannan Skodaan Vallun ja Simpun seuraksi, tällä kertaa Mexi hyväksyi mukisematta jalkatilamatkustamonsa. Jo heti matkan alussa Hanna totesi Mexin lihoneen viime näkemältä, eikä siitä näkemästä kovin montaa päivää ollut kulunut. Tarkemman tarkastelun jälkeen totesin minäkin Möttösen näyttävät omituisen pullukalta, olihan se jo ollut pitkään hieman hoikistunut. Syykin tähän sitten selvisi ennen pitkää, Lahteen päästyämme Mexillä oli kova hätä, ja ulos tulikin varsin hyvät määrät suolapähkinöitä... kokonaisia, puolikkaita, vähän purtuja, enemmän purtuja, ihan kaikenlaisia. Selvisi siinä sitten samalla edellisenä iltana mystisesti kadonneen puolikkaan suolapähkinäpussin arvoitus. Kyllä se siitä sitten päivän aikana hiljalleen helpotti kun ahkerasti käveltiin. Kehään mennessä Mexi oli jo lähes omissa (runsaissa) mitoissaan.
Koska salukit olivat kehässä jo heti aamusta ja whippetit vasta iltapäivällä, jäi meille Mexin kanssa hyvää aikaa tutkia harvinaisen runsasta ja hyvää shoppailutarjontaa, ja tokihan sieltä yhtä ja toistaa mukaankin lähti. Nautimme auringosta näyttelyalueen mukavissa maisemissa ja katseltiin vääränrotuisia koiria kehissään. Hallissa oli mukavan tilavaa, joten pääsimme kerrankin ihan sujuvasti liikkumaan ja katselemaan muidenkin kehien tapahtumia.
Whippettejä taisi olla paikalla ehkä hieman alle 50. Parhaaksi urokseksi valittiin Möttösen ja Hillerin nuori ja komea amerikan setä Bueno ( Fanfares Too Cool To Care)... taas. Amerikan setä on aloittanut aika komeasti uransa näyttelyissä, olemme kovin ylpeitä tästä(kin) hienosta sukulaisesta. Möttönen otti osaa avoimeen luokkaan, johon oli ilmoitettu 10 narttua. Tuomari oli koko päivän jaellut varsin avokätisesti laatupalkintoja koko skaalalla, joten odotukset eivät hurjan korkealla olleet, etenkään sen jälkeen kun tuomaritäti kaivoi mittakepin esiin. Mittauksesta tai ennemminkin tuloksesta huolimatta Möttöselle kuitenkin ojennettiin vaaleanpunainen nauha... tokihan Möttönen on erinomainen rotunsa edustaja, mutta aina kun tuo mitta kaivetaan esiin, ei asia enää ole niin selvä. Tuomarimme kuitenkin oli kai sitä mieltä, että mitäs tuosta, kun ei muita vikoja sitten juurikaan Möttösessä ole. Koska unohdin hakea arvostelun, jää arvailuksi, mitä mieltä se tuomari Möttösestä ja Möttösen koosta oli, tai kiloista. Möttönen sitten vielä sijoittui luokassa neljänneksi, eikä tosiaankaan hävitty huonoille. Tuntuu aina mukavalta kun pärjää sellaisten koirien joukossa, joita itse pitää kauniina.
Ennen kotiin lähtöä sitten vielä Anita ystävällisesti otti muutaman kuvan Möttösestä ja kun saatiin vielä Elomaan Tuija Mexin narun toiseen päähän tulos oli varsin esittelykelpoista... kiitos paljon Anitalle ja Tuijalle.
Olkaapa hyvät, Möttösen virallinen kaksivuotiskuva:
Emme toki lähteneet sinne pelkästään aurinkolomailemaan, vaan käväistiin siinä ohessa Lahden kansainvälisessä koiranäytelmässäkin. Varhain aamulla pakkasimme taas Möttösen tavaroineen Hannan Skodaan Vallun ja Simpun seuraksi, tällä kertaa Mexi hyväksyi mukisematta jalkatilamatkustamonsa. Jo heti matkan alussa Hanna totesi Mexin lihoneen viime näkemältä, eikä siitä näkemästä kovin montaa päivää ollut kulunut. Tarkemman tarkastelun jälkeen totesin minäkin Möttösen näyttävät omituisen pullukalta, olihan se jo ollut pitkään hieman hoikistunut. Syykin tähän sitten selvisi ennen pitkää, Lahteen päästyämme Mexillä oli kova hätä, ja ulos tulikin varsin hyvät määrät suolapähkinöitä... kokonaisia, puolikkaita, vähän purtuja, enemmän purtuja, ihan kaikenlaisia. Selvisi siinä sitten samalla edellisenä iltana mystisesti kadonneen puolikkaan suolapähkinäpussin arvoitus. Kyllä se siitä sitten päivän aikana hiljalleen helpotti kun ahkerasti käveltiin. Kehään mennessä Mexi oli jo lähes omissa (runsaissa) mitoissaan.
Koska salukit olivat kehässä jo heti aamusta ja whippetit vasta iltapäivällä, jäi meille Mexin kanssa hyvää aikaa tutkia harvinaisen runsasta ja hyvää shoppailutarjontaa, ja tokihan sieltä yhtä ja toistaa mukaankin lähti. Nautimme auringosta näyttelyalueen mukavissa maisemissa ja katseltiin vääränrotuisia koiria kehissään. Hallissa oli mukavan tilavaa, joten pääsimme kerrankin ihan sujuvasti liikkumaan ja katselemaan muidenkin kehien tapahtumia.
Whippettejä taisi olla paikalla ehkä hieman alle 50. Parhaaksi urokseksi valittiin Möttösen ja Hillerin nuori ja komea amerikan setä Bueno ( Fanfares Too Cool To Care)... taas. Amerikan setä on aloittanut aika komeasti uransa näyttelyissä, olemme kovin ylpeitä tästä(kin) hienosta sukulaisesta. Möttönen otti osaa avoimeen luokkaan, johon oli ilmoitettu 10 narttua. Tuomari oli koko päivän jaellut varsin avokätisesti laatupalkintoja koko skaalalla, joten odotukset eivät hurjan korkealla olleet, etenkään sen jälkeen kun tuomaritäti kaivoi mittakepin esiin. Mittauksesta tai ennemminkin tuloksesta huolimatta Möttöselle kuitenkin ojennettiin vaaleanpunainen nauha... tokihan Möttönen on erinomainen rotunsa edustaja, mutta aina kun tuo mitta kaivetaan esiin, ei asia enää ole niin selvä. Tuomarimme kuitenkin oli kai sitä mieltä, että mitäs tuosta, kun ei muita vikoja sitten juurikaan Möttösessä ole. Koska unohdin hakea arvostelun, jää arvailuksi, mitä mieltä se tuomari Möttösestä ja Möttösen koosta oli, tai kiloista. Möttönen sitten vielä sijoittui luokassa neljänneksi, eikä tosiaankaan hävitty huonoille. Tuntuu aina mukavalta kun pärjää sellaisten koirien joukossa, joita itse pitää kauniina.
Ennen kotiin lähtöä sitten vielä Anita ystävällisesti otti muutaman kuvan Möttösestä ja kun saatiin vielä Elomaan Tuija Mexin narun toiseen päähän tulos oli varsin esittelykelpoista... kiitos paljon Anitalle ja Tuijalle.
Olkaapa hyvät, Möttösen virallinen kaksivuotiskuva:
Kuva: Anita Sandqvist
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti