Apua!

Hei, tulkaa auttamaan, meitä lääkätään. Me ei saata ollenkaan luokaa, kun me ollaan jollakin laihutuskuulilla, Meksille on jo tullu kylkiluutkin, kun se on niin nälkänen. Me yllitettiin kovasti hankkia luokaa ite, likottiin luokatynnyli ja sellasta, mut nyt tuo on kelänny kaikki luuat piiloon ja luokatyllyli on saunassa piilossa. Meillä on kova nälkä.

Ja sitten se sellanen jääkausi. Me ollaan kuultu, että jos ei ole kiltti koila, joutuu jääkauteen. me ollaan nyt jouluttu sellaseen, vaikka ollaanki ihan kivoja, yleensä. Niin se jääkausi, meillä on ihan kamalan kylmä ja jotakin valkosta kylmää on maassa, sitä ei ollu viimeksi kun oli tää talvi. Pihallakaan ei ole yhtää kiva olla kun on se jääkausi. Miksi me ollaan jouluttu jääkauteen?

Ja jos joulupukki luet tämän, niin älä usko tuota meilän emäntää... ei me olla tuhmia me ollaan oikeesti ihan kilttejä, mutta meillä on kylmmä ja nälkä. Saalaanhan me joululahjoja, jooko. vaikka yksi polo, sulla on niitä kuulema tosi paljon. Jos me yksi vaan saataisiin, sitten meillä ei olisi enää nälkä. Jooko, kiltti joulupukki?

Telveisin Hilleli ja Meksi

Hyvää syntymäpäivää Clea

Clea viettää tänään 5-vuotissyntymäpäiväänsä. Isot onnittelut Clealle ja muille upeille Scheiksilän Ceeläisille.

Clea juhli syntymäpäiväänsä herkullisen lampaan säären (siis kuolleen lampaan) kera ihan perhepiirissä.

Harrastamisen sietämätön rasittavuus.

Huh, vähän väsyttää, koko porukkaa. Koska emme kesällä töiden vuoksi päässeet riittävästi reissaamaan harrastustarpeen tyydyttämiseksi, päätin pyhittää koko tämän viikonlopun harrastamiselle. Ihan kivaa oli, vähän rankaa tosin.

Lauantaina suuntasimme ennen klo 7 Skodan (laina Skodan) nokan kohti Lempäälää. Siellä oli Whippet Harrastajien tapahtuma, eli Open Show, eli epävirallinen näyttely vain ja ainoastaan whippeteille. Näkyi siellä tosin muutama vääränrotuinen maisemaa pilaamassa turisteina ( vääränrotuisten omistajat lienee ymmärtävät, että tähän kuuluu *vink* hymiö perään). Tuomarina oli Khalibadh whippettejä kasvattava ruotsalainen Annette Stone.

Whippettejä tuonne oli ilmoitettu vaatimattomat 117 ( tai jotakin sinne päin, en nyt jaksa kaivaa virallista lukua mistään). Paikka oli Lempäälän Manttaalitalo, hieman ahdas, mutta viihtyisä paikka. Ja minusta sinne mahduttiin yllättävän hyvin. Päivä oli pitkä, mutta ei pitkästyttävä, kiitos hyvän seuran ja kauniiden koirien. Wiljamilta tosin jos kysytään, niin päivä oli myös pitkästyttävä, mutta Wiljamilta ei nyt tässä yhteydessä mielipidettä kysytä.

Hilleri otti osaa nuorten luokkaan, jossa mukana oli myös siskot Iitu ja Lara. Iitu ja Lara olivat elämänsä ensimmäisessä näyttelyssä. Ahdas sisänäyttely ei aina ole paras mahdollinen paikka aloittaa, etenkään jos koira on yhtään arka, mutta Lara ja Iitupa eivät ole arkoja, samanlaisia reippaita hössöttäjiä kuin muutkin Clean lapset. Kovasti olin ylpeä Clean reippaista tyttäristä. Yleisö saikin varmasti koko rahan edestä showta kuin kolme siskosta sinkoili peräkanaa kehässä. Pääasiahan on, että koirilla on hauskaa, ja näillähän oli. Hienosti aloitti Iitu, oli luokassaan 3. kunniapalkinnon kera, Hilleri oli 4. mutta jäi ilman kunniapalkintoa. Luokassa taisi olla 10 ilmoittautunutta, että ihan kohtalaisen mukava tulos molemmilta siskoilta. Ja hyvän arvostelun sai Larakin, vaikka ei sijoittunutkaan.

Mexi osallistui avoimeen luokkaan kaikkine läskeineen. Luokassa oli peräti 17 osallistujaa, ja tasokin kohtuullisen korkea. Ilmeisesti tämän luokan koirat olivat poikkeuksellisen hyviä liikkujia, koska tuomari näyttä kovasti nauttivan niiden liikkeiden ihailusta... juostiin, ja juostiin ja juostiin vielä muutama kierros lisää. Lopulta tuntui, että kierros vielä, niin alkaa kaikki pyöriä silmissä. Vaan mikäpä Mexin kanssa on juostessa, hienosti kun liikkuu. Mexi saikin kutsun osallistua myös parhaat liikkeet kilpailuun, mutta siitä myöhemmin. Miljoonan juoksukierroksen jälkeen tuomari sai koirat järjestykseen, ja Mexi ylsi 3. sijalle kunniapalkinnon kera. Tätä voisi ison läskikasan kanssa pitää jo erinomaisena saavutuksena.

Sitten oli Clean vuoro käyttöluokassa. Luokassa oli vain 6 osallistujaa. Pyörähdimme muutaman kiekan kehässä ja Clea voitti luokan. Pitkään mietin, kumman ilmoitan käyttöluokkaan Hillerin vai Clean. Päädyin sitten kuitenkin Cleaan, mutta ensi vuonna on sitten todennäköisesti Hillerin vuoro.

Parhaan nartun valinnassa ei Team Wiles kauaa joutunut mukana roikkumaan, mutta olihan sitä jo tuossakin ihan riittävästi, menestystä siis.

Sitten alkoivat ylimääräiset kilpailut.

Ensin narttujen parhaat liikkeet. Tähän kilpailuun oli siis päässyt mukaan Mexi. Jo pelkkä mukaanpääsy on hieno juttu, vaikka voittoa ei tullutkaan. Kisan voitti Möttösen isoisän isän sisko Muumi ansaitusti.

Sitten kilpailtiin parhaasta päästä. Kyseisen kisan kesällä voitti Mexi, mutta tällä kertaa voitto meni kauniille Pojanrinteen Lady Ellenille. Mukana kisassa meidän porukasta oli Mexin lisäki myös Clea sekä Iitu ja Lara. Kiitos Bravo-isukin, kaikilla lapsilla on erittäin ihastuttavat naamat.

Kasvattajakilpailussa oli ensimmäistä kertaa mukana myös Wiles-ryhmä... Mexi, Iitu, Lara ja Hilleri. Valitettavasti unohdin ottaa arvostelun, joten salaisuudeksi jäi, mitä mieltä tuomari oli hilpeästä tiimistämme... ainakin käytös oli yhdenmukaista. Parhaaksi ryhmäksi valittiin Pipsqueak -ryhmä.

Sitten oli jälkeläisryhmien vuoro. Olisi ollut mahdollista esittää myös Clean oma jälkeläisryhmä, mutta otimme sitten kuitenkin osaa Bravon ryhmään. Ryhmässä oli Iitu ja Mexi, sekä muista pentueista Viima ja Säde. Tällä ryhmällä saavutettiin BIS-jälkeläisryhmä titteli.

Kilpailtiin myös parhaasta 3 -sukupolvea ryhmästä, ja taas tuli voitto kotiin kokoelmalla Kipinä (Clean isä siis), Clea ja Mexi.

Ja vielä päivän päätteeksi valittiin paras pari, johon "jälki-ilmoittauduimme"... kannatti, Clea ja Mexi olivat päivän BIS-pari.

Sanoisin, että varsin onnistunut päivä... ai niin, vielä yksi asia unohtui, jossakin välissä Clea valittiin myös BIS käyttökoiraksikin.

Ei muuta kuin naapuriin hampurilaiselle ja Skoda kohti Kotkaa. kotona oltiin joskus 21.30 ja varsin väsyneinä. Nukkumaan ja aamulla taas ylös...

Koska sunnuntaina käytiin sitten kauden viimeisissä juoksukisoissa Hyvinkäällä. Tai no, makkarakisoissa, jotka eivät kilpailu ole ollenkaan, enemmänkin hauska harjoituskerta. Kaikki osallistujat saivat koiranmakkaraa, ja osa koirista olikin sitä mieltä, että kun palkka oli jo saatu, mitä sitä enää juoksemaan. Tihut eivät onneksi kuuluneet tähän porukkaan.

Clea ja Hilleri ottivat mittaa toisistaan 280 m matkalla. Pienen alku hapuilun jälkeen Hilleri ymmärsi, mistä on kyse ja pinkoikin varsin mallikkaasti ja jopa ohitti Clean etusuoralla. Hilleri tuli ainakin 2 metriä ennen Cleaa maaliin ja retuutti viehettäkin oikein mallikkaasti, kun ensi äiti oli näyttänyt vähän mallia. Tuli sitten vahvistus epäilyilleni... Hilleri on nopeampi kuin Clea... ajattelin Clealle pentuja suunnitellessani, että ei tuosta enää paljon voi parantaa kuin koossa... vaan iloisesti olen joutunut näiden ipanoiden suhteen yllättymään monessa asiassa.

Nipsu ja Mexi mittelivät etusuoran verran. Kyllä oli Nipsu tohkeissaan kun pääsi vieheen perään, oli todella liikuttavaa katsoa toisen intoa. Täytyy nyt vaan valmentajan ryhdistäytyä ja laittaa talven aikana Nipsu kuntoon ensi kaudelle veteraanikisoihin. Nipsulle se on viimeinen kisakausi iän puolesta. Nipsu nautti, eikä Mexi tuota riemua juuri haitannut. Mexille ei oikein valjennut mikä on Hyvinkään ilmassa liehuvan vieheen tarkoitus, hiljalleen se loikki Nipsun perässä ja katseli maisemia. Vieheen sijasta se sitten pöllytti Nipsua maalissa. No, kaikista ei tule juoksijoita, Mexi saa jatkossakin pysyä näyttelykehissä, ellei jotakin ihmettä tapahdu.

Hilleri innostui touhusta niin paljon, että ei olisi halunnut autoon millään. Buffy, joka ei jalkavamman vuoksi päässyt juoksemaan murjotti koko loppu päivän, mutta lauhtui sitten illalla kun sai osallistua palkintomakkaroiden syömiseen.

Siihen sitten taisi loppua meidän tämä kausi näyttelyiden ja juoksujen osalta. Sitten vaan toivomaan parempia talvisäitä kuin viime talvena, jotta koiria pääsee liikuttamaan kunnolla, ja olisivat kunnossa heti kauden alussa, jo vaikka Talvimaastoissa.

kiitos mukavien tapahtumien järjestäjille, nyt täytyy mennä nukkumaan...

Outo patti Möttösen selässä ja herrasmiespoikaystävä

Pari päivää sitten huomasin oudon patin Mexin selässä. Ajattelin kyseessä olevan jonkun hyönteisen piston tai vastaavan. Lähempi tarkastelu osoitti kuitenkin, että kyseessä on jotakin paljon ihmeellisempää... se oli selkänikama. Siis todellakin, Mexin ihastuttavan leveässä ja hyllyvässä selässä silmään pisti nikama, rumaa.

Sillä siis tosiaan on selkäranka ja koska yhtään nikamaa en ole aiemmin onnistunut Mexin selästä paikallistamaan, niin tämän täytyy tarkoittaa sitä, että Möttönen on laihtunut. Kyllä, näin on päässyt käymään ihan huomaamatta. Tosin ei aivan itsestään, kovaa työtä se on vaatinut ja monta per**lettä... muistatte varmaan ne edellisessä kirjoituksessa listatut menetykset? Koska sanotaan, että näyttelykuntoisella whippetillä tulisi näkyä 3 ( siis kolme) selkänikamaa, olemme näin ollen saanuttaneet 1/3 tavoitteestamme. Tästä on hyvä (ei helppo) jatkaa.

Mexi itse tekee kaikkensa, jotta kilot eivät karisisi. Tänään avulias poikaystävä Vallu- saluki (vaihtoi sujuvasti äidistä tyttäreen) ojensi auttavat tassunsa Mexille. Vahvoilla tassuillaan Vallu kaivoi sujuvasti pellosta myyriä, jotka Mexi sitten hyvällä ruokahalulla söi... kyllä, karvoineen kaikkineen ja itse tappaen. Nälkä ei lue lakia, eikä lahjasaaliiseen ole karvoihin kurkkiminen. Vallu on ilmeisesti mieltynyt vähän rehevämpiin neiteihin, koska pyrkii säilyttämään tyttöystävänsä kilot.

Möttösen laihdutuskuuri

Möttönen on paksu, on ollut aina, syntymästään lähtien... eipä sitä ihan huvikseen pentuna kutsuttu Mega Paulaksi. Möttönen rakastaa syömistä ja Möttöstä, tässä järjestyksessä... hyvä ruoka, parempi mieli.

Möttönen on vähän niinkuin olevinaan näyttelykoira, ja näytteykoirien tulee olla ainakin vähän lihavia... vähintäänkin massavia, mutta ei lihaksikkaita. No, Möttönen on lihava, läski, massava, jopa siinä määrin, että näyttelyissäkin on jo aiheesta huomautettu ja se on jo jotakin mikä laittaa miettimään. Tosin on Möttösessä lihastakin, mutta se ei nyt tässä tilanteessa ainakaan paranna asiaa. Tietysti voisin kuitata koko asian kateellisten panetteluna, mutta jotenkin vain tuli sellainen tunne, ettei tässä nyt ole kyse siitä.

Koska Hilleriä lukuun ottamatta kaikki Tihut ovat hieman pullukoita, päätin laittaa koko poppoon laihdutuskuurille. Raaka peli, ruokaa kuppiin entistä vähemmän, laadusta tosin tinkimättä. Ainakaan en voi sanoa, että mitään ei olisi tapahtunut, kyllä tapahtui ja paljonkin...

Laihdutuskuurin 1. päivä - Työpäiväni aikana oli kadonnut kaksi pussillista ruisleipää. Tai siis pussit eivät olleet kadonneet, ainoastaan niiden sisältö.

Päivä 2: Muovinen ruokatynnyri oli syöty päreiksi, ja aika hyvä määrä nappulaa oli kateissa.

Päivä 3: Kolmas pussi Reissumiestä oli kadonnut, lisäksi kolme omenaa.

Päivä 4: Muovinen kissanruokien säilytysrasia (tosi hieno) syöty hajalle, kaksi kiloa hel**tin kallista kissanruokaa kadonnut.

Päivä 5: Neljäs pussi Reissumiestä katoaa.

Päivä 6: Sadetakista on syöty tasku rikki, koska sinne oli jäänyt lenkiltä pari namia. Tulitikkuaski syöty.

Päivä 7: Kilo omenoita katoaa mystisesti.

Päivä 8: Kaikki takit tiputettu eteisen naulakosta, taskut tongittu murkinan toivossa.

Päivä 9: Reissumiehet kadonneet jälleen, pussillinen sipuleita levitetty pitkin lattioita, paria maisteltu.

Päivä 10: Kaksi banaania syöty, kaappi saatu auki ja Buffyn Rimadylit yritetty syödä.

Päivä 11:Rupeaa tuntumaan, että homma ei toimi, ainoastaan Hilleri ja Clea ovat laihtuneet.

Päivä 12: Kaikki syötävä on piilossa, takkapuut otettu käsittelyyn. Helve**nmoinen sotku.

Päivä 13: Herkkukaapin ovea yritetty avata, ovessa ikävät hampaanjäljet.

Päivä 14: Tihujen laihis päättyy, ei toivottuja tuloksia... ei toivottuja senkin edestä.

Toteamme; enempi ruoka, parempi mieli ja Möttönen saa pitää kilonsa.

YKSIJALKAINEN BUFFY

Pari viikkoa sitten tytöt pinkaisivat metsässä jonkun saaliin perään. Olivat poissa vain pari minuuttia ja tutussa, turvalliseksi todetussa maastossa. Takaisin tuli yksi ehjä koira, Mexi. Hillerillä ja Nipsulla oli pieniä haavoja jaloissaan, Clealla vähän isompia, oli ilmeisesti jarruttanut täydestä vauhdista jossakin kovalla alustalla ja haavojen lisäksi vielä iso mustelma rintakehässä. No, eipä nuo pienet sotavammat tuntuneet menoa haittaavan. Buffylla ei sensijaan käynyt ihan yhtä hyvin. Takaisin kömysi kolmijalkainen Buffy, tai oikeastaan Buffyn tapauksessa voidaan puhua yksijalkaisesta, koska halvaantumisen jälkeen takajalkoja ei ole voinut kutsua täysin toimiviksi.

Mitään haavoja ei näkynyt, mutta illan aikana jalka rupesi rannenivelestä turpoamaan. Jonkinlainen nyrjähdyshän se. Ei muuta kuin arnikkihaudetta jalkaan ja Rimadylia suuhun. Viikon kuluttua jalka olikin jo aika hyvä. Päätin ottaa Buffyn metsään mukaan hihnassa, tosin päästin sen autosta ilman hihnaa ja tietysti juuri nyt saivat sitten heti jonkun jäljen nenäänsä ja kirmasivat salamana koko poppoo pusikkoon. Ja taas tuli pusikosta jalaton Buffy.

Ja eikun homma alusta, käärettä ja Rimadyliä, lepoa myös, totta kai. Muutaman päivän kuluttua jalka olikin taas aika hyvä. Tämän viikon maanantaina pääsi sitten pienellä pissilenkillä naapurin kissa yllättämään kulman takaa. Buffy onnistui pujottautumaan valjaistaan, ja ei kun kissan perään pitkin pihoja. Siinä rytäkässä pääsi Hillerikin sitten irti hihna perässään. Yhteis tuumin saivat kissan saarrettua ja sai kissa pienen pöllytyksen, ennen kuin tajusi puuhun loikata. Ja taas tuli takaisin entistä kipeämpijalkainen Buffy.

Täytyy kyllä sanoa, että Buffy vaikuttaa aika itsetuhoiselta tapaukselta. Ilmeisest isillä ei ole aikomustakaan parantua. Nyt on taas viikko köpötelty ja kääritty käärettä ja syötetty Rimadylia. Taas näyttää kohtalaisen hyvältä, mutta kuinka kauan....

Vaikeaa on...

Ei tule hommasta mitään, ei vaikka miten yrittää. Niin, koirien kilpailuttamisesta siis.

Viime kausi mentiin yhdellä maastokisalla, eikä ollenkaan ratakisoja. Buffysta ei ole enää juoksijaksi kun ei entiselleen enää palannut halvaantumisen jäljiltä. Clea toipui pennuista.

Tätä kautta oli odotettu... ipanat pääsisivät mukaan. Työpaikan vaihdos toi viikonlopputyöt, jotka aika lailla karsivat kisoja pois. Auton vaihto toi auto-ongelmat... toki joo, tyypillisellä tuurillani möin pois hyvän ja ostin tilalle paskan... ei olisi pitänyt tuijottaa niihin kilometreihin mittarissa. Mutta tähän olen jo tottunut, jos minulla missä vaan on valinnan mahdollisuus, olen aina valinnut väärin, jote tuo nyt oli ihan odotettavissakin. Vitsiäkin asiasta väänsin jo etukäteen, ja niinhän siinä kävi sitten. Rahat meni, ja lisää menee, parempaankaan ei ole taloudellista mahdollisuutta.

Rataharjoitukset ovat jääneet väliin kun ei jatkuvasti hajoilevalla autolla uskalla lähteä Helsinkiin asti ajelemaan. Onneksi on tuo käsiveturi tullut hankittua, voi vähän ipanoita opettaa kotonakin, ja ehtihän Hilleri jo yhden kisan startata, tosin huonolla menestyksellä, mutta ihan radan loppuun asti urheasti pinkoen. Clea alitti itsensä täysin Hyvinkäällä. Ei ollut toipunut vielä juoksusta, mutta tyhmänä raahasin sen silti kisoihin, kun ei noita mahdollisia kisoja juurikaan tänä vuonna ole töiden takia. Nyt alkaisi sitten kunto olla taas kohdallaan, vaan eipä sitä enää pääse näyttämään mihinkään. Tampereelle piti lähteä, Hillerin ja Clean. Vaan taas päätti auto toisin. Onhan tässä vielä se pieni mahdollisuus, että jostakin auton saan lainaksi, mutta se on niin häviävän pieni se mahdollisuus, että olen jo luovuttanut... kun muutenkin tuo lähtö on ollut niin takkuavaa... edellisenä iltana pitäisi olla töissä 22 asti, ja sitten lähteä ajelemaan tampereelle jo 03 jälkeen. Ja taas seuraavaksi aamuksi 8 töihin. Mexi meni ja aloitti juoksunsa, enkä voikaan suunnitelmien mukaan ottaa kaikkia koiria mukaan reissuun... ja koska päivästä oli tulossa todella pitkä, pitäisi hoitajan käydä meillä useamman kerran... onneksi Johanna lupautui tehtävään. Ja nyt sitten vielä tuo auton hajoaminen... vastahan minä sen viime maanantaina edellisen rempan jäljiltä hain korjaamosta.

Rupeaa tuntumaan siltä, että luovutan kokonaan. Tekisi mieli antaa koirien lihoa vapaasti ja ruveta sohvaperunoiksi, kun ei noita näyttelyitäkään noille ponikokoisille ole juurikaan tarjolla. Lopettaa turha pingottaminen ja ruveta viettämään mukavaa laatuaikaa ilman mitään suunnitelmia ja pakkopullalenkkeilyitä.

Tai sitten on tehtävä pankkiryöstö, jotta voin ostaa ehjän auton. Ja ehkä järkevää olisi viedä ainakin nämä kisaavat nartut sterilisaatioon, loppuisi nuo ärsyttävät juoksuongelmat. Sitä vaihtoehtoa olen aika vakavasti jo harkinnut, kun en noita pentujakaan enää tällä ponilaumalla ole ajatellut teettää. Mutta toisaalta, iso leikkaus pelottaa, kun se ei kuitenkaan ole aivan välttämätön juttu. Täytyy asiaa syksyn aikana miettiä.

Olo on aika kypsä nyt... tuntuu, ettei mikään ole tänä kesänä onnistunut. Meidän harrastusten osalta tämä vuosi tässä. Näyttelyllisesti vuosi oli hieman valoisampi, Mexille yksi serti ja yksi vara- serti. Ihan mukavasti suoriuduttu tuollaiselta jättikokoiselta lihapullalta. Kovasti olisin toivonut, että Mexinkin olisin päässyt maastokisoihin testaamaan, mutta haaveeksi jäi nyt se sitten. Ehkä sitä ensi vuonna taas jostakin saa kaivettua intoa, ja yrittää taas. Koirat olisi kunnossa, mutta kaikki muu sitten tökkiikin ja kybällä.... nyt vit*ttaa niin rankasti, että ei viitsi edes ajatella ensi vuotta...

Ehkä tämä tästä muuttuu, jos ei muuta, niin ainakin pahemmaksi.