sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Buffyn kuulumiset

Buffy on nyt viikon syönyt 1,5 tablettia kortisonia, eli 7,5 mg päivässä. Edelleen vointi on hyvä ja lämmennyt ilmakin selvästi on parantanut vointia. Buffy vaikuttaa kivuttomalta, vaikka liikkuminen vähän kökköä vielä onkin. Tähän lienee vaikuttaa kahden kuukauden täyslepo ja sen myötä kadonneet lihakset. Liikkuminen kuitenkin paranee koko ajan lisääntyneen kuntoilun myötä. Tänään Buffy kesti jo ihan hyvin puolen tunnin reippaan hihnakävelyn muiden mukana. Kortisonin myötä ruokahalu on kasvanut aika huikeaksi, mutta muita sivuvaikutuksia ei enää tällä pienemmällä annoksella ole ollut. Isommalla annoksella oli runsasta juomista, pissimistä ja väsymystä. Huomisesta alkaen kokeillaan sitten vain yhdellä tabletilla.

Tiistaina menemme tapaamaan lääkäriämme. Buffysta otetaan uusi verikoe. Pitkään odoteltiin tumavasta-ainetestin tulosta, jota vaan ei kuulunut. Kun alkoivat sitten tuloksen viipymistä selvittämään lääkärissä, paljastui, että oli käynyt moka; pyyntö testin tekemiseksi ei ollut koskaan mennyt laboratoriolle asti. Joten nyt sitten uusi verikoe, koska tuon testin tulos on aika ratkaiseva jatkon kannalta. Sitä en nyt sitten älynnyt kysyä, että miten tuo kortisoni vaikuttaa tulokseen, mutta se lienee selvinnee tiistaina.

Huomenna täytyy myös soittaa Nipsun eläinlääkärille ja varata aika kasvaimen leikkaukseen. Kasvain ei ole kasvanut lisää ja Nipsukin on voinut ihan hyvin. Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta.

Loppukevennykseksi voisin kertoa Buffysta ja pinkeistä tossuista... Buffyllehan hankittiin sievät pinkit fleecetossut pakkasille. Alkuun kaikki meni ihan hyvin, Buffy oli kovasti kipeä ja tossuista oli selvästi apua. No, nyt Buffy voi hyvin, mutta kun pakkaset taas viime viikolla kiristyivät, ajattelin ottaa tossun taas käyttöön. Ei hyvä idea, Buffy kaatui suorilta jaloiltaan eteisen lattialle kun olin saanut kaikki neljä tossua jalkaan, kas kun yritti yhtä aikaa ravistaa joka jalasta pois tossua. Lopulta kulkeminen kuitenkin alkoi sujua joten kuten, kunnes Buffy keksi, kun laittaa takatassut ristiin ja jättää tossun toiden jalan alle, saa tossun kiskaistua pois. Niinpä tossut päätettiin unohtaa tältä talvelta.

Niin ja toinenkin loppukevennyt Buffyn viikon tempauksista... torstaina Vauhti-raksun auto toi koirille ruokaa ja kissoille raksuja. Koska en itse ollut kotona, neuvoin Wiljamia nostamaan pussit pihalla seisovaan autonromuuni, siellä ne säilyisivät hyvinä pakkasessa. No, lihat olivatkin sinne päätyneet, mutta kissanraksupussi oli laitettu keittiön pöydälle, "turvaan". Niinpä sain sitten illalla töihi soiton, että kissanraksupussi on löytynyt Buffyn sängystä, lähes tyhjänä. Vähän oli neiti pulleana illalla, mutta mitään kummempia seurauksia ei tuosta ollut. Hienosti oli muuten osannut avata pussin aivan oikein; kyljessä on "vetoketju", eli sellainen minigrippussisysteemi. Pussin saa auki siististi kunhan ensin vetää "vetoketjun" päältä pois suikaleen pussin foliota. Siististi oli Buffy avannut pussin oikeasta paikasta, ilman, että missään muualla oli mitään jälkiä. Näppärä koira.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Eksyin tänne ihan sattumalta ja kauhistuin Buffy-paran sairastelua. Toivottavasti tilanne on jo parempi. Täytyykin seurata Juusoa, jos samanlaisia oireita alkaa ilmaantua.